Kari Haikosen paraneminen kielisyövästä

Outokummun Seutu, torstaina 4.7.2002 N:o 52


Kari Haikonen voitti syövän - uusi kieli laulaa kiitosta
Maailman ensimmäinen ihmisen omista lihaksista tehty kieli laulaa ja puhuu Polvi järvellä. Kari Haikonen parantui syövästä oman uskonsa mukaan lääketieteen ja rukousten avulla. Kuntoutuminen on ollut nopeaa hyvän hoitajan ja tulevan vaimon, Leenan ansiosta sekä tietysti miehen oman elämänasenteen vuoksi.
Maaliskuun viimeisenä päivänä vuonna 2001 Kari meni lääkäriin Leenan monien hoputtelujen jälkeen, kielikivun vuoksi. Parin viikon ajan kielen vasemmassa laidassa oli ollut lievää' kipua. Huhtikuun kymmenentenä Karille kerrottiin, että kielessä on syöpä ja osa kielestä joudutaan leikkaamaan pois.
Syöpä oli levinnyt kaulan imusolmukkeisiin 33 olkapäälle. Omasta kielestä jäisi jäljelle vain vähän. Kielenkannattimet ja äänihuutet kuitenkin olivat terveet, onneksi. Vaikka kaikki saataisi puhdistetuksi, puhuminen ja suun kautta syöminen ei enää olisi mahdollista. Vai olisiko sittenkin?
Uusi kieli omista lihaksista
-Kun makasin sairaalahuoneessa, tuli luokseni iloinen ja innostunut mies, plastiikkakirurgi Markku Härmä, Hän sanoi minulle, että tehdään sinulle uusi kieti, muistelee Haikonen.
Härmä oli tutkinut julkaisuja ihmisen omien lihasten hyväksikäytöstä erilaisissa kirurgisissa toimenpiteissä. Niinpä ensimmäisenä maailmassa Kari Haikonen Polvijärveltä tulisi saamaan uuden kielen, joka olisi tehty hänen omista lihaksistaan.
Kielen sisäosat tehtiin reisien lähentäjät!haksista ja pinnat käsivarsista. Sitten ohueksi jääneisiin käsivarsiin tehtiin "palkat" reisien etuosista! Hän näyttää hennosti näkyvät arvet, jotka yltävät korvasta korvaan ja kuvailee, miten kurkkuun tehtiin "läppä", jonka kautta uusi kieli liitettiin omaan pieneen osaan. Hermo hermolta ja lihas lihakselta liittäminen tapahtui. Leikkausoperaatio kaikkineen kesti 14 tuntia.
Ja miten sitten kävi? Lue Outokummun Seudusta 4.7,

Suomen Viikkolehti nro 36 4.9,2002 Päivö Juntumaa " Se o!i Jumalan ja lääkäreiden yhteistyötä "
Ajan rajalle ja takaisin
Polvijärveläinen Kari Haikonen (46) on henkeen ja vereen urheilumies, mutta muutamien viime vuosien ajan hän on ollut vähintään yhtä innokkaasti uskon mies. Jeesus kosketti Karia ensi kerran vuonna-96 aivan arkisissa oloissa, seurakunnan järjestämässä työttömien ruokailussa. Pari vuotta myöhemmin Kari oppi tuntemaan Jeesuksen henkilökohtaisesti.
Karin vaimo Leena kääntyi Jumalan puoleen traagisen menetyksen ajamana. Perheen 24-vuotias poika (Kari) kuoli oman käden kautta. Vaikka Leena oli jo uskossa, kun hänen edellinen miehensä myöhemmin kuoli, surun määrä nousi entisestään. Mutta Jumala näki ja valmisti hänenkin tulevat päivänsä jo ennakolta.
Juhannuksena 2000 polvistui Polvijärven kirkon ehtoollispöytään kolme henkilöä, jotka eivät voineet mitenkään aavistaa Jumalan tulevia suunnitelmia ja ihmeellisiä tekoja. Karin viereen polvistui Leena ja hänen silloinen miehensä. Kari kuuli sisimmässään selvän mutta yllättävän Jumalan äänen,
- Tunsin, kuinka Pyhä Henki kosketti minua ja Leenaa. Hän sanoi, että minun on kohdeltava
Leenaa hyvänä ystävänä. En kuitenkaan saanut katsoa häntä.
Kari ja Leena tunsivat silloin toisensa vain nimeltä, vaikka molemmat istuivat Polvijärven seurakunnan kirkkovaltuustossa. Myös Leena kuuli Jumalan lyhyen ja ytimekkään viestin samassa alttarihetkessä.
- Jumala sanoi, että minun on autettava Karia.
Kumpikaan ei puhunut kuulemastaan silloin toisilleen. Mutta kun Leenan mies viikkoa myöhemmin kuoli yllättäen, asiat saivat uuden käänteen. Seuraavassa kirkkovaltuuston kokouksessa Leena koki vahvasti uudelleen Jumalan puheen, ja päätti kertoa asiasta Karille. Seuraavana jouluna hän antoi Karille lahjapaketin. Se oli Karille merkittävää, koska hän vietti vanhempansa menetettyään ensi kertaa joulua aivan yksin ja se oli hänen ainoa joululahjansa.
Ystävyys alkoi kehittyä edelleen, kun Leena saamaansa kehotusta noudattaen tarjosi Karille ruokaa kodissaan pari kertaa viikossa. Asialla oli merkitystä Leenallekin, joka suri edelleen miestään.
Ei voi olla kuin iloinen
Tapahtumien perimmäinen merkitys alkoi valjeta molemmille kuitenkin vasta maaliskuussa 2001. Karin kieli kipeytyi niin pahasti ,että hänen oli lähdettävä lääkärireissulle. Matka jatkui saman tien Joensuuhun, jossa asian tarkempi tutkiminen kuitenkin viivästyi lääkärilakon vuoksi. Kivut lisääntyivät ja syöminen vaikeutui.
Kun Leena palasi Lapin hiihtoreissultaan, hän kohtasi Karin Joensuussa sairaalassa tuoreen kielisyöpädiagnoosin kanssa. Hetki kosketti Karia syvästi.
- Tajusin, että meillä on rakastava Jumala. Siihen asti olin pärjännyt yksin, mutta silloin tajusin, että
enää en pärjää. Jumala oli kuitenkin valmistanut avun etukäteen. Tämän vuoksi on Leena!

Kari koki tuossa hetkessä mahtavaa iloa, kun taas Leena oli surun murtama. Hän kuitenkin tuki ja auttoi Karia kaikella mahdoilisella tavalla seuraavien raskaiden kuukausien aikana.
Suuret operaatiot käynnistyivät viipymättä. Karin suusta poistettiin suurin osa kielestä ja hampaista. Vain ehjät, paikkaamattomat hampaat jätettiin.
Miehen iloja rauha kuitenkin kestivät. Jumala vahvisti Karia myös Seppo Juntusen rukouspalveiun kautta. Kun Kari vajosi rukouksen aikana Jumalan voimasta lattialle, Seppo sanoi: "Sinulla ei ote mitään hätää. Näen Pyhän Hengen sinun päälläsi."
- Ei sellaisesta voi olla muuta kuin iloinen, Kari naurahtaa.
"Ehkä viimeistä kertaa"
Huhti - toukokuun vaihteessa Kari lähti Kuopioon leikkaukseen. Tuttavilleen hän soitti: "Luultavasti
puhun sinulle viimeistä kertaa. Menen kielileikkaukseen."
Pian osoittautui, että syöpä oli levinnyt myös imusolmukkeisiin. Ne piti kaapia pois leikkauksen
yhteydessä.
- Lääkäri Markku Härmä sanoi, että minulle tehdään uusi kieli. Hän oli lukenut sellaisesta ja halusi
kokeilla kielen tekemistä sisäreisistä ja kädestä otetuista lihaksista. Olin ensimmäinen maailmassa,
jolle tämä tehtiin, Kari selvittää.
Toinen lääkäri oli Jukka Virtaniemi. Karin uskovaksi osoittautuneen omahoitajan (Leena ) kanssa kehkeytyi monia hyviä keskusteluja. Sairasvuoteella poikkesi usein myös Karin entinen luokkakaveri, joka työskentelee sairaalassa. Kari ei ollut tavannut häntä pariinkymmeneen vuoteen.
Leikkaus oli suuri ja vaativa. Se kesti lopulta 14 tuntia, koska kielestä tuli ensin liian suuri.
Kommunikointiin Kari tarvitsi aluksi aakkostaulua, koska hänen molemmat jalkansa ja oikea kätensä olivat paketissa, ja vasemmassa kädessä oli tippa. Myöhemmin onnistui kirjoittaminenkin. Ensimmäiset sanansa Kari puhui vain viisi päivää leikkauksen jälkeen.
- Lääkäri sanoi, että voin puhua. "Ai minäkö", kysyin.
Kipua Kari ei tuntenut kaulan alueella, vaikka se oli avattu kokonaan suurta operaatiota varten. Uusi kieli aiheutti muuten huolta jo kolmen viikon kuluttua.
- Lääkäri totesi uudessa kielessä kuolion. Edessä olisi siis uusi leikkaus. Kun siihen piti ryhtyä,
kaikki olikin kunnossa." Se on Jumalan tekoa", oli lääkäri huomauttanut.
Kuormien kantajat
Taustatukena Karilla oli monia rukoilevia ystäviä sekä Polvijärven luterilaisesta että vapaaseurakunnasta. Varsinkin vapaaseurakunnan puheenjohtaja Veijo Piipposen rooli muodostui Karin sairaudessa ja parantumisessa.
- Sisintäni kouraisi syvältä, kun näin Karin tuskan. Siitä alkaen oma kieleni oli kaksi kuukautta
aivan kuin tulessa ja sisintäni viilsi syvä ahdistus. Karilla sen sijaan oli täysi rauha, hän vain ylisti
Jumalaa, Veijo kertoo.
Voimme kysyä, antoiko Jumala Veijon kantaa tuskaa, jota Kari ei ehkä olisi kestänyt. Ainakin hän oppi tämän kautta, mitä tarkoittaa kantaa toisten kuormia. Jumala puhui vahvasti myös siitä, että Jeesus on todella kärsinyt ja kantanut ihmisten kuorman ja tuskan sen tähden, että meillä olisi rauha. Leena vieraili uuden ystävänsä luona kerran viikossa. Hän luki Raamattua, rukoili ja lauloi aina päiväkauden kerrallaan. Karin lempivirsi Tule kanssani Herra Jeesus kuului potilashuoneesta joka kerta.
Toipumisvaiheessa Leena teki mittaamattoman suuren työn huolehtiessaan Karista pitkien ja -raskaiden kuukausien ajan. Kari parani leikkauksesta lääkärienkin mielestä yllättävän nopeasti. Kaulalla oleva "monttu" umpeutui viikossa, vaikka sen arveltiin vievän jopa vuoden.
Kaikesta tästä huolimatta Kari ja Leena - sen enempää kuin rukoilevat ystävätkään - eivät tienneet silloin, mikä tuskien taival olisi vielä edessä ennen kuin syöpä on voitettu.
Kesäkuussa 2001 alkoi puolentoista kuukauden pituinen säde -ja sytostaattihoito. Viimeiset kaksi viikkoa söivät Karin voimat perinpohjin. Myös puhe ja syöminen vaikeutuivat. Henkistä vireyttä kohotti kuitenkin lääkärin lausunto hoidon loputtua. "Sinä olet terve mies. Ei ole eYiää syöpää."
Jumalan kosketus
Kuukauden kuntoutusjakso Joensuussa vaihtui vuodeosastoon Poivijärvellä. Huolimatta monista rukoilijoista Karin tilanne alkoi uudelleen huonontua. Ripuli, joka ei ottanut parantuakseen, vei voimat niin , että Karin elämänlanka oheni lopulta äärimmilleen. Aina hän ei edes muistanut, ketkä olivat käyneet häntä katsomassa.
Kylmä totuus alkoi hiljalleen valjeta niin henkilökunnalle kuin ystävillekin:" Kari ei taida selvitä".
Ikään kuin kuolemaa enteillen Kari kävi viimeiset voimansa ponnistaen vielä itselleen tärkeissä paikoissa, Leenan kotona ja Polvijärven Urheilijoiden toimistolla. Siirrosta Kuopioon ja sieltä Joensuuhun Kari ei enää muista mitään. Mies makasi petissä niin täynnä letkuja ettei voinut liikkua. Ravinto annettiin nestemäisenä suoraan vatsaan.
Kun vointi sittenkin alkoi pikkuhiljaa kohentua, seurasi uusi shokki: Karin keuhkoissa todettiin syövän etäispesäke. Kari taisteli urheasti toivottomuutta vastaan, mutta tämä oli hänellekin jo todella vaikeaa. Pimeimmällä hetkellä hän lähetti kännykäilään tekstiviestin ystävälleen ja esirukoilijalleen Veijo Piipposelle: "En jaksa enää. Tule ja aja tämä syöpä pois !"
- Kun näin vuotavat säärihaavat, suusta valuvan liman ja syvän toivottomuuden Karin kasvoilla, se
oli tyrmätä minut, Veijo kertoo.
Tahdonvoimansa ponnistaen hän kuitenkin rukoili ja Karin pyynnön mukaan nuhteli Jeesuksen nimessä tämän ruumista runtelevaa syöpää.
Seuraavasta päivästä, 14.1.2002 , muodostui niin Karille ja Leenalle kuin Veijollekin eräs heidän suurimmista ilonpäivistään. Sairaalasta lensi aivan toisenlainen tekstiviesti: "Syöpä hävinnyt!"
Jumalan suosiossa
Pian Kari pääsi takaisin Leenan luo kotihoitoon. Se oli Leenalle uupumukseen saakka rankkaa aikaa, mutta hän oli saanut tehtävänsä Jumalalta. Siksi hän ei kokenut sitä vastenmielisenä huolimatta satoja kertoja toistuvista pesuista, syöttämisistä sekä lappujen ja kanyylin vaihdoista. Usein Leena sai pestä odottamatta lentänyttä limaa vaatteiltaan ja huonekaluiltaan - ja joskus kasvoiltaankin!
Ruokailu piti aloittaa varovasti, aluksi vain lastenruokaa, velliä ja kiisseliä letkun kautta. Karin kivut jatkuivat edelleen, puhe oli heikkoa ja toipuminen eteni hitaasti. Varsinainen humaus asiassa tapahtui kuitenkin sitten, kun Karin lääkitystä vähennettiin ratkaisevasti. Niiden vuoksi mies oli ollut jatkuvasti kuin muumio, eikä kyennet käymään missään - paitsi viikoittain kirkossa, ihme kyllä.
- Kun lääkkeet jäivät pois, Kari aikoi ahmia, paino lisääntyi viikossa parissa peräti kymmenen kiloa.
Karilla oli aina nälkä, Leena muistelee.
Samalla alkoi edistyä liikunta. Postilaatikolla käynneistä alkanut jaloittelu piteni vähitellen puolen tunnin lenkeiksi. Voimien elpymisen myötä Karin entinen aktiivisuus alkoi palata, ja se edisti parantumista.
- Ellei minulle olisi tehty kieltä, en puhuisi. Kun puhuin ensi kerran, oli jo yhdeksän päivää
myöhemmin kirkkovaltuuston kokouksessa, Kari kertoo. Kanyyli ja mahaletku otettiin pois
myöhemmin, ja suuhunsa Kari sai uuden purukaluston. Kaulan reiän sulkeminen oli vuorossa
vasta loppukesällä. Kari ei peitellyt kiitollisuuttaan siitä, mitä Jumala on tehnyt rukousten kautta.
- Olen ollut Jumalan suuressa suosiossa. Tämä on Jumalan ja lääkärien yhteistyötä.
Hämmästyttävää kieltä parantumisesta kertoo sekin, että Kari maistaa uudella, reisilihaksista tehdyllä kielellään suolaisen ja makean ja tuntee kuuman ja kylmän. Kieltä on myös alkanut yhä enemmän" kihelmöidä", hermotus on palautumassa.
Uusi yhteinen elämä
Kari antaa kauniin ja vilpittömän tunnustuksen Leenalle hänen väsymättömästä tuestaan kuukaudesta toiseen.
- Ilman Leenaa olisin sairaalassa tai haudassa, Kari arvioi mahdollisuuksiaan.
Kari päätti aikanaan ottaa tarjotun lähimmäisavun vastaan ja olla Leenan luona niin kauan kuin tämä haluaa häntä pitää. Mutta kun Kari oli toipunut, hän alkoi tulla toisiin ajatuksiin.
- Sanoin, että meistä on tullut niin läheisiä, että en enää halua mennä kotiin. Kosin Leenaa.
Häitä vietettiin 27.7.2002. Se merkitsi lopullisesti molempien elämän täydellistä muuttumista. Kari yksiö vaihtui suureen taloon.
- Sanoin alussa, että minähän eksyn tänne. Leena vastasi, että etkö löydä edes ulko-ovea, Kari ja
Leena nauravat yhteen ääneen.
Tämä on ollut semmoinen kokemus, että ilo ei lopu millään. Olen ajatellutkin, että sen ei
tarvitsekaan loppua. Monesti uskovat iloitsevat vain jonkin arkaa.
Suurin ilo kumpuaa kuitenkin loppujen lopuksi Jumalan tuntemisesta Jeesuksen Kristuksen kautta.
- Riittää, kun uskoo, että Jeesus on kuollut syntimme tähden. Kun uskoo, synnit ja murheet otetaan
pois, Kari tähdentää.
Ihmeet, joita hänelle on tapahtunut viimeisten puolentoista vuoden aikana, voivat tapahtua, kun on olemassa yhteys Jumalaan. Jumalalle on kaikki mahdollista. Se lienee mahdollista uskoa kaikkien niiden, jotka ovat lukeneet tämän tarinan.
Päivitys 20.02.2015 Jumalalle suuri kiitos, täysin terveenä, puhe tulee hyvin, lääkkeitä en tarvitse,
makuaistit entisellään. Jo yli 13 vuotta leikkauksesta ja samoin yli 12 vuotta täysin terveenä.
Anteeksianto Leenan kanssa toimii avioliitossa ja Rauha ja Iloinen mieli Pyhässä Hengessä
vallitsee.
Jumalan Suurta Siunausta lukijoille. Gideonina ja Israelin Ystävien ry:n paikallisosaston
puheenjohtajana jo yli yhdeksän vuotta. Lehtomäen koti kuuluu nykyisin myös rakkaaksi.
Kunnanvaltuustoon pääsin 2013 (KD)
Tämä kaikki täydellisesti Jumalan Armosta. Lukekaa Raamattua ja rukoilkaa loppumattomasti. ps. tätä juttua saa vapaasti levittää eteenpäin !
Teksti on julkaistu alunperin: Suomen Viikkolehti nro 36 4.9.2002 Päivö T Juntumaa

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.04 | 17:05

Kiitos näistä kertomuksista! No lohduttavat mieltä kun on masentunut eikä osaa auttaa itseään. Rukous on tärkeä asia.Kumpa Jeesus parantaisi minutkin.

...
11.04 | 12:05

Siunausta

...
03.04 | 06:48


Pedonmerkkiä ei voi ottaa vahingossa. Lue www.enskansivut.fi

...
18.02 | 10:47

Todella koskettava matka taivaaseen ja paraneminen täysin kuntoon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS