Voit jättää rukouspyyntösi ja huolesi tähän Vieraskirjaan.Rukoilemme niiden jokaisen puolesta. Voit myös jättää kiitosaiheen,tai jotain muuta mitä tarpeesi koskee.

Kirjoittaja uskova, 29. marras, 2017

rukouspyyntö 10-vuotiaan lapsen puolesta, jolla epäillään aivokalvontulehdusta Jeesus auta, anna lääkäreille viisautta hoitoon.

Kirjoittaja pettyneen vammaisen asialla, 28. marras, 2017

Nuorella naisella jolla on lievä vamma, on ihania muistoja eräästä huomattavasti vanhemmasta naisesta. Nuorella naisella on kuitenkin vammaansa liittyen haasteellista käytöstä ja hän teki virheitä myös. Mutta on pyytänyt anteeksi niin Jumalalta kuin lähimmäiseltäkin. Hän koetti tehdä sovintoa ja hakeutua asiakkaaksi terveydenhuollon yritykseen jossa tuo nainen työskentelee. Nainen kuitenkin torjui hänet tylysti ja nuori nainen pettyi ja menetti yöunensa. Mutta silti hän ei ole vielä toivoaan menettänyt vaan hän uskoo hyvää edelleenkin tuosta ihmisestä eikä enää ota yhteyttä häneen. Rukoillaan tuolle vanhemmalle naiselle mielen muutosta ja ymmärrystä erilaisuutta kohtaan ja ettei syrjisi poikkeavaa ihmistä vaan kiinnostuisi erilaisuudesta ja että Jeesus muuttaisi niin, että tuo nainen ei halua enää syrjiä vaan sen sijaan että hän syrjii niin hän kaikella rakkaudella opettaisi tapoja tuolle nuorele naiselle, auttaisi keskittymään ja kuntouttaisi siinäkin kun nuori nainen on tuulella käypä ja levoton toisinaan ja että hän koettaisi auttaa kaikessa siinä, mikä on nuoremmalle vaikeaa ja ohjata, opettaa nuorempaa. Ja että joku ihminen joka nuoremman tuntee, ottas yhteyttä ja sanoisi että kyllä se nainen saa nuoremmalle tapoja opettaa ja komentaakin jos nuorempi hölmöilee, mutta kuitenkaan ei pidä syrjiä eikä karttaa koska nuorempi opettelee miten käyttäydytään eikä ole täydellinen Ja että tuo vanhempi nainen lopulta rakastaisi ja pitäisi huolta ja antaisi anteeksi. Antakoon Jumala siihen voiman. Mutta jos tämä ei ole Herran tahto niin rukoillaan että nuorempi nainen saisi elämässä jotakin parempaa tuon tilalle niin ettei asiaa tarvitse enää surra.

Kirjoittaja vammainen, 26. marras, 2017

Pyysin apua eräältä henkilöltä erääseen tärkeään asiaan, joka liittyy synnynnäiseen vammaani ja sen kuntoutukseen. Tuo henkilö on luotettava ja haluan olla hänen kohdalla Jumalan käytössä ja siunauksena hänelle samalla kun hän kuntouttaa minua. Rukoillaan
että me olisimme kumpikin siunaus toisillemme: hän hoitaessa tai kuntouttaessa minua ja minä olemalla oma iloinen ja valoisa, elämänmyönteinen itseni ja kyllä tämä työ tekijänsä palkitsee :) Rukoillaan tähän asiaan johdatusta ja siunausta ja että tämä onnistuu.

Kirjoittaja Erika, 26. marras, 2017

Rukoillaan, että ystäväni paranee migreenistä ja olkapään kivusta sekä myöskin mahaongelmistaan ja että hän söisi säännöllisemmin ja terveellisemmin.

Kirjoittaja estyneen puolesta, 25. marras, 2017

Muistetaan rukouksin erästä arkaa ja estynyttä ihmistä, joka on ikävien kokemuksiensa vanki ja jonka tilanteesta myös läheiset kärsii. Hän ei käy missään seurakunnassa koska ei siedä hengellisiä tilaisuuksia. Rukoillaan että Jumala muuttaa kaiken ja vapauttaa vangitun sielun.

Kirjoittaja työtoimintaan johdatusta rukoilkaa, 22. marras, 2017

Minulla alkaa tuossa ehkä vuodenvaihteen jälkeen kuntoutuspoli ja siellä ryhmätoiminnot tai mahdolisesti terapeuttinen työtoiminta. Rukoillaan, että Jumala johdattaa juuri oikeaan ja sopivimpaan mahdolliseen paikkaan minut ja vaikuttaa hoito-ja sosiaalityön
ihmisissä tahtomista ja tekemistä laittaa minut juuri sinne minne Jumala minut haluaa.

Kirjoittaja Henna, 22. marras, 2017

Rahat on tiukalla ja myyn tori.fi ja eräällä muullakin palstalla tavaraa. Rukoillaan, että tavarat menevät kaikki kaupaksi viikon sisällä ja että löytyy hyviä ostajia tavaroille, mahdollisesti uskovia ostajia joihin voin tutustua ja ystävystyäkin jopa
mutta rukoillaan ennen kaikkea että rahatilanne paranee kun saan tavarat kaupaksi, jos en saa niin minulla on viikoksi käytössä vain noin kymmenen euroa rahaa.

Kirjoittaja ystävää kaivaten, 22. marras, 2017

Rukoillaan että tärkeä ystävä joka harvoin luonani käymään pääsee, tulisi nyt tänä viikonloppuna käymään. On tulossa muuten melko yksinäinen viikonloppu jos hän ei tule. Rukoillaan, että Jumala auttaa ja siunaa että hän tulisi ja antaisi meille kivoja
yhteisiä hetkiä. Hänellä on monta läheistä joiden kyydissä hän voi tänne päästä.

Kirjoittaja Erika, 22. marras, 2017

Rukoillaan, että kaikki kauna katoaa ja ystävyys palautuu entistä parempana takaisin monin verroin. Antakoon Jumala ystävyyden.

Kirjoittaja Raha-ja asuntoasiat, 22. marras, 2017

Rukoillaan sen puolesta kun olen pulassa raha-ja asuntoasioiden kanssa ja kysäsin yheltä tutulta voisko se jelpata joko ottamalla minut omistamaansa asunto-osakkeeseen vuokralle tai viemällä kirjoittamani paperin vuokra-asuntoyhtiölle ja käymällä selvittelemässä
minun asuntoasiaani vuokra-asuntoyhtiön toimistolla. Nykyinen asunto on hyvällä paikalla mutta liian kallis. Rukoillaan tuolle tutulle auttavaista sydäntä ja huolenpitoa lähimmäisestä.

Kirjoittaja vammaisten auttaja, 22. marras, 2017

Rukoillaan että eräs ihminen, jonka lähellä on heikomman ihmisen turvallista olla, voisi hakeutua vammaisten pariin, auttamaan vammaisia, sillä uskon että vammaiset ja vammaisten auttaminen, nimenomaan autistien ja haasteellisesti käyttäytyvien kehitysvammaisten
auttaminen olisi se hänen juttunsa. Tiedän yhden vammaisen jota hän voisi käydä tervehtimässä. Rukoillaan sekä sen vammaisen puolesta että myös tuon naisen puolesta että hän menisi vammaisen luokse jos on Jumalan tahto, se vammainen asuu toisessa maakunnassa
mutta rukoillaan että aikaa, mielenkiintoa ja intoa löytyisi ja että vammaisella olisi mukavaa tehdä hänen kanssa yhdessä kaikkea kivaa ja että tuo nainen oppisi tärkeitä asioita elämässä tuolta vammaiselta.

Kirjoittaja ystävää kannustaen, 22. marras, 2017

Kannustin erästä lahjakasta ja musikaalista ihmistä tekemään levyn ja laulamaan ja soittamaan. Rukoillaan että niin tapahtuisi jos Jumalan tahto on että tuon ihmisen kyvyt täten käyttöön sitten tulisivat. Rukoillaan hänelle muutenkin siunausta, varjelusta,
johdatusta kaikkiin toimiinsa ja työhönsä sekä tahtomista ja tekemistä hyvien ja oikeiden asioiden tekemiseen ja Jumalan todellista tuntemusta ja uskoa myös anokaamme hänelle. Sekä tietenkin että hän voisi itseään ilmaista musiikissa laajemmallekin yleisölle,
hän kun on niin lahjakas.

Kirjoittaja talitiainen, 20. marras, 2017

Pitkään kestänyt todella raju vatsatauti estää jo normaalia elämää ja aiheuttaa sen että tärkeät menot joutuu perumaan ja olemaan vaan kotona ja oksenukset niin rajuja että verta nenästä tulee. Rukoillaan, että Jeesus parantaa tämän vaivan.

Kirjoittaja keijo, 19. elo, 2017

Muistakaa rukouksinminua taistelussa väärää oppia vastaan joka ei tunusta jeesuksen verta ,kunpeastutan vaan luotetaan omaan uhriin,kiitos ja siunausta ,keijo

Sähköposti:

@hotmail.cm

k.leppioja

Kirjoittaja TAIMIPIENIYKSINÄISIN, 19. elo, 2017

osoita Herra ... Minulle osoitusta ... Herrojen ja maailman mitä ihmettä minulle ...

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. ...

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kaun...

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäree...

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös ...