Betty Malzin taivaassa käynti

Betty Malzin Taivaassakäynti

Oli kevät 1959. Betty Malz oli lähdössä miehensä, tyttärensä ja vanhempiensa kanssa lomamatkalle Floridaan. Elämä hymyili -paitsi yhdessä suhteessa. Bettyllä oli kalvava pahan olon tunne vatsassaan, josta hän kuitenkin päätti olla välittämättä.

Bettyn uskonelämä oli maanläheistä, konkreettista. Hän oli antanut sydämensä Jeesukselle jo lapsena ja tiesi kuollessaan pää­sevänsä taivaaseen. Hän oli ylpeä realistisuudestaan ja kieltäytyi uskomasta siihen mitä ei voinut nähdä tai selittää.

Floridan aurinko tuntui hyvältä. Betty nautti läheistensä seu­rasta ja rauhasta. Vatsa oireili, mutta yhä Betty päätti olla siitä piittaamatta. Sitten eräänä iltana se ei enää varoitellutkaan. Betty tunsi kuin jotakin olisi räjähtänyt hänen sisällään. Vatsaa poltti armottomasti. Hänet kiidätettiin ambulanssilla hotellin lähellä olevaan sairaalaan. Sieltä edelleen toiseen sairaalaan. Lääkärit yrittivät päiväkausia tehdä diagnoosia. Turhaan. Viimein Betty siirrettiin omasta pyynnöstään lentokoneella kotikaupunkiinsa Terre Hauteen, Indianaan.

Leikkaus paljasti, että Betty Malz kärsi 11 päivää aiemmin puhjenneesta umpisuolesta. Kuolio oli levinnyt jo kaikkialle sisä­elimiin vaurioittaen niitä. Vieläpä koomaan vaipuessaan Betty kieltäytyi hyväksymästä uutista kun taas rukoilevat sukulaiset kiittivät Jumalaa siitä, että hän oli saanut elää niinkin kauan. Lääkärit selittivät perheelle, että keuhkokuumeen oireet ja muut komplikaatiot merkitsivät pikaista kuolemaa.

Rajan tuolle puolen

Aikaisin eräänä aamuna Bettyn oltua koomassa 44 päivää kol­mannen kerroksen yöhoitaja tuli tarkistamaan Bettyn vointia. Hän ei enää hengittänyt. Betty Malz julistettiin kuolleeksi kello viisi heinäkuisena aamuna 1959 hänen ollessaan 27-vuotias. Terre Hauten sairaalassa lakana vedettiin hänen kasvoilleen. Mitään ei ollut tehtävissä!

Jumala herätti hänen isänsä, pastori Glenn Perkinsin, kello puoli neljä samana aamuna ja käski hänen ajaa tyttärensä luo sai­raalaan. Jumalan mestarisuunnitelmaan kuului, että Betty Malzin isä seisoisi tyttärensä vuoteen vierellä ja näkisi omin silmin ihmeen tapahtuvan. Betty kuvaili matkaansa "toiseen maail­maan" näin:

"Siirtyminen oli rauhaisa. Kuljin kaunista, vihreää mäenrin­nettä ylös. Mäki oli jyrkkä, mutta jalkani liikkuivat vaivatta. Oloni oli ihmeellisen levollinen ja hyvä kaikkien kipujen jäl­keen. Katsahdin alas. Olin paljain jaloin, mutta jotenkin kehoni näytti hämärältä ja värittömältä. Kummallinen vastakohta samet­tisen vihreälle, kirkkaalle ruohomatolle, jonka päällä astelin eteenpäin."

Betty ihmetteli, voisiko tämä olla kuolema. Jos se sitä olikin, se ei tuntunut pelottavalta. Ei pimeyttä, ei epävarmuutta - vain siirtyminen toiseen paikkaan ja ihanan hyvä olo!

Bettyä ympäröi syvänsininen taivas ilman pilvenhattaraa­kaan. Ei ollut polkuja, ei teitä. Ja kuitenkin hän kulki varmasti kohti tiettyä päämäärää.

Bettyllä on seuraa

Äkkiä Betty havaitsi, ettei hän ollutkaan yksin. Hän vilkaisi va­semmalle ja näki kookkaan hahmon valkoisessa viitassa. Enkeli! Bettyn mieleen tulivat lapsuuden aikaiset ajatukset enkeleistä -mitä ne tekivät tai miltä näyttivät. Mutta hän ei ollut koskaan osannut kuvitella olentoa joka oli niin kaunis, voimakas ja va­kuuttava. Kasvot olivat piirteiltään miehekkäät ja kädet isot ja vahvat.

"Tunsin oloni miellyttäväksi hänen seurassaan ja jotenkin tie­sin, että hän oli ollut kanssani siitä lähtien, kun 13-vuotiaana olin pyytänyt Jeesusta elämäni Herraksi ja Vapahtajaksi. En ollut koskaan tiennyt hänen läsnäolostaan, luultavasti siksi, etten ollut koskaan ollut näin tietoinen ympäristöstäni tai tarpeistani. Ja ai­van varmasti hän oli tarpeellinen siirtyessäni nyt elämästä toi­seen!"

Betty ei havainnut aurinkoa, mutta silti hän kuvaili ympäris­tönsä hyvin valoisaksi. Hän näki monenvärisiä kukkia. Puiden lehdet välkkyivät vihreän eri sävyjä. Oikealla puolella oli matala muuri.

Betty ja enkeli kulkivat rintarinnan pitkin, tasaisin askelin. He eivät lausuneet sanaakaan, mutta "puhuivat" vaivattomasti vain ajattelemalla sitä mitä halusivat sanoa. Se oli kuin ajatuksen siirtoa. He liikkuivat ajatuksen nopeudella. Kun Betty halusi nähdä isoäitinsä, hänen toiveensa siirsi heidät isoäidin kuistille leutoon kuusaman tuoksun täyttämään kesäilmaan.

Oikealla oleva muuri muuttui matkan edetessä korkeammak­si. Se oli koristeltu kirkkaana hohtavin jalokivin. Mäen harjalle saavuttuaan Betty kuuli isänsä äänen toistavan: "Jeesus...Jee­sus... Jeesus..." Ääni kantautui etäältä. Betty jatkoi kuitenkin matkaansa.

He lähestyivät suurenmoista, hopeanhohtoista rakennelmaa. Se oli kuin palatsi ilman torneja. Majesteetillinen musiikki kan­tautui Bettyn korviin: lukemattomien kuorojen ihana harmonia! Pian Betty ei kuullut vain laulua ja tuntenut sen voimaa sisällään vaan hän yhtyi siihen itsekin. "Lauloin äänellä josta olin aina unelmoinut - korkealta, selkeästi ja pehmeästi", Betty kertoo.

Hetken kuluttua musiikki vaimeni, sitten näkymättömät äänet aloittivat uuden kuoron. Nyt Betty kuuli monia eri kieliä. Hän hämmentyi äänien harmoniasta ja sävyjen rikkaudesta - samalla hän ymmärsi erikieliset sanat!

Helmiportista sisälle

Betty ja enkeli saapuivat valtavan, läpikuultavan helmiportin luo, joka ilmeisestikin johti kaupunkiin. Sen takaa heijastui suu­renmoinen kirkkaus. Suojelusenkeli ojensi kätensä kosketta­maan porttia jossa ei näkynyt kädensijoja. Aivan kuin hänen kä­tensä lämpimästä kosketuksesta korkeaan goottilaistyyliseen porttiin tuli käden kokoinen aukko. Portti avautui keskeltä. Aukko suureni ja syveni läpinäkyvän materiaalin "sulaessa" pois.

"Tunteeni olivat ihmeellinen sekoitus iloa ja odotusta", Betty kuvailee. Ensimmäisenä hän näki kultaisen kadun joka näytti la­silla tai vedellä päällystetyltä.

"Kylvin lämpimässä valossa ja tunsin itseni täydellisen eheäk­si. Jokainen sydämeni kaipaus sai täyttymyksensä valoista tulvi­vasta voimasta. Useita kertoja elämäni kauneimpinakin hetkinä sieluni salaisiin sopukoihin on jäänyt pieni tyhjyyden onkalo. Nyt tiesin, että se oli ollut tämän uuden kodin kaipuuta. Mikään muu ei onkaloa pystyisi koskaan täyttämään!"

"Keltainen valo häikäisi. Sanat eivät riitä kuvailemaan sen pehmeää kirkkautta. En nähnyt ketään ja kuitenkin olin tietoi­nen Persoonasta. Sitten ymmärsin, että Valo oli Jeesus, Persoona oli Jeesus. Minun ei tarvinnut liikkua. Valo ympäröi minua kaikkialta. Se tuntui lämmittävän aivan kuin olisin ollut aurin­gonpaisteessa. Kehoni alkoi hehkua ja imeä valoa itseensä. Tun­sin kylpeväni voimakkaassa, rakastavassa energiassa.

Katseeni kiinnitettiin Jeesukseen, joka istui kultaisella valtais­tuimella. Näin sokaisevan valon. Jeesuksen kasvot hehkuivat loistosta joka oli liian kirkas katsoa. Käänsin katseeni alas. Valo heijastui kaupungin keskustan kultaisesta kadusta ja oli samaa valoa joka oli tulvinut lävitseni."

Bettyn ja enkelin lisäksi voimakas Valo veti muitakin puo­leensa. Valtaistuimen ympärillä oli ihmisiä, jotka olivat kuolleet Bettyn elinaikana ja he tunsivat Bettyn. Jokainen oli tietoinen to­dellisen minuutensa saavuttamisesta. He olivat sitä mitä he olivat

aina halunneetkin olla. Useat tekivät sitä mitä olivat maan päällä­kin tehneet, mutta ilman rajoituksia ja vajavuuksia.

"Seurasin miten puutarhurit pitivät ahkerasti huolta kauniis­ta kukista, samanlaisista joita olin ihaillut noustessani mäenrin­nettä ylös. Mutta täällä he työskentelivät toiselle 'työnantajalle' täydellisessä ympäristössä. Täällä ei ollut kuivuutta, ei tuhohyön­teisiä, ei selkäsärkyjä. Samoin rakennusmiehet valmistivat ahke­rasti asuntoja. Jotenkin tiesin, että lähiaikoina odotettiin suurta määrää ihmisiä. - Iloitsin nähdessäni monien, monien toteutta­van unelmiaan!"

Ratkaisun hetket

Enkeli katsahti Bettyyn ja kysyi häneltä ajatuksin: "Haluatko jää­dä ja liittyä heihin?"

Bettystä tuntui kuin hän ei haluaisi koskaan jättää tätä ihmeel­listä paikkaa. Hän kuitenkin epäröi. Oliko hänellä mahdollisuus valita? Katsoessaan oikealle hän näki miten maan päältä nousi valopatsaita valtaistuinsaliin jossa ne sulautuivat suuren Valon läsnäoloon - kaiken energian, lämmön, luovuuden ja voiman Lähteeseen. Valopatsaat - nopeudessa ja suoruudessa laser-säteiden kaltaiset - olivat rukouksia. Joka puolella valtaistuinsalia seisoi joukoittain enkeleitä odottaen käskyä rukousvastauksen viemiseen.

"Eräässä pylväässä näin ja kuulin jo aiemmin kuulemani yk­sisanaisen rukouksen. Tunnistin rukoilijan äänen: isä! Hän kuis­kaili yhä uudestaan Jeesuksen nimeä. Siihen sisältyi toivomus, etten olisi kuollut. Hänen rukouksensa sai minussa aikaan halun palata entiseen elämään", Betty kertoo.

Portit alkoivat sulkeutua hiljaa muodostuakseen taas yhtenäi­seksi hopeanhohtoiseksi helmilevyksi. Betty ja enkeli lähtivät las­keutumaan samaa mäenrinnettä jota olivat nousseetkin. Tällä kertaa koristemuuri jäi vain vasemmalle puolelle.

Aurinko nousi muurin yläpuolelle. Se yllätti Bettyn, sillä jo ennestäänkin oli valoisaa ja aika tuntui pysähtyneen paikoilleen. Auringonnousu oli kaunis. Jalokivet hehkuivat upeissa väreissä ja muuri loi syvän varjon Bettyn sivulle.

Takaisin aikaan!

Kävellessään mäkeä alas Betty katseli Terre Hauten kaupunkia. Hengen- ja ajan maailma alkoivat hiljalleen sulautua toisiinsa. Betty näki edessään monien kirkonkupolien hohtavan auringon valossa. Hän oli äkkiä tietoinen Jumalan rakkaudesta kaikkia kirkkojaan kohtaan. "Sillä hetkellä minäkin rakastin niitä ja en-nakkoluulojeni sulaessa rakastin myös kaikkia Hänen omiaan", Betty kertoo.

Sitten Bettyn silmät kohdistuivat sairaalaan ja "porautuivat" huoneeseen 336. Liikkumaton hahmo lepäsi vuoteella lakana pään yli vedettynä.

"Valonsäteet alkoivat muodostaa kirjaimia. Eteeni ilmestyi sanoma: 'MINÄ OLEN YLÖSNOUSEMUS JA ELÄMÄ, JO­KA USKOO MINUUN, SE ELÄÄ, VAIKKA OLISI KUOL­LUT.' Kirjaimet olivat niin eläviä, että ne sykkivät. Tiesin, että minun piti koskettaa noita eläviä sanoja. Ojensin käteni ja vedin lakanan kasvoiltani. Tuona hetkenä Jumalan Sana tuli kirjaimel­lisesti minulle elämäksi. Liikkuvien kirjaimien lämpö virtasi sormiini ja käsivarsiini. Kukaan ihminen ei voi ottaa kunniaa parantumisestani. Herra itse lähetti Sanansa ja paransi minut (Ps. 107:20)." Näin Betty kuvailee elämään palaamisensa het­kiä.

Kun hän avasi silmänsä, hän näki isänsä hämmästyneet kas­vot. Lääkäri joka oli julistanut Bettyn kuolleeksi järkyttyi. Hän vahvisti, että Betty Malz oli ollut kuolleena 28 minuuttia. Kotiin Betty lähetettiin kaksi päivää myöhemmin täysin tervehtyneenä