Astorit

Bloodlines of the Illuminati

Luku 1 -- Astor

Osa 1: Vaikeuksia hänen perheensä tutkimisen suhteen

Suurin osa materiaalista jota Astoreista on julkaistu viittaa tahalliseen harhaanjohtamiseen kirjailijoiden ja historioitsijoiden taholta heidän antaessaan informaatiota joka on linjassa sen kanssa mitä Astorit halusivat yleisön tietävän heistä. Astoreita käsittelevissä kirjoissa on sekä uskottavaa että epäuskottavaa materiaalia; faktaa ja fiktiota. Jotkut tosiasiat saattavat jäädä hämäriksi ikuisiksi ajoiksi, mutta tämä ei ole estänyt tätä kirjailijaa saamasta kaikkein tarkinta kuvaa minkä hän suinkin kykenee rekonstruoimaan. Astorit eivät tee tutkimisestaan helppoa. He ovat olleet hyvin salaisia ja hyvin petollisia siitä lähtien kun he saapuivat Amerikkaan. John Jacob Astor, tämä ensimmäinen kuuluisa Astor oli pahamaineinen valehtelija. "Hänet tunnettiin siitä että silloin tällöin hän keksi romanttisia satuja 'sivistääkseen' ihmisiä jotka vaivasivat häntä kysymyksillä. Ihmiset jotka tunsivat hänet parhaiten eivät kuitenkaan olleet valmiita ylenkatsomaan täysin kaikkia legendoja hänen urotöistään tai toistamaan niitä totuutena. Tämä totuus, he epäilivät, on jossakin näiden kahden ääripään välillä." [John Upton Terrell, "Furs By Astor", s. 102]

John Jacobin poika varmisti että kukaan ei pystyisi kiistämään hänen isänsä valheita sillä että hän poltti kaikki isän henkilökohtaiset muistiinpanot, liiketoimista kertovat asiakirjat sekä muut paperit.

PERHEEN ALKUPERÄ & NIMI

Astorit ovat sepitelleet monia legendoja alkuperästään. Ilman sisäänpääsyä Illuminaatin salaisiin sukupuihin, meidän täytyy vetää parhaimmat johtopäätökset joihin vain kykenemme ilman sadan prosentin varmuutta.

Ihmiset Waldorfista kertoivat että vuonna 1629, eräs ranskalainen nimeltään Astorga, joka puhui italiaa, ja joka oli vaeltanut ympäriinsä useita vuosia, tuli heidän alueelleen (Duchy of Baden), ja avioitui paikallisen naisen, Anna Margaretha Eberhardin kanssa. Tämä alkuperäinen Astor oli varmasti jonkinlaisesta okkultistisesta ryhmästä, ja häntä on kutsuttu hugenotiksi ja waldenselaiseksi. Hän pakeni uskonnollista vainoa joka puhkesi Savoyssa (espanjalaisten Habsburgien alaisuudessa, nyt osa Italiaa). Tämä alue minne hän saapui lounaisessa Saksassa oli seutua jolla harjoitettiin yleisesti noituutta ja jossa 3.229 ihmistä teloitettiin noituudesta syytettynä vuosina 1561-1670. Tämä alue on lähellä Schwartzwaldia, ja on seutua missä Dianan kultti on ollut historiallisesti voimakasta.

Myös tapahtumat viittaavat että tämä perhe tuli Savoysta, sillä myöhemmin kun John Jacob tuli takaisin Eurooppaan ensimmäistä kertaa, hän matkusti kolmeen paikkaan: 1) Pariisiin, vieraillakseen Albert Gallatinin luona (Rooman konsulin Callatinuksen jälkeläinen); 2) Waldorfiin; 3) Pohjois-Italiaan (Genova, Rooma, Napoli). Hän ei matkustanut Espanjaan. Myöhemmin William Astorista (hänen pojanpojan poikansa) tuli Italian suurlähettiläs Presidentti Arthurin toimesta.

Nimi "Astor" tulee sanasta "Astorga". Tämä Astorga on merkittävä kaupunki Espanjassa & Astorgan kreiveille annettiin nimi "d'Astorga". On asiakirjoja jotka osoittavat Astorgan perheen asuneen siellä vuodesta 1067 lähtien. Kuitenkin tämä roomalaiskatolinen Astorgan hiippakunta, johon kuuluu koko Leonin provonssi luotiin vuonna 344, joten on erittäin todennäköistä että Astorgan kreivit majailivat siellä roomalaisten ajoista lähtien jolloin sen nimi oli "Asturica". Nimen kaikkein todennäköisin merkitys on "Astarte", okkultismin äiti. Hänen nimensä on myös "Semiramis". Babylonin kolme jumalaa olivat Nimrod (aurinko), Semiramis (kuu) ja Tammuz (aamutähti). Egyptissä nämä jumalat olivat nimeltään Osiris, Isis ja Horus. Isiksen ja Horuksen kuvat ja patsaat nimettiin uudestaan Roomalaiskatolisen kirkon toimesta Neitsyt Mariaksi ja Jeesus-lapseksi. Eräs Astarten muunnoksista, jumalatar Astraea, on sellainen jonka okkultistit uskovat hallitsevan tulevaa Kultaista aikakautta. Illuministinen Medicin perhe Toscanassa palvoi Astraeaa, ja loi motoksensa sanat "le temps reviant" mikä tarkoittaa "keskeytetty Kultainen aikakausi ennallistetaan".

Astorgat muuttivat kun Espanjan valtakunta laajeni. Lepanton taistelun jälkeen, espanjalaiset Habsburgit hallitsivat Välimerta, Savoyta ja Sisiliaa. Tämä selittää miksi Emanuele d'Astorga (1680-1750) oli sisilialainen paroni. Me saamme myös selville että Nora Astorgasta tuli kuuluisa nicaragualainen vallankumouksellinen. Espanjassa, Astorga on sellainen tärkeä termi että "el principe de Asturias" tarkoittaa Espanjan kruununprinssi.

Waldorfin noitapiirissä oli todistettavasti joitakin tärkeitä henkilöitä. Noituudessa John Astorin perheellä oli valtaa. Jopa ennen muuttoaan Yhdysvaltoihin he tiesivät kuinka vääristää kilpailua. John Jacob I:n veli, Heinrich, vaihtoi puolta Amerikan vallankumouksen aikana ja otti haltuunsa lihanjalostus-bisneksen New Yorkin alueella. Samoihin aikoihin Euroopassa, Astorin perheellä ei ollut tilaisuutta muuttaa okktlttista voimaansa menestykseksi. Luokka-rakenne Euroopassa oli jäykkä. Rajat aristokraattien ja talonpoikien välillä olivat ylitsepääsemättömiä. Joten tämä perhe katsoi Uuteen maailmaan muuttaakseen asemaansa Hierarkiassa taloudelliseksi vauraudeksi ja voimaksi.

LYHYT KATSAUS ASTORIN VERILINJAN VALTAAN JA YLPEYTEEN

John Jacob Astorin jälkeläisillä on ollut mieltymys salailuun. He rakastavat pystyttää asioita hallitakseen kulissien takana. Toisin kuin muut huipulla olevat perheet, Astorit eivät ole istuneet hallitsemiensa yhtiöiden johtokunnissa. Hoyt Ammidon on ollut Vincent Astorin sekä muiden Astorien valtuuttama. Astorin perhe käytti myös Owen Lattimorea oopium-bisneksessään joka vuorostaan käytti Laura Spelmania jota Institute of Pacific Relations rahoitti.

Vuonna 1890, eräs kiinteistö-asiantuntija laski että Astorit omistivat viisi prosenttia New York Cityn kiinteistöistä. Kartutettuaan omaisuutta New Yorkissa Astorit palasivat Englantiin. Heillä oli kuitenkin suurta taloudellista valtaa Yhdysvalloissa edustajiensa kautta.

Aivankuin Rothschildit, DuPontit ja Rockefellerit, Astorit aina valitsivat yhden miespuolisen perheenjäsenen johtamaan perhettä. Tämä johto periytyi synnyinoikeutena tämän perheen sisällä aivankuin kuninkailla.

Forum Magazinen marraskuun 1889 numero väitti että Astorien omaisuus oli 300.000 dollaria, mutta todellisen luvun on täytynyt olla suurempi. Minun arvioni on että Astorien omaisuus tänä päivänä on 40 miljardia dollaria. Kuitenkin, suurin osa näiden perheiden varallisuudesta on piilossa niin että niitä on vaikea jäljittää. Osa näistä rahoista on sveitsiläisissä pankeissa. Eräs monista säätiöistä jotka Astorit loivat oli tämä Vincent Astor Foundation jota Astorit hallitsevat Englannista käsin ja jolla on varoja sadan miljoonan dollarin edestä.

Tämä Vincent Astor Foundation on tyypillisesti lahjoittanut rahaa Roomalaiskatoliselle ja Episkopaaliselle kirkolle, muiden asioiden ohella. He lahjoittavat myös tahoille jotka vastustavat aseiden omistusta. He antavat rahaa New Yorkin julkiselle kirjastolle. Kuvittele miten paljon vaikutusvaltaa se antaa heille, kun tämä kirjasto saa heiltä säännöllistä apua? Vuonna 1971 säätiön johtaja sanoi että Vincent Astor Foundationilla on tällä hetkellä painopiste nuorisorikollisuuden ehkäisemisessä. Miksi minä en luota Astorien taloudelliseen tukeen koskien lainvalvontaa?

Tämä William Waldorf Foundation sanoo että sen tarkoituksena on "edistää molemminpuolista ymmärtämystä sekä tiedon ja kulttuurin leviämistä Yhdysvalloissa ja Brittiläisessä Kansainyhteisössä". Tämä kuulostaa hyvin samanlaiselta lausunnolta kuin se minkä tämä salainen Pilgrim Society on antanut niille jotka tutkivat sitä. Tällä järjestöllä on omaisuutta ainoastaan 64.000 dollaria.

Antaaksemme näkemyksen siitä kuinka paljon valtaa Astoreilla on, ottakaamme esimerkiksemme Vincent Astor (nyt edesmennyt); hän oli seuraavien yritysten johtokunnissa:

  • American Express Company
  • Atlantic Fruit and Sugar Company
  • Cuban-Dominican Sugar Company
  • National Bank of New York
  • Great Northern Railroad
  • City and Suburban Homes Company
  • Chase Manhattan Bank
  • International Mercantile Marine Company
  • Western Union Telegraph
  • Classical Cinematograph Corporation
  • Weekly Publications Incorporated
  • New York Country Trust Company
  • Illinois Central Railroad.

Hän on myös American Museum of Natural Historyn, New York Zoological Societyn sekä National Institute of Social Sciencesin jäsen. Nämä ovat ahkerasti mukana evoluutioteorian levittämisessä.

William Waldorf Astor omisti Pall Mall Gazetten, The Observerin sekä Pall Mall Magazinen. Astorit hallitsivat laajasti The London Timesia, ja vuodesta 1922 lähtien he ovat omistaneet suurimman osan brittiläisistä uutiskanavista.

33. kadun ja 5. avenuen kulmauksessa (johon myöhemmin rakennettiin Empire State Building oli tämä Waldorf-Astoria -hotelli William Waldorf rakennutti. Tämä hotelli avattiin maaliskuussa 1893. Sitä kuvailtiin "keikarien suosimaksi". Myöhemmin kaksi Astorien serkkua rakensi Astoria-hotellin New Yorkiin joka avattiin vuonna 1897.

Tietysti, kuten monilla muillakin eliitti-perheillä, Astoreilla oli lomanviettopaikkoja Mainessa.

Vuonna 1894, John Jacob kirjoitti novellin A Journey in Other Worlds missä hän kuvailee yhteiskuntaa joka toimii periaatteenaan energian säästäminen. Outoa kuinka tämä eliitti haluaa edistää säästäväisyyttä meidän, eli "karjan" keskuudessa.

Luutnanti Jack Astor, eräs maailman kaikkein vaikutusvaltaisimpia miehiä, oli niiden joukossa jotka hukkuivat Titanicin mukana. Hänen ansiokseen on mainittava että hänen ei olisi tarvinnut uhrata elämäänsä mutta hän teki näin. Jos hän olisi ollut konna, hän olisi voinut häätää naisen ja lapsen jostakin pelastusveneestä. Monet saarnaajat ovat saarnanneet Titanicin merkityksestä, ja minä henkilökohtaisesti alan tuntea että Jumala pani tämän asian niin monen pastorin sydämeen jotta ymmärrettäisiin että Titanicin kohtalo oli ylpeää maailmaa kohdannut tuomio. Vielä seikkaperäisemmin, se oli varoitus Uuden maailmanjärjestyksen eliitille. Heidän taloudellinen valtansa on hillitöntä. Myers ja muut ovat huomioineet että Astorit ovat lain yläpuolella. Nämä huipulla olevat 13 perhettä eivät noudata lakia -- he ovat laki. Astorit saattavat olla illuministisia kuninkaita ja prinssejä, heillä saattaa olla kymmenien mirjardien dollarien varat, kuitenkin se on yhtä tyhjän kanssa kun he kohtaavat Luojan tuomiolla.

Osa 2: John Jacob Astor Ensimmäinen

Alkuperäinen Astorien omaisuuden perustaja oli John Jacob Astor (1763-1848), joka syntyi Waldorfissa, Saksassa, juutalaisesta verilinjasta. Tämä juutalainen alkeperä on kätketty, ja Astorit ovat panneet kiertoon melkoisen määrän ajatuksia omasta alkuperästään. Hänen isänsä Johann Astor oli teurastaja/lihakauppias. Näin oli myös John Jacob, joka koulutettiin ja valittiin perustamaan Astorin Huone Amerikkaan. Hän lopetti työskentelyn perheyrityksessä 16-vuotiaana mennäkseen Amerikkaan tehtyään pysähdyksen Englannissa.

Parsittaessa totuus yksityiskohdista, näyttää siltä että hänen saatanallinen auktoriteettinsa oli jo paikoillaan, sillä hän kykeni matkustamaan Englantiin, ja kuitenkin, saksaa puhuvana talonpoikana hän kykeni käymään henkilökohtaisia neuvotteluja Backhousen perheen kanssa Englannissa. Tietysti elämänkerran kirjoittajat saavat sen kuulostamaan siltä että John Jacob Astorlähti Saksasta oman etunsa vuoksi, eikä suinkaan perheensä tähden. Michael Astor antaa välähdyksen John Jacobin tehtävästä: "Hän keskittyi miltei kokonaan kartuttamaan omaisuutta, paetakseen lapsuutensa köyhyyttä ja luodakseen turvatun taloudellisen aseman perheelleen Amerikassa." [Michael Astor, "Tribal Feeling", s. 11]

JOHN JACOB ASTOR LÄHTEE SAKSASTA

John Jacob Astor saapui Englantiin ja hänet on hyvinkin saatettu esitellä Britannian tiedustelupalvelulle veljensä Georgen toimesta. Joka tapauksessa, hän sotkeutui Britannian tiedusteluun joka on ollut läheisessä yhteydessä vapaamuurareihin ja eliittiin. Hän vietti aikaa Backhousen perheen kanssa, mikä on aristokraattinen perhe. Miten sinä kuvittelet että tällainen niinsanotusti rutiköyhä nuori mies voitaisiin hyväksyä niin helposti Backhousen sosiaaliselle näyttämölle? Modernit elämänkerran kirjoittajat eivät selitä tätä.

John Jacob avioitui Sarah Toddin kanssa. John Jacobin äitipuolta kuvataan "täydelliseksi julmaksi satujen äitipuoleksi".

Neljän vuoden kuluttua, hänen veljensä George sitten lähetti hänet Amerikkaan edustamaan Georgen musiikki-yhtiötä. Hänen valjensä Henry tapasi hänet kun hän saapui vuonna 1784, iältään 20-vuotiaana ja tutustutti hänet New York Cityn okkultistiseen maailmaan. Thomas Backhouse & Company oli johtava turkiskauppaa käyvä talo. John Jacob Astor pyrki saamaan turkiskaupan omiin käsiinsä. On eräs tosiasia joka täytyy kohdata. Tämä eliitin Committee of 300, eräs Illuminaatin salainen ryhmä päätti että John Jacob Astor voisi laajentaa turkiskauppaan ja oopium-kauppaan. Kirjassa Dope Incorporated osoitetaan että John Jacob Astorin perhe oli ensimmäinen amerikkalainen perhe joka ryhtyi käymään oopium-kauppaa, ja että heillä oli erityinen etuoikeus tähän oopium-kauppaan jota vastaan muut eivät edes halunneet ryhtyä kilpailemaan. Miksi? Dope Incorporated ei sano tätä, mutta minä tiedän että syynä on se, että tämä Committee of 300 päättää tällaisista asioista, ei vapaa yrittäjyys. Amerikkalaiset turkikset tuottivat kymmenkertaisen voiton näinä päivinä. Etuoikeus käydä turkiskauppaa oli kultakaivos niin sanoakseni jonka tämä Committee of 300 antoi Astorille, ja se on voinut tapahtua ainoastaan siksi että Astorin perhe Waldorfista oli jo osa tätä saatanallista verilinjaa.

HÄNEN SALAINEN PERINTÖNSÄ

Tämä neljänsadan vuoden prosessi näyttää seuraavanlaiselta. Lukuisat saatanalliset perheet muuttivat lounaiseen Saksaan keskiajan lopulla, jolloin noituutta joka yhdistettiin Dianaan harjoitettiin. Tämä alkoi huolestuttaa Roomalaiskatolisen kirkon lukuisia elementtejä. Astorin perhe johti noitapiirejä Heidelbergin alueella. Noituus levisi kaikkialle lounaiseen Saksaan. Monet vanhat asiakirjat vuosina 1500-1650 osoittavat että noituutta harjoitettiin kaikkialla tällä alueella (minulla on lista 120 kaupungista joissa sitä harjoitettiin). Astoreilla ei ollut sellaista asemaa, vaurautta ja valtaa joka olisi ollut sopusoinnussa heidän asemansa kanssa 1700-luvun okkultistisessa johdossa. Saksassa, Englannissa ja Ranskassa ei ollut keinoa nousta sosiaalisen aseman tikkaita. Kuitenkin, tämä Uusi maailma tarjosi mahdollisuuksia. Astorit lähettivät kaksi poikaansa valmistelemaan tietä John Jacobille, yhden Englantiin ja toisen Amerikkaan, ja sitten he lähettivät John Jacobin, kaikkein lupaavimman, älykkäimmän poikansa Uuteen maailmaan.

Ollessaan Amerikassa Astorin perhe auttoi tätä saatanallista eliittiä, jonka päämaja oli Englannissa, säilyttämään heidän otteensa Amerikasta. Koska hän oli tullut Saksasta, sitä että John Jacob avusti Britanniaa kannattavaa eliittiä oli vaikea epäillä. Tehtyään itsestään aristokraatteja Amerikassa, Astorin perhe muutti Englantiin missä kukaan ei enää kyseenalaistanut sitä kun Kuningatar antoi heille aatelisarvon.

Pitkin tätä prosessia, ihmiset joilla oli yhteydet illuminaatteihin avasivat ovet Astoreille.

Tässä kohden, täytyy huomauttaa etä seuraavien ryhmien välillä oli sidoksia: 1) Englannin kuninkaalliset; 2) englantilainen satanismi; 3) englantilainen vapaamuurarius; 4) Italian Musta aatelisto. Kun henkilö maalaa suuremman maisemakuvan siitä mitä okkultistisessa maailmassa tapahtui, ja sitten kun nähdään kirkas tähdenlento kulkevan maalauksen poikki, silloin todellinen hisroria tästä liekehtivästä tähdestä saadaan seuraamalla sen reittiä tämän maalauksen läpi. Kuitenkin, historiankirjat ovat tarkoituksellisesti kätkeneet niin monien pelaajien ja ryhmien merkityksen jotka majailevat tämän liekehtivän tähden reitillä.

HÄNEN VAPAAMUURARI-URANSA

Vuonna 1784, John Jacob Astor I saapui Amerikkaan tehtyään pysähdyksen Lontoossa, Englannissa. Vaikka tarina on sellainen että hän saapui Amerikkaan rahattomana, hän pian liittyi vapaamuurari-looshiin, ja 2-3 vuoden sisällä hänestä tuli Hollantilaisen looshin numero kahdeksan Mestari New York Cityssä. Tämä Holland Lodge on huomattava looshi siinä että monilla sen jäsenillä on hyvät yhteydet Illuminaatin eliittiin. Esimerkkinä tästä on Archibald Russell (1811-1871), jonka isä oli Royal Society of Edinburghin presidenttinä. Useiden vuosien ajan, tämä yhteisö oli Illuminaatin aktioiden keskuspaikka.

"Astor otti vapaamuurariuden vakavasti... Kuvernööri DeWitt Clinton nousi epätavallisen nopeasti asteissa, mutta tämä saksalainen emigrantti, John Jacob, joka puhui aika ajoin ikäänkuin hänellä olisi marmorikuulia suussaan, ei ollut kaukana hänen takanaan. Astor lopulta saavutti Clintonin..." [Terrell, "Furs by Astor", s. 84]

DeWitt Clintonin setä George Clinton, joka palveli Jeffersonin varapresidenttinä, oli myös tämän Hollantilaisen Looshin numero kahdeksan jäsen. Archibald Russell, samoin kuin Livingstonen eliitti-perheen kaksi jäsentä olivat myös tämän looshin jäseniä näihin aikoihin. Tämä Livingstonen perhe otti osaa Kolmensadan komitean kokouksiin näihin aikoihin. Eräässä minun vapaamuurareiden viitekirjassani sanotaan että looshin liiketoimia johdettiin Saksasta käsin. Jos näin, miksi näillä kaikilla miehillä jotka olivat siinä mukana oli englanti äidinkielenään?

Vuoteen 1788 mennessä, Astor oli Hollantilaisen looshin numero kahdeksan mestari. Tämä on melkoisen mielenkiintoista otaen huomioon että Astor ei osannut puhua englantia kun hän saapui Amerikkaan, ja hän oli oletettavasti hyvin köyhä. John Jacob Astor oli aina hyvin kuuluisa siitä että hän oli kylmäsydäminen, antisosiaalinen, "mies jolla ei ollut viehätysvoimaa, henkevyyttä tai säädyllisyyttä" -- tämä lainaus on peräisin eräältä DuPontin perheen sukulaiselta joka kirjoitti myötätuntoisen elämänkerran otsikolla The Astor Family. Jos tältä mieheltä puuttui sosiaalisia taitoja ja jos hän oli niin kylmä, sekä niin köyhä ensimmäisinä vuosinaan Yhdysvalloissa, miksi hän nousi niin huomattavaan asemaan vapaamuurareiden keskuudessa? Ei varmasti hänen sosiaalisten taitojensa ansiosta, joita hänellä ei ollut lainkaan. Esimerkiksi, kerran myöhemmän elämänsä aikana aterialla jonka ympärille eliitti oli kokoontunut, kun hänen kätensä likaantuivat hänen kurkottaessaan ruokaa pöydältä, hän pyyhi kätensä vieressään istuvan miehen paitaan.

HÄNEN VAURAUTENSA

William Backhouse, tämän lontoolaisen Backhousen perheen amerikkalainen edustaja, sekä John Jacobin veli Henry olivat kaksi John Jacobin alkuperäistä yhteyshenkilöä Uudessa maailmassa. Pian John Jacob oli tavannut kaikenlaisia ihmisiä jotka olivat kietoutuneet New Yorkin okkultistiseen maailmaan.

"John Jacob nosti itsekkyyden periaatteen filosofian tasolle ja väitti omaavansa luontaisen ylemmyyden useimpiin ihmisiin nähden, eräänlaisen Jumalan antaman oikeuden riistää maailmaa ja sen asukkaita saadakseen henkilökohtaista hyötyä. Tämä ei ollut pelkästään kyynisyyttä, vaan aito usko että jollakin tavalla hän oli valittujen ihmisten joukossa joiden elämänlaatu oli ennalta määrätty; tällaiset ihmiset luovat historiaa, mutta he myös vääristävät sitä inhimillisin termein sillä heidän maailmallaan sekä koodeissa jotka hallitsevat sitä ei ole mitään tekemistä moraalin kanssa." [David Sinclair, "The Astors and Their Times", s. 59]

Hänen ensimäinen taloudellinen läpimurto tuli hänen tehdessään valonarkoja kiinteistökauppoja New Yorkissa Cityssä. Seuraava läpimurto tuli kun kaksi miestä joiden tiedetään nyt olleen illuminaatteja antoivat John Jacob Astorille erityisen hallituksen etuoikeuden. Nämä miehet olivat Presidentti Jefferson ja Puolustusministeri Gallatin -- molemmat Illuminaatin jäseniä. Yhdysvaltain hallitus oli laittanut saartoon kaikki amerikkalaiset laivat jotka kuljettivat tavaraa vuonna 1807. Mutta Astor sai erityisluvan näiltä kahdelta mieheltä purjehtia lastin kanssa. Hänen laivansa purjehtivat ja tekivät 200.000 dollaria voittoa (sen aikaista rahaa) vuoden 1812 sodan ansiosta, joka tuhosi melkein kaikki muut amerikkalaiset laivanvarustajat.

Astorit myös tekivät yhteistyötä George Clintonin kanssa maakaupoissa; hän oli toinen Illuminaatin jäsen. Jo näihin aikoihin Britannian tiedustelupalvelu teki yhteistyötä Committee of 300:n sekä kolmentoista huipulla olevan perheen kanssa. On mielenkiintoista että John Coleman, jolla oli agenttina pääsy salaisiin dokumentteihin, löysi että John Jacob Astor oli myös Britannian salainen agentti. Näillä 13 perheellä on hyvin läheiset suhteet amerikkalaisiin ja brittiläisiin tiedustelu-kultteihin.

John Jacob Astorilla oli avuliaita yhteyshenkilöitä. Kolme hänen sukulaistaa oli kaapparilaivojen kapteeneita. Hänellä oli yhteyksiä Lontooseen Backhousen perheeseen. Hän avioitui Toddin perheen kanssa, joilla oli säännöllisiä yhteyksiä satanismiin. Hänen vaimollaan oli yhteyksiä vaikutusvaltaiseen Brevoortin perheeseen. Ja lopulta, jostakin syystä, John Jacob Astorilla oli hyvät suhteet sen ajan poliitikkoihin, kenties siksi että useimmat heistä olivat myös vapaamuurareita.

Ennen vuotta 1817, John Jacob Astor astui sisään turkiskauppaan ja pysyi suurimpana pelaajana turkiskaupassa kunnes hän luopui siitä vuonna 1834. Vuosien aikana, hän onnistui rakentamaan monopolin. Se kuinka hän onnistui työntämään pois kaikki muut on hyvä kysymys. Pidä mielessäsi, valkoiset ihmiset ovat metsästäneet eläimiä turkisten tähden Uudessa maailmassa vuosisatojen ajan ja intiaanit ties miten pitkään. Sitten tämä Astor tulee mukaan ja muutamassa vuodessa ottaa haltuunsa koko teollisuuden. Tämä on voinut tapahtua siten että Astorien perheen okkultistinen voima antoi hänelle tämän oikeuden. Ilmiselvästi, muiden ihmisten Kolmensadan komiteassa täytyi siirtyä syrjään. Jos hänen asemansa tässä hierarkiassa ei olisi antanut Astorille tätä oikeutta, usko minua, muut perheet jotka alunperin hallitsivat turkiskauppaa olisivat hankkiutuneet eroon Astorista.

Silloin kun John Jacob Astorin työntekijät metsästivät eläimiä turkisten tähden tai kävivät turkiskauppaa Astorin turkisliikkeen kanssa, Astor maksoi heille velkakirjoilla. Sitten Astorin agentit surmasivat heidät, niin että Astor Fur Company saattoi säästää rahaa. Näistä kuolemantapauksista syytettiin intiaaneja.

Seurauksena hänen turkis-yhtiöstään, Oregoniin perustettiin Astoria-niminen kaupunki. Tänään, kenties tämän perheen perintönä, Astoria on salaisten saatanallisten noitapiirien keskuspaikka Oregonissa.

Astor suunnitteli luovansa oman valtion Länsirannikolle. Thomas Jefferson, joka oli illuminaatti, oli juonessa mukana. Jefferson sanoi että "hän toivoi itsenäisen kansakunnan perustamista Tyynenmeren rannikolle, joka olisi sidoksissa Yhdysvaltoihin verenperinnön, kielen ja ystävyyden sitein". Luoteiskolkasta oli tarkoitus tulla itsenäinen kansakunta Astorin hallinnassa. Tämä suunnitelma epäonnistui surkeasti lukuisista syistä.

John Jacob Astor teki voittoa käyttämällä omaa kuriiri-järjestelmäänsä sekä voimakkaita ystäviä tehdäkseen voittoa vuoden 1812 sodan ansiosta. Astor tiesi että sota oli tulossa ja hän järjesteli asioita niin että ne tuottivat voittoa monin tavoin. [Hänen vapaamuurari-ystävänsä John A. Armstrong (1758-1843), auttoi brittejä USA:n sotaministerin ominaisuudessa. Johnin jälkeläiset avioituivat myöhemmin Astorien kanssa.] Astor itse auttoi brittejä silloin kun hän kykeni hyötymään siitä taloudellisesti. Nämä kaksi illuminaattia, Jefferson ja Gallatin, antoivat Astorille etuoikeuden purjehtia, minkä ansiosta hän teki paljon voittoa. Kun sota julistettiin Britanniaa vastaan, Astor lähetti agenttejaan englantilaisten linnoituksiin Kanadassa informoidakseen heitä. Näin englantilaiset saivat tietoa asioista ennen amerikkalaisia joukkoja. Tämän ansiosta britit kykenivät ottamaan haltuunsa pohjois-amerikkalaisia linnoituksia ja varmistettiin se että englantilaiset hallitsivat alueen turkiskauppaa. Tämä oli elintärkeää Astorille jotta hän pääsisi käsiksi turkiskauppaan, sillä silloin kun englantilaiset turkikset saarrossa, hänellä oli vähemmän kilpailua. Hän hankki erityisluvan presidentiltä tuoda maahan kaikki turkikset jotka hän omisti ja joita hän säilytti Kanadassa ennen sotaa. Hän käytti tätä lupaa uusien turkkien pyydystämiseen. Kun sota loppui, Astor kykeni päihittämään jokaisen turkiksillaan. Astor puhdisti nimensä häpeätahroista lähettämällä Washington D.C:hen informaatiota kapinasta eräässä brittiläisessä linnakkeessa, mikä salli USA:n armeijan hyötyä vihollisen heikkoudesta sekä valloittaa tämä alue.

Muutaman vuoden ajan John Jacob Astor oli osallistunut oopium-kauppaan, mutta vuonna 1848 hän julkisesti ilmoitti lopettavansa oopiumin rahtaamisen Kiinaan. John Coleman, kirjassaan The Conspirator's Hierarchy: The Story of the Committee of 300 huomauttaa sivulla 131 näin: "John Jacob Astor loi huikean omaisuuden rahtaamalla oopiumia Kiinaan... Se oli tämä Committee of 300 joka päätti että kenen sallittaisiin osallistua Kiinan oopium-kauppaan..." Mielenkiintoista, eräs toinen huipulle kuuluva perhe, Russellit, olivat myös onnekkaita saadessaan siivun Kiinan oopium-kaupasta.

On selvää että Astoreilla oli pääsy hallituksen sisäpiirin tietoihin, ja hän ylläpiti omaa kuriiri-järjestelmäänsä. John Jacob Astorosti suuria maa-alueita New Yorkista joiden arvo nousi huomattavasti. Vuoden 1837 taloudellinen paniikki salli hänen omia itselleen (julistaa velallinen menettäneeksi oikeutensa kiinnitetyn pantin takaisin lunastamiseen) suuren määrän kiinnityksiä. John Jacob Astorin varallisuus jatkoi rakettimaista kasvuaan. Kuten eräs elämänkerran kirjoittaja sanoi: "Kun tuli kyseeseen 'periaate versus voitto', Astor oli käytännön mies." Yksinkertaisesti sanottuna, hänellä ei ollut omaatuntoa. Astorilla oli armottoman maanomistajan maine. Hänellä oli myös epärehellisen velallisen maine.

John Jacob oli Yhdysvaltain rikkain mies. Huomioi mitä eräs viite sanoo: "Tuotantoon investoidun rahan määrä Yhdysvalloissa vuonna 1844 oli 307.196.844 dollaria. Astorin vauraus, täten, oli 1/15 koko määrästä mikä oli investoitu Yhdysvaltain maaperälle..." [Gustavus Meyers, "History of the Great American Fortunes", London, Stationers Hall, 1909, s. 147]

HÄNEN VAIKUTUSVALTANSA

Joh Jacob Astor kauppasi aseita, ja hänen aseitaan käytettiin ainakin yhdessä Latinalaisen Amerikan vallankumouksessa. Pidä mielessäsi että kaikki Latinalaisen Amerikan vallankumoukset olivat vapaamuurari-looshien suunnittelemia.

Astorista tuli pankkiiri, ja hän istui uuden kansallisen pankin johtokunnassa jonka Hamilton loi USA:n hallitukselle, nimeltään Bank of the United States. Astor omisti paljon tämän pankin osakkeita.

Osa 3: John Jacob Astor Ensimmäisen jälkeläiset

WILLIAM BACKHOUSE ASTOR I

Hän oli Jonh Jacob Astorin poika. Hän oli pahamaineinen siinä että hän kohteli kaltoin niitä tuhansia jotka vuokrasivat häneltä asunnon New Yorkista. Siellä oli toistuvia asukkaiden järjestämiä mellakoita heidän vastustaessaan kovia ja likaisia olosuhteita joissa he joutuivat elämään Astorin omistamissa asunnoissa. Astor jatkuvasti ylenkatsoi vuokralaisten tekemiä valituksia ja poliisi tukahdutti mellakat. Ainoastaan puolet hänen vuokralaistensa lapsista eli yli 20-vuotiaaksi.

JOHN JACOB III

Hän oli William Backhouse Astorin poika. Hän oli aivan yhtä kopea kuin julmakin, sekä aivan yhtä korruptoitunut kuin hänen isänsäkin ja isoisänsäkin olivat olleet. Hän loi työväkeä riistäviä työpajoja köyhille massoille jotka asuivat hänen New Yorkin asunnoissaan. Hän tuki myös korruptoituneita poliitikkoja kuten tätä rikollista "Boss" Tweediä joka johti New York Cityä. Tweed Ring kavalsi miljoonia dollareita New Yorkin kaupungilta. Ennenkuin hän lopulta jäi kiinni ja joutui vankilaan, Pormestari Tweed ja hänen jenginsä oli vienyt kaupungilta 200 miljoonaa dollaria. Taas kerran, John Jacob Astor III:n valta salli sen että lehdistö ei kirjoittanut hänestä, samalla kun Tweed joutui vankilaan loppuiäkseen.

AVA ALICE MURIEL ASTOR

Ava Alice Muriel Astor oli okkultisti. Hän syntyi vuonna 1902. Hän oli kaunis mutta hyvin vakava nainen. Hän oli hyvin voimakastahtoinen persoona joka kykeni dominoimaan lähellään olevaa henkilöä jollei tämä ollut yhtä voimakastahtoinen. Hän rakasti egyptiläistä magiaa ja uskoi että hän oli egyptiläisen prinsessan Akhnatonin inkarnaatio. Alice Astor on saattanut olla ensimmäisiä ihmisiä jotka astuivat Kuningas Tutin hautakammioon. Aldous Huxley kirjoitti teoksen Brave New World kuvaillakseen asioita jotka olivat tulossa -- useimmat ihmiset ajattelivat että tämä kirja oli paljastus, mutta se oli paremminkin suunnitelma. Aldous Huxley ja Alice Astor tekivät paljon okkultistisia asioita yhdessä.

Osa 4: Joitakin Astorin verilinjan haarautumia

CHANLERIEN HAARA

Useimmat Astoreista lähtivät Englannista, mutta eräs Astorien haara joka on selvästikin mukana satanismissa ja okkultismissa on tämä Chanlerin perhe. Chanlerin perheellä on Astorin verta "Madie" Astor Wardin kautta (usein naispuolisia linjoja käytetään jatkamaan Illuminaatin verilinjaa). Chanlerien vanhemmat kuolivat varhain, ja Astorit luovuttivat tämän Rockefeller Estaten niin että serkku Mary Marshall voisi kasvattaa Chanlerin lapset.

Tämä Chanlerin perhe on eräs haara jossa näkyvät selkeästi kaikki saatanallisen hierarkian merkit. Robert Chanlerissa, Elizabeth Chanlerissa ja Armstrong Chanlerissa oli kaikki klassiset monipersoonallisuus-oireyhtymän merkit ja he kärsivät saatanallisesta/seksuaalisesta rituaalisesta hyväksikäytöstä. Tämä Rockeby Mansion jossa Chanlerien perhe asui oli ensimmäisen luokan kummitustalo. Keijuja, aaveita ja kaikenlaista okkulttista aktiviteettia tapahtui tässä talossa. Kun eräät Illuminaatin huipulla olleet jäsenet jotka olivat onnistuneet pakenemaan satanismia kuvailivat elämää heidän kotonaan, he mainitsivat että okkultistiset ilmiöt olivat luonnollinen osa tätä taloa.

Julkisuudessa Chanlereita ei tunneta hyvin, mutta he ovat olleet osa eliitin sosiaalista näyttämöä. Theodore Roosevelt ja senaattori Henry Cabot Lodge (Cabotin eliitti-perheestä) olivat Chanlerien hyviä ystäviä. Chanlerit loivat Roanoke Rapidsin kaupungin Pohjois-Carolinaan.

John Armstrong Chanler -- Avioitui mystisen kirjailijan ja morfiinista riippuvaisen Amelie Rivesin kanssa. "Kerran vaeltaessani metsässä hämärässä hän kysyi kaihoisasti: 'Luuletko että jos minä juon kupillisen lämmintä, kuplivaa verta minä pystyisin näkemään todellisen keijun?' Sitten oli jakso jolloin hän tunsi ahdistusta ajatuksesta että Saatana oli karkoitettu paratiisista ikuisiksi ajoiksi; hän rukoili kyynelsilmin jotta Saatana saisi syntinsä anteeksi ja että hän pääsisi taivaalliseen kirkkauteen." [Thomas Lately, "The Astor Orphans: A Pride of Lions", s. 76]

John suoritti hengellisiä kokeita joille hän antoi termin "esoteerinen buddhalaisuus". Seurauksena hänen pakkomielteestään tähän käytäntöön, sekä koska hän tappeli veljensä kanssa liikeasioista, he sulkivat hänet mielisairaalaan. Lopulta hän pääsi vapaaksi. Täytyy ihmetellä että mikä oli syy hänen vangitsemisensa takana. Hänen esoteerinen buddhalaisuutensa tai "x-faculty" oli transsitila missä henget puhuivat tai kirjoittivat hänen kauttaan. Hänen silmiensä väri vaihtui kun henget tekivät töitä hänen kauttaan.

Margaret Livingston Chanler -- Säilytti oikeudet Rokeby Houseen. Hän avioitui Aldrichin perheeseen, mikä oli toinen Illuminaatin perhe. Aldrichit omistavat nyt Rokebyn.

William Chanler -- Oli Tom Foleyn ystävä. Toinen ystävä oli Jack Follansbee. Jack Follansbeen serkku oli William Randolph Hearst, kuudennen asteen Illuminatus joka sai Billy Graham Ministryn käyntiin rahoittamalla sitä ensimmäiset vuodet. Hearstin perhe kuuluu Illuminatiin. Eräs Rothschildin jälkeläisistä, Don Hearst Bauer, muutti nimensä Don Hearstiksi.

Amelie Rive -- Winthrop Chanlerin vaimo oli Amelie Rive. Hänen isänsä William Cabell Rives opiskeli lakia Thomas Jeffersonin aikaan/alaisuudessa.

YHTEYDET ROOSEVELTEIHIN

Rooseveltin perheellä on ollut yhteydet Delanon perheeseen, joka on venetsialainen Mustan aateliston perhe jonka juuret ulottuvat satojen vuosien päähän. Näiden perheiden elämät myös kietoutuvat yhteen Astorien kanssa. Esimerkkejä:

  • Franklin Hughes Delano -- Massiivisen valaanliha-teollisuuden omaisuuden perijä. Hän avioitui Lavia Astorin, alkuperäisen William Backhouse Astorin tyttären kanssa.
  • James Roosevelt Roosevelt -- Avioitui Helen Astorin, William Backhouse Juniorin tyttären kanssa.
  • James Roosevelt -- Vapaamuurari, avioitui Vincent Astorin vaimon sisaren kanssa.

Osa 5: Astorien rooli Illuminaatin organisaatioissa

ORDO SATURNUS & HELL FIRE CLUB

Ordo Saturnus -- Tämä on vanha salainen saatanallinen saksalainen järjestys/kilta. Saturnus okkultismissa merkitsee Saatanaa. Tämä aikaisempi informaatio auttaa ymmärtämään John Jacob Astor IV:tä kun hän kirjoittaa kirjaansa A Journey in Other Worlds seuraavasti: "Vanhurskaiden pois lähteneet sielut löytyvät Saturnuksesta, missä, taustana oudolle musiikille, sykkiville sydämille, valoa hehkuville aivoille sekä hengellisen aktiviteetin keskuksille värisevät liikkeen kera." Eräs ihmisistä jotka jäävät tutkimatta on Valentine Jeune, henkilö joka oli John Jacob Astorin hengellinen ohjaaja Waldorfissa, Saksassa. Jeune on hyvinkin saattanut kuulua organisaatioon kuten Ordo Saturnus.

Hell Fire Club -- Tämä oli salainen saatanallinen kultti joka yhdistettiin varhaiseen vapaamuurariuteen. Kun yhteydet Hell Fire Clubin satanistien ja vapaamuurareiden eliitin välillä selvisivät, vapaamuurarit ja tämä eliitti tekivät joitakin radikaaleja liikkeitä. Ensinnäkin, vapaamuurarit julkisesti julistivat että heillä ei ole mitään tekemistä Hell Fire Clubin kanssa. Sitten tämä Hell Fire Club julkisesti hajoitettiin hallituksen toimesta (ihmiset joilla oli sidokset tähän klubiin antoivat nämä määräykset). Myöhemmin, klubi nostettiin uudestaan jaloilleen kaikessa hiljaisuudessa. Philip, Whartonin ensimmäinen herttua (1698-1731), joka oli Englannin vapaamuurareiden suurmestari vuosina 1722-1723, oli Hell Fire Clubin presidentti. Hän oli myös Ylähuoneen kansanedustaja. Vuonna 1726 hän lähti Englannista, ja hänellä oli huono maine vapaamuurareiden keskuudessa jotka pyrkivät ottamaan etäisyyttä häneen. George Lee, Lichfieldin kreivi, oli myös kuuluisa vapaamuurari joka oli Hell Fire Clubin jäsen. Benjamin Franklinin harjoittamaa satanismia ei ollut mainittu kirjassani Be Wise As Serpents, mutta hän oli merkittävä satanisti joka oli osa Order of the Questia -- ryhmä joka on omistautunut suunnitelmille luoda Uusi maailmanjärjestys Saatanan alaisuuteen. Muista että John Jacob Astor oli kietoutunut vapaamuurareihin, kuten olivat myös lukuisat hänen läheiset ystävänsä kuten New Yorkin kuvernööri DeWitt Clinton ja kenraali John A. Armstrong.

Liittyen tähän Hell Fire Clubiin, tämä Sandwichin kreivi, Benjamin Franklin, sekä Sir Francis Dashwood olivat Hell Fire Clubin johtajia sekä olivat myös Britannian postilaitoksen johtajia. Kaikki kolme olivat myös vapaamuurareita. Heidän asemansa postilaitoksen johtajina salli heille täydellisen sisäänpääsyn kirjeisiin, sekä salli heidän vakoilla 1700-luvun tietoliikennettä. Tämä mies josta tuli postilaitoksen johtaja Dashwoodin jälkeen, ja josta tuli myöhemmin Englannin parlamentin kansanedustaja oli vapaamuurari John Wilkes. Wilkes sitten toi yhden alkuperäisistä Hell Fire Clubin jäsenistä, ystävänsä Willis Hillin, auttamaan työssään postilaitoksessa. Seuraava johtaja oli tämä täysin korruptoitunut mies, Sandwichin kreivi, joka palveli vuoteen 1771. Benjamin Franklin vietti kesät 1772, 1773 ja 1774 Dashwoodin loma-asunnossa West Wycombessa. Luolia Dashwoodin loma-asunnon alla käytettiin saatanallisiin seksuaalisiin rituaaleihin joihin Benjamin Franklin osallistui.

FABIAN SOCIETY & KOMMUNISMI

Toinen Illuminaatin keksintö oli kommunismi. Tämä on niin läpikotaisin dokumentoitu useissa luotettavissa teoksissa, että en löydä syytä kirjoittaa siitä tässä, paitsi että on yhä ihmisiä jotka eivät ole vaivautuneet opiskelemaan sitä. James H. Billingtonin kirja Fire in the Minds of Men sekä Occult Theocracy ovat joitakin hyviä lähtökohtia tämän opiskelemiseen. Fabian Society oli myös yhteydessä Illuminatiin. Esimerkiksi, tämä illuministinen prinssi, professori George Edward Gordon Catlin, Pilgrim Societyn jäsen, oli Fabian Societyn toimeenpanevan komitean jäsen. Fabianin logona on susi lampaan vaatteissa.

Fabianilaiset rakastavat H.G. Wellsiä joka kirjoitti niin kaunopuheisesti Uudesta maailmanjärjestyksestä kirjoissaan, kuten The New World Order, A Modern Utopia, sekä The Open Conspiracy: Blue Prints For A World Revolution. H.G. Wells sai tämän Uuden maailmanjärjestyksen näyttämään edistykselliseltä tavallisen kansalaisen silmissä, eräänlaiselta utopialta. Se ei kuitenkaan tule olemaan tällainen.

1930-luvulla, fabianilaiset sosialistit loivat Poliittisen ja taloudellisen suunnittelu-ryhmän (PEP). Vapaamuurari Viscount Waldorf Astor oli PEP:n johtaja. Eräs luottamuksellinen ohjelma jonka PEP loi ja toteutti Britannian hallituksen kautta oli sellainen mitä myöhemmin kuvailtiin kirjassa Principles of Economic Planning vuonna 1935. Tämä kirja ei kerro miksi sen kannessa on kuvattuna huomiota herättävästi vapaamuurareiden rekvisiittaa.

George Berhard Shaw, joka oli kommunisti ja fabianilainen sosialisti, Oli Nancy Astorin paras ystävä, josta tuli parlamentin ensimmäinen nainen. Nämä kaksi viettivät paljon aikaa yhdessä, paljon enemmän kuin mitä Nancy vietti aviomiehensä Waldorfin seurassa, jonka seurasta hän ei välittänyt. Waldorf oli tämä vapaamuurari joka mainittiin aiemmin ja joka auttoi johtamaan PEP:tä.

Sen jälkeen kun Nancy Astor oli valittu ensimmäiseksi nais-kansanedustajaksi, eräästä Russellin naisesta tuli myös kansanedustaja.

Kommunismi teeskentelee että rikkaat kapitalistit ovat sen vihollisia, mutta sekä rikas eliitti että kommunisti-johtajat ovat sitoutuneet hävittämään Kristinuskon, hävittämään vapaan kaupan monopolien hyväksi sekä perustamaan Illuminaatin maailmanhallituksen. Näetkö että heillä on samanlaiset päämäärät?

Kuvaan liittyy Waldorfin ja Nancy Astorin käynti Venäjällä 1930-luvulla. Astoreita ei kohdeltu vihollisina vaan kuninkaallisina. Voimmeko me nähdä kuinka eliitti hallitsee lehdistöä pettääkseen meidät? Älä usko että Illuminaatin hallitsema lehdistö suojelee meitä kommunismilta -- he hallitsevat kommunismia.

Sosialismin lisäksi, Nancy Astor oli merkittävä Christian Science -nimisen lahkon tukija. Christian Science oli julkisivu noituudelle alusta lähtien. Nancy Astor kirjoitti kirjan The Natural History of the Vampire, sekä kirjan varhaisesta vapaamuurarista ja kommunistista Bakuninista.

THE ORDER OF SKULL & BONES SEKÄ THE GROUP

Astorit ovat myös olleet huomattavassa asemassa järjestössä nimeltä The Group, joka on englantilainen vastine Skull & Binesille. Britanniassa, Astorit kahdenkymmenen muun perheen kanssa hallitsivat The Groupia, aivan kuten tietyt perheet kuten Whitneyt Yhdysvalloissa auttavat hallitsemaan Order of Skull & Bonesia. Taas kerran, kuten me aiemmin huomautimme, avain satanismin ymmärtämiseen ovat verilinjat.

ROUNDTABLE, PILGRIM SOCIETY, RIIA & CFR

Vuonna 1910, Illuminaatin keskikastin haarat järjestivät itsensä uudestaan luomalla Pyöreän pöydän. Astorit olivat osa taloudellisia tukijoita Pyöreän pöydän takana Abe Baileyn kanssa. Rhodes ja Milner olivat avain-pelaajia perustaessaan Society of the Electin, Illuminaatin huippusalaisen paljon valtaa omaavan piirin. Rhodes Trust, osaksi Astorien avustuksella, auttaa rahoittamaan Rhodesin stipendi-järjestelmää.

Vuonna 1919, tämä Royal Institute of International Affairs (RIIA) luotiin, ja Astorit olivat RIIA:n merkittäviä taloudellisia tukijoita, joka toimii Illuminaatin pyramidin keskivaiheilla yhtenä julkisivuna. Niille joille tämä asia on uusi, RIIA on brittiläinen vastine Ulkomaansuhteiden neuvostolle (CFR), jolla on merkittävä rooli politiikan teossa Yhdysvalloissa. Waldorf Astor nimitettiin RIIA:an. Aivan CFR:n/RIIA:n yläpuolella ovat Pyöreän pöydän ryhmät jotka Cecil Rhodes alunperin nimesi "avustajien yhteisöksi". Cecil Rhodes perusti Rhodes-stipendin värvätäkseen ja tuodakseen lahjakkaita miehiä useista maista Oxfordiin jotta heidät vihittäisiin sisään Illuminatiin ja jotta he oppisivat kuinka luoda maailmanhallitus. Joten vihkimys Rhodes-ohjelmaan vastaa vihkimystä Skull & Bonesiin.

1800-luvun lopulla Illuminati alkoi järjestellä uudelleen ulospäin näkyviä kasvojaan. Nämä ylimmät tasot alkoivat luoda viattomilta kuulostavia peite-organisaatioita kätkeäkseen kokouksensa. Vuonna 1901, Astorit loivat Pilgrim Societyn, mikä oli peitejärjestö amerikkalaiselle & brittiläiselle ylemmän keskiluokan Illuminaatille.

Uskon että ainakin viisi Astorien perheenjäsentä on nyt Pilgrim Societyn jäseniä. Näihin Pilgrimeihin on äskettäin kuulunut David Astor, John Jacob Astor VIII, ja William Waldorf Astor III. Ja 1970-luvun aikana, Baron Astor of Hever oli Pilgrimien Lontoon haaran presidentti. Tämä viittaa siihen että Astor of Hever oli ainakin yhtä tasoa ylempänä komentoketjussa.

Rhodes-opiskelijat menivät toistuvasti Cliveden Estateen. Katsomalla sukupuuta sinä voit nähdä kuinka tämä Lontoon perhe hajosi kahdeksi voimakkaaksi segmentiksi. Yksi osa keskittyi Cliveden Estaten ympärille. Toisesta ryhmästä tuli Hever-Astoreita.

BILDERBERGERIT & TRILATERAALINEN KOMISSIO

David Astor osallistui Bilderberger-kokouksiin vuosina 1957 ja 1966. Alpha Lodge on tämä looshi Englannissa joka on perinteisesti varattu kuninkaallisille. On muitakin eliitti-loosheja, missä eliitin jäsenet voivat suojella itseään kahnaukselta/kanssakäymiseltä alempana sosiaalisessa arvoasteikossa olevien kanssa. Nämä ovat sellaisia vapaamuurareiden loosheja joihin Astorit ovat liittyneet.

Astoreilla on edustajansa CRF:ssä sekä Trilateraalisessa komissiossa.

KANSAINVÄLISET HUUMEKARTELLIT

IPR on tämä ryhmä joka valvoi Illuminaatin päätöstä sallia Punaiselle Kiinalle osuus oopium-kaupasta. Yleisö ei kenties näe naruja joita vetelemällä liikutellaan maailman tapahtumia, mutta jos me jäljitämme useiden suurten tapahtumien alkuperän, me näemme Astorit vetelemässä naruja. Tämä IPR auttoi luomaan perustuksen hyökkäykselle Pearl Harboria vastaan. Astorit olivat myös Euroopan myönnytys-politiikan takana mikä salli Hitlerin nousun uhaksi. Astorit olivat myös sekaantuneet raittiusliikkeeseen, jonka Women's Christian Temperance Union käynnisti. Tämä raittiusliike oli eliitin luoma liike aivan kuten tämän päivän huumeidenvastainen sota sekä ympäristö-kysymykset jotka on suunniteltu pitämään meidät kiireisinä. Joseph Kennedy ja Onassis, kaksi muuta "kolmeentoista" kuuluvaa perhettä, rikastuivat raittiusliikkeen ansiosta harjoittamalla salakuljetusta. Niin monet ihmiset ovat kertoneet tästä raittiusliikkeestä (esim. kirjassa Occult Theocracy), että ei kannata puhua siitä tässä. Tämän päivän vastike raittiusliikkeelle on huumeidenvastainen sota.

Eräs DuPontin perheenjäsen esiintyi televisiossa koska DuPontit yrittivät siepata hänet, koska he eivät pitäneet siitä että hän ilmaisi tukensa kirjalle Dope Incorporated. Olin iloinen saadessani tämän erinomaisen kirjan.

Minun lähteeni ovat kertoneet minulle että nämä huipulla olevat Illuminaatti-perheet olivat huumekaupan takana. Kyllä, Saatanan huipulla olevat seuraajat ovat kunnostautuneet ihmiskunnan tuhoamisessa myös huumekaupan avulla. Nämä seuraavat perheet (muiden lisäksi) tai yksilöt näiden perheiden sisällä on mainittu kirjassa Dope Incorporated osallisena huumekauppaan: Astor, Bundy, DuPont, Freeman, Kennedy, Li, Rockefeller, Rothschild, Russell. Ei ole sattuma että yhdeksän näistä huipulla olevasta kolmestatoista perheestä mainittiin tässä kirjassa joka paljasti nämä suuret nimet maailman huumekaupan takana. Pitäisi mainita että myös eräät muut huomattavat Illuminaatti-perheet esittävät avainroolia huumekaupassa, kuten Bronfman, Cabot, Shaw, Bacon, Perkins, Morgan, Forbes, Cisneros, sekä Oppenheimer. Missä me olemme nähneet tällaiset nimet aiemmin? Dope Incorporated -kirjassa on nimiä jotka ihmiset tietävät vaarallisiksi, kuten Louis Mortimer Bloomfield, Robert Vesco, Francois Genoud (Sveitsi), Ivan Slavkov (Bulgaria), Kentin herttua (Skotlantilaisen riitin Grand Mother Lodgen suurmestari), sekä Jardine Matheson, mainitakseni muutamia. Kaikki Illuminaatin rakastamat salaiset veljeskunnat myös mainitaan kirjassa Dope Incorporated; esimerkiksi Triad, P2, vapaamuurarit, Order of Saint John, sekä jesuiitat. Tälle Universal Christian Gnostic Churchille, joka harjoittaa mustaa magiaa, on omistettu kokonainen luku kirjailijan todistaessa millainen osuus tällä organisaatiolla on huumekaupassa. Britannian Permindex saa myös osuuden tässä kirjassa.

Vincent Astor oli presidentti Franklin Delano Rooseveltin hyvä ystävä. Hän oli New Yorkin alue-koordinaattori Britannian tiedustelupalvelussa. Myös Nelson Rockefeller teki töitä Britannian tiedustelupalvelulle (MI-6), ja hänen koodinimenään oli "Mr. Franklin". Nelsonin setä, Winthrop W. Aldrich oli osa Illuminaatin tiedusteluryhmää jonka Jeffery M. Dorwart nimesi "Roosevelt-Astor vakoiluringiksi". Tämä Illuminaatin itsenäinen ryhmä teki yhteistyötä Britannian ja Yhdysvaltojen tiedustelupalveluiden kanssa . Sillä oli koodinimenä "the Club" Toisen maailmansodan aikaan, ja se tunnettiin laajalti sodan aikaan sekä sen jälkeen "the Room". Ennenkuin sota syttyi Japanin kanssa, Chase Manhattan Bankia käytettiin vakoilijoiden lähettämiseksi Japaniin. Winthrop Aldrichilla oli tapana rahoittaa salaisia lentäjien koulutus-ohjelmia Britannian avuksi Toisen maailmansodan alkuaikoina jolloin FDR teeskenteli että Yhdysvallat oli puolueeton.

Winthrop Aldrichin isä, Senaattori Aldrich, oli eräs Keskuspankin perustajista. Aldrich oli Chase Manhattan Bankin johtokunnassa ja hänen sisarensa avioitui Rockefellerien sukuun. Hän oli myös Ison Britannian suurlähettiläs sekä Pilgrim Societyn jäsen muutamaa vuotta nuoremman Joseoh kennedyn jälkeen.

Yhteenvetona, Astorin perheen tutkiminen paljastaa heidän läheiset yhteytensä Illuminaatin aktiviteettien täyteen kirjoon alkaen vapaamuurareista ja päättyen itseensä Illuminatiin, Pilgrim Societyyn, Pyöreään pöytään, kommunismiin, fabialilaiseen sosialismiin, CFR:ään, RIIA:an, Bilderbergiin, kuten myös lukuisiin politiikan saastuttamiin pankkeihin, kuten Chase Manhattaniin

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. ...

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kaun...

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäree...

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös ...