Betty Malzin Taivaassakäynti
Oli kevät 1959. Betty Malz oli lähdössä miehensä, tyttärensä ja vanhempiensa
kanssa lomamatkalle Floridaan. Elämä hymyili -paitsi yhdessä suhteessa. Bettyllä oli kalvava pahan olon tunne vatsassaan, josta hän kuitenkin päätti olla välittämättä.
Bettyn uskonelämä oli maanläheistä, konkreettista. Hän oli antanut sydämensä Jeesukselle jo lapsena ja tiesi kuollessaan pääsevänsä taivaaseen. Hän oli ylpeä realistisuudestaan
ja kieltäytyi uskomasta siihen mitä ei voinut nähdä tai selittää.
Floridan aurinko tuntui hyvältä. Betty nautti läheistensä seurasta ja rauhasta. Vatsa
oireili, mutta yhä Betty päätti olla siitä piittaamatta. Sitten eräänä iltana se ei enää varoitellutkaan. Betty tunsi kuin jotakin olisi räjähtänyt hänen sisällään. Vatsaa poltti
armottomasti. Hänet kiidätettiin ambulanssilla hotellin lähellä olevaan sairaalaan. Sieltä edelleen toiseen sairaalaan. Lääkärit yrittivät päiväkausia tehdä diagnoosia. Turhaan. Viimein Betty siirrettiin
omasta pyynnöstään lentokoneella kotikaupunkiinsa Terre Hauteen, Indianaan.
Leikkaus paljasti, että Betty Malz kärsi 11 päivää aiemmin puhjenneesta umpisuolesta.
Kuolio oli levinnyt jo kaikkialle sisäelimiin vaurioittaen niitä. Vieläpä koomaan vaipuessaan Betty kieltäytyi hyväksymästä uutista kun taas rukoilevat sukulaiset kiittivät Jumalaa siitä, että hän
oli saanut elää niinkin kauan. Lääkärit selittivät perheelle, että keuhkokuumeen oireet ja muut komplikaatiot merkitsivät pikaista kuolemaa.
Rajan tuolle
puolen
Aikaisin eräänä aamuna Bettyn oltua koomassa 44 päivää kolmannen kerroksen yöhoitaja tuli tarkistamaan Bettyn vointia. Hän ei enää
hengittänyt. Betty Malz julistettiin kuolleeksi kello viisi heinäkuisena aamuna 1959 hänen ollessaan 27-vuotias. Terre Hauten sairaalassa lakana vedettiin hänen kasvoilleen. Mitään ei ollut tehtävissä!
Jumala herätti hänen isänsä, pastori Glenn Perkinsin, kello puoli neljä samana aamuna ja käski hänen ajaa tyttärensä luo sairaalaan. Jumalan mestarisuunnitelmaan kuului,
että Betty Malzin isä seisoisi tyttärensä vuoteen vierellä ja näkisi omin silmin ihmeen tapahtuvan. Betty kuvaili matkaansa "toiseen maailmaan" näin:
"Siirtyminen
oli rauhaisa. Kuljin kaunista, vihreää mäenrinnettä ylös. Mäki oli jyrkkä, mutta jalkani liikkuivat vaivatta. Oloni oli ihmeellisen levollinen ja hyvä kaikkien kipujen jälkeen. Katsahdin alas. Olin paljain
jaloin, mutta jotenkin kehoni näytti hämärältä ja värittömältä. Kummallinen vastakohta samettisen vihreälle, kirkkaalle ruohomatolle, jonka päällä astelin eteenpäin."
Betty ihmetteli, voisiko tämä olla kuolema. Jos se sitä olikin, se ei tuntunut pelottavalta. Ei pimeyttä, ei epävarmuutta - vain siirtyminen toiseen paikkaan ja ihanan hyvä olo!
Bettyä ympäröi syvänsininen taivas ilman pilvenhattaraakaan. Ei ollut polkuja, ei teitä. Ja kuitenkin hän kulki varmasti kohti tiettyä päämäärää.
Bettyllä on seuraa
Äkkiä Betty havaitsi, ettei hän ollutkaan yksin. Hän vilkaisi vasemmalle ja näki kookkaan hahmon
valkoisessa viitassa. Enkeli! Bettyn mieleen tulivat lapsuuden aikaiset ajatukset enkeleistä -mitä ne tekivät tai miltä näyttivät. Mutta hän ei ollut koskaan osannut kuvitella olentoa joka oli niin kaunis, voimakas ja vakuuttava.
Kasvot olivat piirteiltään miehekkäät ja kädet isot ja vahvat.
"Tunsin oloni miellyttäväksi hänen seurassaan ja jotenkin tiesin, että hän oli ollut
kanssani siitä lähtien, kun 13-vuotiaana olin pyytänyt Jeesusta elämäni Herraksi ja Vapahtajaksi. En ollut koskaan tiennyt hänen läsnäolostaan, luultavasti siksi, etten ollut koskaan ollut näin tietoinen ympäristöstäni
tai tarpeistani. Ja aivan varmasti hän oli tarpeellinen siirtyessäni nyt elämästä toiseen!"
Betty ei havainnut aurinkoa, mutta silti hän kuvaili ympäristönsä
hyvin valoisaksi. Hän näki monenvärisiä kukkia. Puiden lehdet välkkyivät vihreän eri sävyjä. Oikealla puolella oli matala muuri.
Betty ja enkeli kulkivat rintarinnan
pitkin, tasaisin askelin. He eivät lausuneet sanaakaan, mutta "puhuivat" vaivattomasti vain ajattelemalla sitä mitä halusivat sanoa. Se oli kuin ajatuksen siirtoa. He liikkuivat ajatuksen nopeudella. Kun Betty halusi nähdä isoäitinsä,
hänen toiveensa siirsi heidät isoäidin kuistille leutoon kuusaman tuoksun täyttämään kesäilmaan.
Oikealla oleva muuri muuttui matkan edetessä korkeammaksi.
Se oli koristeltu kirkkaana hohtavin jalokivin. Mäen harjalle saavuttuaan Betty kuuli isänsä äänen toistavan: "Jeesus...Jeesus... Jeesus..." Ääni kantautui etäältä. Betty jatkoi kuitenkin matkaansa.
He lähestyivät suurenmoista, hopeanhohtoista rakennelmaa. Se oli kuin palatsi ilman torneja. Majesteetillinen musiikki kantautui Bettyn korviin: lukemattomien kuorojen ihana harmonia! Pian Betty ei kuullut
vain laulua ja tuntenut sen voimaa sisällään vaan hän yhtyi siihen itsekin. "Lauloin äänellä josta olin aina unelmoinut - korkealta, selkeästi ja pehmeästi", Betty kertoo.
Hetken kuluttua musiikki vaimeni, sitten näkymättömät äänet aloittivat uuden kuoron. Nyt Betty kuuli monia eri kieliä. Hän hämmentyi äänien harmoniasta ja sävyjen rikkaudesta - samalla
hän ymmärsi erikieliset sanat!
Helmiportista sisälle
Betty ja enkeli saapuivat valtavan, läpikuultavan helmiportin
luo, joka ilmeisestikin johti kaupunkiin. Sen takaa heijastui suurenmoinen kirkkaus. Suojelusenkeli ojensi kätensä koskettamaan porttia jossa ei näkynyt kädensijoja. Aivan kuin hänen kätensä lämpimästä
kosketuksesta korkeaan goottilaistyyliseen porttiin tuli käden kokoinen aukko. Portti avautui keskeltä. Aukko suureni ja syveni läpinäkyvän materiaalin "sulaessa" pois.
"Tunteeni
olivat ihmeellinen sekoitus iloa ja odotusta", Betty kuvailee. Ensimmäisenä hän näki kultaisen kadun joka näytti lasilla tai vedellä päällystetyltä.
"Kylvin
lämpimässä valossa ja tunsin itseni täydellisen eheäksi. Jokainen sydämeni kaipaus sai täyttymyksensä valoista tulvivasta voimasta. Useita kertoja elämäni kauneimpinakin hetkinä sieluni salaisiin
sopukoihin on jäänyt pieni tyhjyyden onkalo. Nyt tiesin, että se oli ollut tämän uuden kodin kaipuuta. Mikään muu ei onkaloa pystyisi koskaan täyttämään!"
"Keltainen
valo häikäisi. Sanat eivät riitä kuvailemaan sen pehmeää kirkkautta. En nähnyt ketään ja kuitenkin olin tietoinen Persoonasta. Sitten ymmärsin, että Valo oli Jeesus, Persoona oli Jeesus. Minun ei
tarvinnut liikkua. Valo ympäröi minua kaikkialta. Se tuntui lämmittävän aivan kuin olisin ollut auringonpaisteessa. Kehoni alkoi hehkua ja imeä valoa itseensä. Tunsin kylpeväni voimakkaassa, rakastavassa energiassa.
Katseeni kiinnitettiin Jeesukseen, joka istui kultaisella valtaistuimella. Näin sokaisevan valon. Jeesuksen kasvot hehkuivat loistosta joka oli liian kirkas katsoa. Käänsin katseeni alas. Valo heijastui
kaupungin keskustan kultaisesta kadusta ja oli samaa valoa joka oli tulvinut lävitseni."
Bettyn ja enkelin lisäksi voimakas Valo veti muitakin puoleensa. Valtaistuimen ympärillä
oli ihmisiä, jotka olivat kuolleet Bettyn elinaikana ja he tunsivat Bettyn. Jokainen oli tietoinen todellisen minuutensa saavuttamisesta. He olivat sitä mitä he olivat
aina halunneetkin
olla. Useat tekivät sitä mitä olivat maan päälläkin tehneet, mutta ilman rajoituksia ja vajavuuksia.
"Seurasin miten puutarhurit pitivät ahkerasti huolta kauniista
kukista, samanlaisista joita olin ihaillut noustessani mäenrinnettä ylös. Mutta täällä he työskentelivät toiselle 'työnantajalle' täydellisessä ympäristössä. Täällä ei
ollut kuivuutta, ei tuhohyönteisiä, ei selkäsärkyjä. Samoin rakennusmiehet valmistivat ahkerasti asuntoja. Jotenkin tiesin, että lähiaikoina odotettiin suurta määrää ihmisiä. - Iloitsin
nähdessäni monien, monien toteuttavan unelmiaan!"
Ratkaisun hetket
Enkeli katsahti Bettyyn ja kysyi häneltä
ajatuksin: "Haluatko jäädä ja liittyä heihin?"
Bettystä tuntui kuin hän ei haluaisi koskaan jättää tätä ihmeellistä paikkaa. Hän
kuitenkin epäröi. Oliko hänellä mahdollisuus valita? Katsoessaan oikealle hän näki miten maan päältä nousi valopatsaita valtaistuinsaliin jossa ne sulautuivat suuren Valon läsnäoloon - kaiken energian,
lämmön, luovuuden ja voiman Lähteeseen. Valopatsaat - nopeudessa ja suoruudessa laser-säteiden kaltaiset - olivat rukouksia. Joka puolella valtaistuinsalia seisoi joukoittain enkeleitä odottaen käskyä rukousvastauksen viemiseen.
"Eräässä pylväässä näin ja kuulin jo aiemmin kuulemani yksisanaisen rukouksen. Tunnistin rukoilijan äänen: isä! Hän kuiskaili yhä uudestaan Jeesuksen
nimeä. Siihen sisältyi toivomus, etten olisi kuollut. Hänen rukouksensa sai minussa aikaan halun palata entiseen elämään", Betty kertoo.
Portit alkoivat sulkeutua hiljaa muodostuakseen
taas yhtenäiseksi hopeanhohtoiseksi helmilevyksi. Betty ja enkeli lähtivät laskeutumaan samaa mäenrinnettä jota olivat nousseetkin. Tällä kertaa koristemuuri jäi vain vasemmalle puolelle.
Aurinko nousi muurin yläpuolelle. Se yllätti Bettyn, sillä jo ennestäänkin oli valoisaa ja aika tuntui pysähtyneen paikoilleen. Auringonnousu oli kaunis. Jalokivet hehkuivat upeissa väreissä
ja muuri loi syvän varjon Bettyn sivulle.
Takaisin aikaan!
Kävellessään mäkeä alas Betty katseli Terre
Hauten kaupunkia. Hengen- ja ajan maailma alkoivat hiljalleen sulautua toisiinsa. Betty näki edessään monien kirkonkupolien hohtavan auringon valossa. Hän oli äkkiä tietoinen Jumalan rakkaudesta kaikkia kirkkojaan kohtaan. "Sillä
hetkellä minäkin rakastin niitä ja en-nakkoluulojeni sulaessa rakastin myös kaikkia Hänen omiaan", Betty kertoo.
Sitten Bettyn silmät kohdistuivat sairaalaan ja "porautuivat"
huoneeseen 336. Liikkumaton hahmo lepäsi vuoteella lakana pään yli vedettynä.
"Valonsäteet alkoivat muodostaa kirjaimia. Eteeni ilmestyi sanoma: 'MINÄ OLEN YLÖSNOUSEMUS
JA ELÄMÄ, JOKA USKOO MINUUN, SE ELÄÄ, VAIKKA OLISI KUOLLUT.' Kirjaimet olivat niin eläviä, että ne sykkivät. Tiesin, että minun piti koskettaa noita eläviä sanoja. Ojensin käteni
ja vedin lakanan kasvoiltani. Tuona hetkenä Jumalan Sana tuli kirjaimellisesti minulle elämäksi. Liikkuvien kirjaimien lämpö virtasi sormiini ja käsivarsiini. Kukaan ihminen ei voi ottaa kunniaa parantumisestani. Herra itse
lähetti Sanansa ja paransi minut (Ps. 107:20)." Näin Betty kuvailee elämään palaamisensa hetkiä.
Kun hän avasi silmänsä, hän näki isänsä
hämmästyneet kasvot. Lääkäri joka oli julistanut Bettyn kuolleeksi järkyttyi. Hän vahvisti, että Betty Malz oli ollut kuolleena 28 minuuttia. Kotiin Betty lähetettiin kaksi päivää myöhemmin
täysin tervehtyneenä