Juhan matka kuolemaan ja takaisin elämään

Juha Mattisson

Juhan matka kuolemaan ja takaisin elämään

On vuosi 1985. Juha Mattisson on joutunut Harley Davidson Shovel Headinsa kanssa onnettomuuteen Tukholmassa. Hän on saanut aivoverenvuodon ja hänet on kiireesti kuljetettu ensin Sabbatsbergiin ja sitten Södersjukhusetiin paikattavaksi. Leikkauspöydällä hänen sydämensä kuitenkin pysähtyy, hengitys lakkaa ja kasvot alkavat jo muuttaa väriään. Siinä Juha kokee matkan tuonelaan, josta hän ihmeen kaupalla- lääkäreidenkin hämmästykseksi-palaa takaisin. "Jumala päästi mut takaisin, jotta kertoisin muille, ettei kukaan joutuisi siihen paikkaan." Juha on osittain tajuissaan ja häntä viedään ilmeisesti leikkaussaliin ja hän kokee jonkun puhuvan hänelle. "Me viedään sut nyt elokuvanäytökseen, jossa näyttelet itse pääosan. Se on elokuva sun omasta elämästä."

Juha vastustaa." Pää kiinni. Sitä roskapätkää mä en haluu nähdä."

Jotenkin hän tajuaa, että elämä on alamaäessä.

Mopoharrastuksensa jo 10-vuotiaana aloittanut helsinkiläispoika kuuluu nyt tukholmalaiseen baikkerijengiin, ja pyörä on muuttanut hänen elämänsä entistä negatiivisempaan suuntaan. Hän on pikkuhiljaa paatunut, tullut piittaamattomaksi, saanut ehdonalaisia tuomioita, huumeenkäyttö on koventunut. Pulveripuolen tuotteetkin ovat ruvenneet kelpaamaan. Ja hän on antanut mennä, ei ole yrittänyt jarrutella. Halua ja voimaa muutokseen ei ole ollut. Yhtäkkiä hän on joutunut tilanteeseen, jossa näyttää siltä, että elämä on ohi. Leikkauksen aikana hänen sydämensä pysähtyy, hengitys lakkaa, kasvot alkavat muuttaa väriään.

Juha itse tuntee, että hän on tullut elämänsä pääteasemalle, päätepysäkille. Olo on kuin leijuisi pumpulissa, ei ole mitään kipuja, hän ei halua lähteä minnekään.

Silloin hän ilmeisesti irtoaa ruumiistaan ja tuntee sisäisen kehoituksen katsoa alaspäin. "Saat nähdä ittes." Mutta hän vastustaa jälleen:" Sitä tunkioo mä en haluu tsiigaa."

PIMEÄ MATKA ALAS

Sillon hän lähtee menemään alaspäin. Ympärillä vallitsee täysi pimeys. Aistit ovat kuin normaalissa tilanteessa, hän pystyy ajattelemaan ja tekemään johtopäätöksiä niin kuin muulloinkin. Alaspäin meneminen vaikuttaa samalta kuin joskus pikkukundina faijan kanssa tehty tutustumiskäynti kaivokseen: hissillä mentiin monta sataa metriä maan sisään. Nytkin hän tuntee paine-eron muutokset korvissaan. Hän ihmettelee aikalailla, mihin ollaan menossa.

Hän yrittää ajatella, mitä on tapahtunut juuri aikaisemmin, mutta siitä ei ole mitään muistikuvaa. Mutta hän päättää olla stressaamatta, kai se aikanaan käy selville, mihin ollaan menossa.

Matka pimeydessä jatkuu ja jatkuu, tuntuu kilometreiltä alaspäin. Lopulta hän tuntee liikkeen pysähtyvän, kuin tulisi pohjakerrokseen. Hän ottaa muutaman askeleen eteenpäin, niin kuin hissistä poistultaessa. Hän katselee ympärilleen, mutta mitään muuta kuin pimeyttä ei näy. Hän erottaa tunnelin suuaukon kauempana edessään. Tunnelin toisesta päästä kajastaa kirkas valo.

"Tunneli on tossa ja mä oon tässä. Alkoi tulla hermostunut ja agressiivinen olo. Joku ehkä pilailee nyt mun kanssa. Tää on varmaan jotain herjaa koko homma. Kenties kohta tulee jotain hilpeitä heppuja kulman takaa ja rupee naureskelemaan. Pää kylmänä, tässä voi joutua käsirysyyn."

Juha rupee huutamaan, mikä paikka tämä on ja miksi hänet on tänne tuotu ja kuka tästä paikasta on vastuussa. Hänellä on oikeus tietää, hän vaatii vastauksen nyt!

Vähän ajan kuluttua pimeydestä kuuluu ääni." Sinä olet tullut Haadekseen. Täältä ei ole mitään poispääsyä sinulle. Sinä ole ansainnut sen, että olet täällä."

"Sinun täytyy mennä tuosta edessäsi näkyvästä tunnelista läpi toiselle puolelle, ja sitten katsotaan, mitä olet tehnyt ja mitä jättänyt tekemättä. Sitten sinulle annetaan tuomio sen mukaan", ääni pimeydestä sanoo.

Jälkeenpäin, uskoon tultuaan Juha ymmärtää, että homman nimi ei ollutkaan se, mitä hän oli tehnyt. Olihan hän tehnyt; jos kaikki olisi tullut julki, hän olisi luultavasti kaltereitten takana. Vaan homman nimi olikin se, mitä hän oli jättänyt tekemättä. Hän oli jättänyt hyväksymättä Jumalan pelastussuunnitelman Jeesuksessa. Hän oli kääntänyt selkänsä Jeesukselle ja jättänyt tunnustamatta Jeesuksen Herrakseen elämässään.

KAMPPAILU TUNNELIN SUULLA

Juha rupeaa uhoamaan äänelle, joka pakottaa häntä menemään tunnelista läpi." Hyvä siellä selän takana on huhuilla, tuu tuohon eteen ja kattotaan, kuka siitä tunnelista menee läpi. Mä en sulta ota mitään käskyjä vastaan, kun en tiedä mikä ja kuka sä oot, kun en edes nää sua. Pidä tunnelis, mul on tässä vähän muuta puuhaa", hän huutaa.

Hän käyttää hirveätä kieltä, mutta loppujen lopuksi ääni sanoo:" Ei sillä ole mitään merkitystä, mitä sanot. Sinä menet siitä tunnelista läpi joka tapauksessa halusit tai et."

Sen jälkeen alkaa tuntua ilmavirta tunnelista päin. Aluksi se ei ole voimakas, mutta vähitellen Juha alkaa liukua imevän ilmavirran mukana tunnelin suuaukkoa kohden. Olo rupeaa olemaan tukala. Hän yrittää jarrutella ja räpiköidä vastaan, ja haluaa päästä pois. Mikään ei auta. Mitä lähemmäksi tunnelin suuaukkoa hän liukuu sen tukalammaksi olo käy. Mutta vieläkään hän ei ymmärrä, mistä on kysysymys. Haades (tuonela) on hänelle utopiaa, menee yli ymmärryksen. Hän alkaa olla hädissään liukuessaan lähemmäs ja lähemmäs.

Sitten hän alkaa kysellä mielessään, miksei kukaan ole kertonut tästä mitään. Miksei kukaan ole varoittanut tästä paikasta? Hän ei tiennyt, että tällaista oli olemassa! Jos hän olisi tiennyt tästä paikasta, olisi ehkä voinut tehdä jotain toisin. Mutta nyt näyttää olevan liian myöhäistä.

Hän on jo aika lähellä tunnelin suuaukkoa, kun hän äkkiä oivaltaa, että jos hän todella menee tunnelista läpi, hän joutuu ikuiseen kadotukseen, helvettiin, eikä hän halua sinne. Nyt hän tarvitsee apua, nopeasti jostain. Hän on jo melkein sisällä tunnelissa. Hän on kauhuissaan. Hän heittäytyy polvilleen ja huutaa.

"Hei Jumala, jos sä oot olemassa, en tiedä oot sä vai et sä oo. Mut jos sä oot, niin auta mua! Mä en haluu kuolla näin nuorena. Jos sä autat mua, mä haluun tehdä parannuksen!

Sitten hän rupeaa selventämään, mitä parannuksenteko hänen kohdallaan tarkoittaa. Hän tekee parannuslistan. Jos Jumala auttaa, Juha lopettaa ryyppäämisen ja huumehommat, ei lyö enää ketään, hänestä tulee kiltti poika.

Mutta HD ei mahdu hänen parannuslistalle. Se on saanut hänen elämässään ensimmäisen sijan, joka kuuluisi itseasiassa Jumalalle. Elämä pyöri pyörän ympärillä. Fillari oli osa persoonaa, ei mikään harrastus vaan tapa elää. Ei siitä voisi luopua.

Kun hän on listan tilittänyt, hän kauhukseen toteaa, että liukuminen tunnelin sisään jatkuu. Listasta ei ole mitään hyötyä.

Tunnelin sisällä se toisesta päästä kuuluu tuskaisten ihmisten vaikerrusta ja huutoa. Silloin Juhalle tulee täysi paniikki. Hän huutaa.

"Okei, okei, okei, prätkä kans! Mä luovun siitäkin. Maksoi mitä maksoi, mutta ei tonne."

Kun hän on luopunut epäjumalastaan, siitä mikä on kaikkein tärkeintä hänen elämässään, kaikki muuttuu. Ei olekaan enää mitään pimeyttä, ei tunnelia, ei paniikkia. Hän tuntee olevansa matkalla ylöspäin samalla tavalla kuin hän oli tullut alaspäin.

Hän tuntee jonkun olevan läsnä. Hän rupeaa huutelemaan:" Joo joo, mä tiedän että täällä on joku. Mä tunnen sen! Kukas sä sitten oot?" vastaus tulee:" Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Poika (Jeesus) on rukoillut sinun henkesi puolesta, ettei sinun tarvitsisi mennä ikuiseen kadotukseen. Kaikki mitä Poika anoo, sen minä annan Hänelle, koska minä rakastan Poikaa. Saat nyt palata takaisin elämääsi, ja saat kertoa vanhoille ystävillesi ja muille ihmisille Pojasta (Jeesuksesta) ja kokemuksistasi Haadeksessa, ettei näiden ihmisten tarvitsisi joutua sinne siitä syystä, etteivät he olisi tienneet."

ELÄMÄ RAUNIOINA

Juha käy tuonelassa ruumiin maatessa hengettömänä leikkauspöydällä.

Lääkärit olivat tehneet kaikkensa, mutta se ei riittänyt. Elvytystoimenpiteitä ei voitu käyttää, mutta lääkäreiden ihmeeksi Juha tulee takaisin. Tiedottomana hän viruu lähes viikon ja viettää sairaalassa kahdeksan kuukautta.

Puhuminen ja käveleminenkin pitää opetella uudestaan. Mutta elämäntyyli jatkuu ensin samaan malliin. Viinaa ja huumeita, vaikka lääkärit varoittelevat, että se voi johtaa sairauskohtauksiin. Hän katkeroituu, eristäytyy ja elämänhalu kaikkoaa. Hän ei pysty enää näkemään muuta vaihtoehtoa kuin itsemurhan. Hän irtautuu jengistään. Lopulta hän on kaikenaikaa yksin kämpässään, seuranaan vain onnettomuudessa vaurioitunut, osittain osiin purettu HD. Tarvittavat osat ovat vanerilaatikoissa, sillä päämääränä on pyrkiä panemaan fillari kuntoon ja päästä takaisin baanalle.

Hän näkee tulevan elämänsä pelkkinä raunioina. Siinä tilassa pimeyden voimat alkavat ilmestyä hänelle. Vanerilaatikoissa pyörän osat alkavat liikkua itsestään, alkaa kuulua kolinoita ja koputuksia ikkunoista ja seinistä.

Hän päättää: Tätä ei voi jaksaa.

Kerran koputusten kuuluessa tulee mitta täyteen ja hän tempaa vasaran avonaisesta työkalupakista.

Katekeroituneena hän huutaa:" Nyt loppu koputtelu!!! Jos joku täällä koputtelee, se olen minä. Tuu esiin, jos on kanttii, niin katotaan kuka koputtelee ja ketä. Täs alkaa hihat palaa."

Näkymätön voima tarttuu Juhan kädessä olevaan vasaraan ja se lennähtää hänen omaan otsaansa sellaisella voimalla, että silmissä pimenee. Hän lentää selälleen sohvalle.

Pahan ankara, agressiivinen ääni kuuluu hänen sisältään, ei korvien kautta:" Minun kanssani ei leikitä!"

Kokemus on niin kammottava, että iho nousee kananlihalle ja hengittäminen käy tukalaksi.

Totuutta etsiessään hän oli alkanut käydä ennustajien luona. Hän ei tajunnut astuneensa paholaisen alueelle. Okkultistiset asiat olivat ennenkin olleet jännittäviä. Hän oli tietämättään, mutta vapaaehtoisesti mennyt paholaisen alueelle.

ÄLÄ VAHINGOITA ITSEÄSI, JUHA!

Onnettomuudesta ehtii kulua kolme pitkää vuotta.

Eräänä iltana hän pohtii, että itsemurha on tehtävä järeäkaliiberisesti, ei millään epätoivoisten teinityttöjen unilääkkeillä. Siinä miettiessään hän tuntee jonkun laskevan kätensä hänen olalleen. Ei hipaisten, vaan oikein reilusti.

Kuuluu ääni, ei korvien kautta, vaan hänen sisältään jälleen.

"Minä olen Jeesus. Haluan auttaa sinua, Juha. Älä vahingoita itseäsi. Minä haluan antaa sinulle rauhan.

Juha on niin paatunut ja katkeroitunut, että karistaa käden pois ja sanoo haluavansa olla rauhassa. Tämä on hänen sotansa, hän haluaa kuolla rauhassa.

Mutta hän kuulee yhtäkkiä ketjujen kilinää. Hän ei näe mitään, mutta kuulee ketjujen putoavan lattialle. Jeesus vapauttaa hänet kahleista.

Sen jälkeen hän kamppailee itsemurha-ajatuksen ja ylhäältä tulevan avun välillä. Hän käy jopa yhdessä seurakunnassa keskustelemassa, mutta ei pääse pastorin kanssa samalle aaltopituudelle.

Hän Haluaa tehdä yhden hyvän teon ennen kuolemaansa: lahjoittaa kaikki eri asukkailta asuntoonsa vuosien varrella jääneet vaatteet hyväntekeväisyyteen. Vietyään paketit erääseen seurakuntaan hän huomaa vuokratussa autossaan vielä yhden paketin. Iltamyöhällä hän sattumalta löytää erään seurakunnan, jonka takahuoneessa on vielä ihmisiä.

Nuori nainen ja mies juttelevat kirkon keittiössä hänen kanssaan, rukoilevat ja antavat hänelle Uuden testamentin, sekä kirjasen Meningen (suomeksi käännetty nimellä elämäsi tarkoitus).

USKOONTULO, JOKA MUUTTAA KAIKEN

Kirjanen kertoo lyhyesti mitä syntien anteeksisaaminen ja uudestisyntyminen ovat, ja kuinka tullaan pelastukseen.

"Olkoon vaikka minun viimeinen teko, mutta en kai niin hirveä heppu ole, ettenkö uskaltaisi yhtä kirjaa lukea."

Alussa kirja vaikuttaa vaikealta, mutta yhtäkkiä hän alkaa tajuta, mitä siinä puhutaan Jeesuksesta ja Jumalan pelastussuunnitelmasta.

Hän tunnustaa sisällään uskovansa kirjan sanoman.

"Jos toi todella on noin yksinkertaista, silloin se on mahdollista mullekin. Joo, ton mä haluun, tosta mä haluun päästä osalliseksi. Mä haluun ottaa ton vastaan."

Yhtäkkiä kirja ei enää pysy hänen käsissään, niin kovasti hän alkaa vapista. Hän itkee ja nauraa samanaikaisesti. Hänen suunsa rupeaa puhumaan omiaan (kielilläpuhumisen kokemus). Sekä Juhan sisällä, että huoneessa oleville pahuuden voimille tulee lähtö, sillä kun Jeesus muuttaa sisään, niin silloin perkele muuttaa ulos. Ikkunaruudut vavahtelevat, kun pahan voimat joutuvat väistymään. Ne kohtaavat jotain voimakkaampaa kuin itse ovat.

Ihmeellinen uskoontulokokemus kestää pitkään. Sitä ei voi kuvailla, se pitää itse kokea. On kuin olisi tullut seitsemän miljoonaa volttia suoraan taivaasta.

Samalla Juha tuntee, että hänen sisällään tapahtuu jotain. Pimeys ja katkeruus lähtevät pois. Hän antaa sen tapahtua, enää hän ei pane hanttiin.

Kamppaillessan itsemurha-ajatuksen kanssa hän ei ole nukkunut moneen viikkoon kuin satunnaisia lyhyitä pätkiä. Mutta koko uskoontulon jälkeisen yön hän nukkuu aivan rauhassa.

KERRON, ETTÄ PELASTUISIVAT

Myöhemmin Juha löytää myös itselleen hengellisen kodin. Tukholman ICHTYS-seurakunnan.

Juha ei nouse HD:n selkään, ellei Jumala kehota häntä jälleen nousemaan ratsaille.

Juhan elämän tehtävä on kertoa tarinaansa muille, niin kuin Jumala hänelle sanoi:" Saat palata takaisin elämääsi ja saat kertoa vanhoille ystävillesi ja muille ihmisille Pojasta (Jeesuksesta) ja kokemuksistasi Haadeksessa (tuonelassa), ettei näiden ihmisten tarvitsisi joutua sinne siitä syystä, etteivät olisi tienneet."

Teksti:Kristiina kunnas,Kuva:Satu Tukiainen