Muroma-Kristuskaste

Todistuksia lapsikasteen olemassa olosta apostolisena aikana

Uudestikastajat eivät tiedä, kastettiinko apostolisena aikana lapsia vaiko ei,sen enempää kuin he tietävät mistään muusta­kaan apostolisesta tavasta, josta Raamattu vaikenee, koska heille eivät muut todisteet merkitse mitään. Origenes tiesi. Hän oli syntynyt n. v. 185, siis noin sata vuot­ta apostolisen ajan jälkeen. Hänen isänsä Toonidas oli hurs­kas kristitty, joka kärsi kuoleman niiden vammojen tähden, joita hän marttyyrinä oli saanut. Tämä mies kastoi pienen poikansa Origeneen. Ja Origenes sanoo nimenomaan eräässä teoksessaan:

"Kirkko on perinyt apostoleilta tavan antaa kasteen pienille lapsillekin."

Tämä mies, joka taas eli näin lähellä apostolista aikaa, tiesi sen, mitä uudestikastajat eivät sano tietävänsä.

Kumpaa tässä nyt on paremmin uskottava?

Origenes oli huomattava kirkon johtaja aikanaan. Jos nyt hänen lapsena saamansa kaste olisi ollut väärä, kuinka sitten sellainen mies saattoi säilyä ilman, että hänen saamaansa kastetta tehtiin epäilyksen alaiseksi? Eikö olisi ollut luonnollista, että ainakin jotkut olisivat tehneet epäilyksen alaiseksi hänen koko kristillisyytensä jo pelkästään hänen lapsena saamansa kasteen perusteella? Ajatellaan esim. mitä baptistit sanoisivat, jos heidän yhdyskuntansa esimieheksi valittaisiin joku lapsi­kasteen puoltaja? Mutta tosiasia on, ettei noussut ainoata­kaan ääntä huomauttamaan tästä. Häntä pidettiin tuona ai­kana aivan erityisessä arvossa, joskin hänen monia mieli­piteitänsä arvosteltiin. Mutta väärästä kasteopista ei kukaan häntä syyttänyt.

Tässä on tapaus, jonka suhteen on selvästi kanta määritel­tävä, ennenkuin uskotaan uudestikastajain väitteitä.

Toinen tapaus. Kirkkoisä Tertullianus eli samoihin aikoi­hin. Hän oli hyvin ankara mies, erityisesti niitä tulee koko­naiseen ja pyhitettyyn kristilliseen elämään. Hän vieroksui lasten kastamista. Eräässä teoksessansa hän asettaa kysymyk­sen: "Miksi niin aikaisin annetaan kaste ihmisille?" Kaste on siksi vakava ja pyhä asia, ettei isiltä pitäisi antaa niin helposti kuin yleensä tehdään. Pitäisi olla jonkinlaisia takeita Kiila, et­tä kastettu myös pysyy kaikissa vainoissa ja vaikeuksissa us­kossansa, ennenkuin kaste annetaan,muutoin Herran nimi joutuu vain häväistyksi Näin päätteli Tertullianus. Siksi kehoittaakin hän jättämään lapset ja naimattomat ihmiset kas­tamatta, kunnes ne vakiintuvat.

Tästä voimme nyt ensiksikin päätellä, että lapsikaste oli nyt jo niin yleinen, että sen myötänsä tuomat huonotkin seurauk­set asettivat kysymyksen pohdinnan alaiseksi.

Mutta lapsikasteen apostolista alkuperää ei Tertullianus kieltänyt.

Jos hän olisi ollut samaa mieltä kuin meidän päiviemme uudestikastajat, olisi hän vain yksinkertaisesti sanonut: "Pois lapsikaste, se on epäapostolinen!" Mutta niin hän ei sano­nut. Hän tahtoi rajoittaa kasteen käyttöä kieltämällä sen sekä lapsilta että naimattomilta ihmisiltä.

Eikö tämä nyt selvästi puhu lapsikasteen apostolisen alku­perän puolesta?

Ja vielä selvempi on seuraava todistus.

Karthagossa oli kirkolliskokous v. 256, jonne oli saapunut suuri joukko kirkon piispoja yhteiseen neuvotteluun. Täällä tuli ensi kerran julkisesti esille kysymys lapsikasteesta: Lap­sikasteen apostolisesta alkuperästä ei edes keskusteltu, vaan oli kysymys, miten varhain lapsi oli kasteelle saatettava. Pi­tikö sen tapahtua lapsen ollessa 8 päiväinen, kuten ympäri-leikkauksissa, vai saiko sen toimittaa jo aikaisemmin.

Kun nyt ottaa huomioon, miten ankaria oppiriitoja käytiin jo tänä aikana kirkon piirissä ja miten suurella huolella py­rittiin puhdasta oppia vaalimaan, niin onhan merkillistä, ettei koko vanhan kirkon aikana kertaakaan, asetuttu väittämään lapsikastetta apostolisesta tavasta poikkeavaksi.

Koko vanhankirkon yksimielinen todistus on lapsikasteen puolella,

Poimimme tähän vielä pari lausuntoa näiltä ajoilta, joita ovat antaneet silloiset kirkon huomattavimmat miehet.

Ireneus, joka syntyi 140 jKr ja kuoli marttyyrinä 202, oli Polykairpuksen oppilas, joka puolestaan oli Papiaam, apostoli Johanneksen oppilas. Polykarpuis kuoli marttyyrinä 167 jKr. Hän kirjoittaa:

"Kristus tuli pelastamaan kaikkia itse kauttansa, kaikkia; sanon minä, jotka Hänen kauttansa uudestisyntyvät Jumalal­le, rintalapsia, pieniä lapsia, lapsia, nuorukaisia ja vanhem­pia. Sentähden kulki Hän kaikkien ikäkausien kautta ja tuli rintalapsen tähden rintalapseksi, pyhittäen rintalapset, pienten lasten tähden pieneksi lapseksi, pyhittäen ne, jotka ovat sillä ikäkaudella, samalla tullen heille esimerkiksi jumalisuu­teen, hurskauteen ja kuuliaisuuteen; nuorukaisten tähden nuorukaiseksi, antaen nuorukaisille esimerkin ja pyhittäen heidät Jumalalle. Samoin, on Hän myös tullut vanhempain ih­misten tähden vanhemmaksi j.n.e."

Huomaa sanat: uudestisyntyvät Jumalalle!

Mitä hän tällä tarkioittaa?

Valaisemme tätä Justinus Marttyyriin sanoilla, joka kuoli 160 j.Kr.

"Sitten me johdatamme heidät paikkaan, jossa on vettä ja synnytämme uudestaan samalla uudestisyntymistavalla kuin mekin, sillä he pestään vedessä kaikkein Isän ja hallitsijan, Jumalan ja meidän Lunastajamme Jeesuksen Kristuksen ja Pyhän Hengen nimessä."

Kirkkohistorioitsija Neander, johon uudestikastajat mielel­lään vetoavat, sanoo tästä: "Uudestisyntyminen ja kaste ovat Ireneuksen mieleistä läheisesti toisiinsa liittyneitä käsitteitä ja tuskin voidaan rintalapsen iän suhteen ajatella, että hän uu­destisyntymisellä tarkoittaisi jotakin muuta kuin kastetta."

Tertullianuksen olemme jo maininneet, mutta otamme hä­neltä mainitsemamme kohdan vielä kerran sanatarkasti esille. Se kuuluu: "Mikä kiire on rintalapsilla, noilla viattomilla, syntien anteeksisaamiseen? Tuleeko maallisissa asioissa mene­tellä varovammin, koska jumalallinen asia uskotaan sille, jol­le maallista ei uskota? Oppikoot lapset pyytämään pelastusta, jotta sinä antaisit sen hänelle, joka pyytää sitä. Yhtä suures­ta syystä tulee myöskin naimattomien henkilöiden, kaste jät­tää tuonnemmaksi, sillä he ovat kiusauksessa, neitseet sukupuolikypsyytensä ja lesket yksinäisyytensä tähden, kunnes he ovat joko naidut tahi tulleet siksi väkeviksi,kunnes voivat hil­litä itsensä. Jos oikein ymmärretään kasteen arvo, pelätään enemmän sen saamista kuin tuonnemmaksi jättämistä. Puh­das usko on varma pelastuksesta."

Tässä Tertullianus väkevästi tuo esille että kastami­nen oli jo hänen aikanansa niin yleistä, että sen varjopuolet­kin tulivat näkyviin. Siksi hän kehoittaa siirtämään kasteen myöhempään ikäkauteen, koskapa kasteen jälkeen tehdyt synnitkin olivat vaikeimmin anteeksi saatavissa. Juuri hänen asennoitumisensa osoittaa, että lapsikaste oli apostolista alku perää. Sillä ellei se olisi ollut, olisi hänen tarvinnut vain viitata siihen ja sillä saavuttaa tarkoituksensa.

Origineen sanat kuuluvat:

"Kirkollisen ohjeen mukaan tulee kastaa myöskin pieniä lapsia. Sillä kirkko on apostoleista asti ottanut vastaan sen perimätiedon, että pieniä lapsiakin tulee kastaa."

Mainitsemme vielä Augustinuksen. Hän kirjoittaa:

"Kirkon tapaa kastaa pienokaista ei ole halveksittava, eikä jollakin tapaa pidettävä liiallisena. Sitä ei myöskään olisi puo­lustettava ellei se olisi apostolinen tapa."

Tämä lausunto on siltäkin arvokkaampi, kun Augustinus, hurskaan Monican poikana, sai itse kasteen vasta aikuisena, — isä kun oli pakana.

Nämä otteet riittävät valaisemaan asiaa kirkkohistorialli­selta puolelta. Pääasia on:

Kirkkohistoria todistaa, että vanhan kirkon aikana ei mis­sään käyty riitaa siitä, saadaanko lapsia kastaa vai ei. Oli vain kysymys, mitenkä vallitseva tapa saataisiin parhaiten vastaa­maan kasteen suurta arvoa ja merkitystä sekä parhaiten pal­velemaan Herran asiaa.

Myöhemmin pääsi valtaan sellainen oppi, että kasteen jäl­keen tehdyt julkisynnit olivat melkeinpä anteeksiantamatto­mia (Tertullianus y.m.) ja siitä syystä lykkäsivät monet kas­teensa aina kuolinhetkeensä saakka.

Uudestikastajat eivät voi näyttää mitään ajankohtaa, jolloin olisi alettu kastaa lapsia. Heidän on vain todettava, että sel­lainen tapa oli jo varhain vallalla. Mistä tämä tapa, ellei se ollut apostolista alkuperää? Missä apostolisen tavan muuttaja? Sellaista ei kirkkohistoria tunne.

Mistä sitten johtuu, että jotkut myöhemmät historioitsijat ovat arvelleet voivansa tehdä lapsikasteen apostolisen alku­perän epäilyksen alaiseksi.

On muistettava, että kristinusko ei suinkaan tänä aikana ollut vielä vallitsevana uskontona Rooman valtakunnassa, päinvastoin se oli vainottu. Kun lapsikaste oli käytännössä vain seurakunnan sisäisenä asiana, ja kun aikuisten kaste oli se, mikä erityisesti kiinnitti ulkopuolella olevien huomiota, ja aikuisten kasteita tapahtui enemmän kuin lastenkasteita, niin oli luonnollista, että tämä edellinen oli esityksissä hallitseva. Mutta meillä ei ole mitään historiallista tosiasiaa, joka oikeut­taisi kieltämään sen, että nämä molemmat olivat käytännössä.

Luonnollista oli, että vasta sitten, kun "koko maailma" ru­pesi kristilliseksi, hävisi vähitellen käytännöstä aikuisten kas­te, ja lapsikaste tuli yksin vallitsevaksi. Mutta joka väittää, että tämä kaste vasta silloin tuli myös käytäntöön, osoittaa sellaista historiallisten tosiasiain tuntemisen puutetta, että se on anteeksiantamatonta.

On täytynyt olla hetki, jolloin tämä kaste hyväksyttiin oi­keana ja raamatullisena. Milloin se oli? Sellaista ei löydy kir­kon historiassa ollenkaan. Lapsikaste voitti alaa samassa suh­teessa kuin ihmiset siirtyivät pakanuudesta kristillisyyteen. Ja siihen on vain yksi selitys. Lapsikaste oli käytännössä seu­rakunnan sisäisenä asiana aina apostolisesta ajasta alkaen. Seurakuntien ollessa pieniä oli aikuisten kaste luonnollisesti leimaa antavana, kun kääntymyksiä pakanuudesta tapahtui enemmän kuin niitä syntyi lapsia seurakunnan sisäpuolella. Mitä suuremmiksi seurakunnat kävivät, sitä lukuisammin al­koi esiintyä lasten kastamista. Ja kun lopulta; "koko maailma" rupesi kristityksi, tuli pienten lasten kaste ainoaksi vallitse­vaksi.

Huomautamme vielä kerran siitä, että oli myös eräs väärä oppi, joka sekoittaa asian käsittelyä.Tertullianuksen päivistä alkaen alettiin opettaa että kasteen jälkeen tehdyt synnit ovat vaikeammin anteeksi saatavissa kuin ennen kastetta, ja kun tämän lisäksi otetaan huomioon, että vasta kastettua pidettiin oikeana kristittynä, ja kristityt olivat vielä tähän aikaan vainonalaisia, niin nämä seikat saattoivat toiset varovaisiksi kas­teeseen nähden. Monet lykkäsivätkin kasteensa aina kuolin­vuoteelle. Tuon edellä sanotun väärän opin, johdosta kieltäy­tyivät jotkut uskovaisetkin vanhemmat kastattamasta lapsian­sa.

Mutta tämä ei todista sitä, että lasten kastamista pidettiin vääränä ja epäraamatullisena. Sen apostolista alkuperää ei tällä kielletty.

Raamattu vaikenee asiasta, ja sen tähden uudestikastajat eivät siitä mitään tiedä. Mutta apostolien jälkeinen aika yksi­mielisesti tunnustaa lapsien kastamisen oikeaksi ja apostoliseksi. Eikö tällä todistuksella ole muka mitään arvoa?

Emmehän myt ole niin hullulla tavalla "raamatullisia", etta väitämme jonkin tosiasian olemattomaksi sillä perusteella, että Raamattu vaikenee siitä? Ja onhan totuus aina totuus, vaikka sitä ei mainita Raamatussakaan. Ovathan luonnontie­teelliset totuudet totuuksia, vaikka niistä ei mainita Raama­tussa. Pyöriihän maapallo auringon ympäri, vaikka Raamattu ei siitä mitään tiedä, Mestauttihan keisari Nero Paavalin, vaik­ka Raamattu ei siitä mitään tiedä.

Ovathan toki historialliset todistukset ja tosiasiat päteviä silloinkin, kun Raamattu niistä vaikenee.

Ja nyt on vanhan kirkon todistus lapsikasteesta yksimie­lisen selvä. Sinä aikana ei kukaan pannut epäilyksenalaiseksikaan sen apostolista alkuperää, vaikka siitä saatettiin muu­ten keskustella.

Mitä tämän rinnalla painavat uudestikastajain väitteet, henkilöiden, jotka sanovat, etteivät asiasta mitään tiedä?

Miksi Raamattu vaikenee lapsikasteesta?

Tämä johtuu jo ensiksikin siitä syystä, että Raamattu ei tunne mitään   lapsikastetta erotukseksi aikuisen kasteesta.

Raamattu ei esitä kasteita ihmisen kannalta katsottuna, vaan Jumalan pelastustekona. Siksi on aivan epäraamatullista pu­hua uskovaisten kasteesta vastakohtana kääntymättömien kasteelle.

Raamattu tuntee vain yhden kasteen.

Niinkuin on vain yksi Herra, Jeesus Kristus,ja yksi pelastava usko tähän Herraan, niin on myös vain yksi kaste." (Efes. 5:5)

On vain yksi kaste, Jeesuksen Kristuksen kaste syntien-anteeksisaamiseksi.

Jo tämä selittää osaltansa, miksi ei tehty eroa lapsen ja ai­kuisen välillä, kääntymättömän ja uskovaisen välillä.

Kun Jeesus Kristus on kaikkien ikäkausien vapahtaja, rintalastenkin, ja kun kaste käsitettiin Jumalan armontarjoukseksi ja pelastusteoksi, niin ei ollut mitään syytä kieltää si­tä pieniltä lapsilta. Pienet lapsetkin saatettiin sen kautta pe­lastuksen osallisuuteen. Heitä oli vain opetettava kasvamaan armossa samalla, kun he kasvoivat iässä, niin että he saattoi­vat omistaa tämän armon omakohtaisen uskon kautta.

Jo tämä riittää selittämään sen, miksi Raamattu ei käsittele kastetta eri ikäkausien kannalta, vaan Jumalan kannalta. Ja Jumalan kannalta katsottuna ovat lapset yhtä oikeutettuja pääsemään osalliseksi pelastuksen lahjasta kuin aikuiset. Eh­käpä vielä paremmin.

Kolmanneksi. Kun uudestikastajat käyvät lapsikastetta vastaan kirjoittamissansa kirjoissa läpi kaikki Raamatussa esitetyt kastetapaukset ja siten muka todistavat lapsikasteen epäraamatullisuuden, kun kaikki tapaukset käsittävät aikuis­ten kastetta, on tämä sulaa lapsellisuutta.

Emmehän ikinä ole väittäneet aikuisten kastamista vää­räksi.

Uudestikastamisen väitämme ehdottomasti eparaamatulliseksi.

Tietysti me tunnustamme, että lähetyssaarnaaja alkaa seu­rakunnan perustamisen kastamalla ensin aikuisia, jotka tahto­vat tulla kristityiksi.

Sitä on sentähden aivan turha ruveta raamatunkohdilla to­distamaan.

Kysymyshän on kokonansa siitä, miten meneteltiin, kun kasteelle pyrkivillä vanhemmilla jo oli lapsia tahi lapsi syntyi kristilliseen kotiin. Tästä nyt Raamattu vaikenee.

Yhtenä syynä on se, että Raamatussa esitetty aika kristilli­sen seurakunnan elämässä oli varhaisinta lähetysaikaa. Apos­tolien teothan ovat varsinaisesti se kirja, josta saamme tietoja tämän ajan tapauksista. Lähetyssaarnaaja ei nyt tietenkään rupea perinpohjaisiin selvittelyihin siitä, keitä kaikkia ja min­kä ikäisiä hän kastoi. Esitetään vain muutamia huomattavam­pia tapauksia sieltä ja täältä, ja näiden tapausten joukossa useita ,kokonaisia perhekuntia. Ja kyllä lapset varmaan kuu­luvat perhekuntaan.

Kun nyt uudestikastajat väittävät, että apostolisesta toi­minnasta käy ilmi lasten kastamisen epäraamatullisuus, niin tämä on aivan väärä väite.

Me väitämme aivan päinvastaista.

On huomattavaa, että perhekuntien kastaminen oli selvästi apostolinen tapa. Mihin tämä perustui?

Oliko Jeesus käskenyt kastaa perhekuntia?

Ei, mutta se oli yleinen tapa juutalaisten keskuudessa.

Kun pakana siirtyi juutalaisuuteen, niin hän ja hänen huo­nekuntansa miespuoliset jäsenet kaikki ympärileikattiin ja kaikki kastettiin. Ei tehty eroa eri ikäkausien välillä. Kaikki tulivat samasta siunauksesta osallisiksi.

Tämä perustui siihen käsitykseen, että perhe oli yksi koko­naisuus, joka tämänlaisissa asioissa seurasi isää. Vaimo ja lap­set käsitettiin melkeinpä jonkinlaisena perheen pään täyden­nyksenä, joiden henkikin saattoi olla isän vallassa. Tämä ei nyt kuitenkaan ollut sellainen sääntö, ettei olisi poikkeuksia tavattu. Mutta melko yleinen se oli.

Siinä piilee syvä jumalallinen viisaus, että perhe käsite­tään näin yhdeksi kokonaisuudeksi

Varmaa on, että Jeesus hyväksyi tämän käsityksen.

Miten niin varmaa?

Ellei hän olisi hyväksynyt tätä käsitystä, olisi hän luonnol­lisesti juuri kastekysymyksen yhteydessä esittänyt eriävän ajatuksensa. Kun vanhan liiton merkki, ympärileikkaus, an­nettiin yhtä hyvin lapselle kuin aikuiselle, kun proselyytti-kaste annettiin kokonaisille perhekunnille, niin onhan luon­nollista, että jos Jeesus olisi halunnut poiketa vallitsevasta kä­sityksestä ja tavasta, Hän edes puolella sanalla olisi asettunut arvostelemaan vallallaolevaa käytäntöä.

Nyt Hän sensijaan sanoo:

"Menkää siis ja tehkää kaikki klansat minun opetuslapsikseni,kastamalla heitä Isän ja pojan ja Pyhän Hengen nimeen."

Matt.28:19