Todistajat ohjelma

1.Pekka Matilainen
Julkaistu kello 28.09.2012 Erikoisohjelma eSpecialin vieraana vuonna 2008 ollut Pekka Matilainen ajautui elämässään huumekuvioihin, niin käyttäjänä kuin niiden välittäjänäkin. Vankila toi mukanaan syyllisyyden tunteet ja itsetuho ajatukset, mutta Jumala puuttui peliin vankilalähetin kautta.
2.Paavo Hakala
3.Pirjo Backman
Suurin ihme on uudestisyntyminen Jumalan lapseksi uskon kautta Jeesukseen, mutta suonenjokelainen Pirjo on kokenut myös Jumalan parantavan kosketuksen, kun kuoroharjoitusten rukoustilanteessa astma katosi.
4.Kari Salo
Julkaistu kello 10.09.2012 Kari kertoo olleensa lapsena mukana seurakuntakuvioissa, mutta alkoholisti-isän kuolema silmiensä edessä ja nyrkkeilyaharrastuksen sivussa mukaan tuleet huumekuviot olivat viedä nuoren miehen tuhoon. Jeesus tuli ja muutti kaiken; miten ja mitä sitten, sen kuulet videolta.
5.Hanna Väyrynen
Julkaistu kello 10.09.2012 Lääkäri Hanna Väyrynen todistaa Jumalan johdatuksesta omassa elämässään mm puolison- ja ammatinvalinnassa. Hanna tie johti Pohjanmaalta Ruotsiin ja sieltä Tansaniaan, Jeesusta seuraten.
6.Kari Peltola
Julkaistu kello 9.05.2012 Viitasaarelainen, nykyisin Espanjan Aurinkorannikolla asuva Kari Peltola kertoo motoristi ja seurakunta kuvioista Andaluciassa
7.Wille Nyyssönen
Wille kyllä kunnioitti uskonasioita, mutta koki etteivät ne olleet häntä varten. Nyt asiat ovat kuitenkin toisin, kun jymytarjous on vastaanotettu; kaikki synnit Jeesus on antanut anteeksi
8.Mirja Repo
Nykyinen rantasalmelainen, entinen porvoonlainen, Mirja Repo kertoo, miten sai ihmeen kautta avun Jumalalta närästykseensä.
9.Kari Tapio Kallio
Suonenjokelainen Kari Tapio Kallio kertoo oman tarinansa suhteestaan Jumalaan. Jo nuorena oli jumalsuhde löytynyt, mutta musiikki vei omille teilleen, kunnes laulut vaihtuivat. Nyt voi lastenlasten kanssa puhella vaikka enkeleistä.
10.Kari Backman
Kari Backman kertoo miten hän tuli uskoon nuorena miehenä, jolla kaikki oli hyvin. Kari on kokenut Jumalan todellisuude myös monien parantumisihmeiden kautta.
11.Paavo Hakala
Paavo Hakala, (syntyisin Jämsästä, nykyisin asuu Kiteellä) on kokenut sekä Jumalan uudestisynnyttävän, että auttavan ja parantavan voiman elämässään.
12.Hellevi Nyysönen
Hellevi Nyysönen kertoo kuinka hän tuli uskoon!

| Vastaa

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. Hänelle kirjoittamasi kommentti ei välttämättä välity hänelle. Hyvää joulun odotusta.

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kauniit sanat hienosti sovitetusti
Ja... niin Maire,koska ja missä esiinnyt livenä?Olisi hienoa,kun laulaisimme

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäreen joulujuhlassa viime vuoden joulukuussa.Minäkin innostuin laulamaan.

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös Rikun kuvia joka nykyinen ylläpitäjä.