Tätä voi olla tapahtuu SRK:sa

Manifestaation käyttö seurakunnissa

VII. Manifestaatioista yleensä


Niin he toivat hänet hänen tykönsä. Ja heti kun hän näki Jeesuksen, kouristi henki häntä, ja hän kaatui maahan, kieritteli itseään ja hänestä lähti vaahto. (Mark. 9:20)


A. Manifestaatioiden luettelo Mike Bicklen mukaan

1. ravistelu (shaking), nykiminen, ruumillisen voiman menettäminen, raskas hengitys, silmien väpätys, huulien värinä, öljyn ilmestyminen iholle, ihon värin muutokset, itkeminen, nauraminen, "juopuminen", horjuminen, tuska, tanssiminen, kaatuminen, näyt, hengellisen maailman kuuleminen, inspiroidut puheet - profetia, kielilläpuhuminen, sen selittäminen, enkelten vierailut ja manifestaatiot, hyppiminen, väkivaltainen (violent) pyöriminen (lattialla), kirkuminen, tuulen tunteminen, lämpö, sähköisyys, kylmyys, fyysinen pahoinvointi pahan tunnistamiseksi, hyvän tai pahan läsnäolon haistaminen tai maistaminen, kihelmöinti, kipu ruumissa joka paljastaa (toisten) sairauksia, raskaan painon tai keveyden tunteminen, transsinomainen fyysinen tila jonka aikana nähdään ja kuullaan henkimaailmaan, mahdottomuus puhua normaalisti, luonnollisen maailman häiriintyminen, esimerkiksi rakennuksen sähköverkon räjähtäminen

2. Listasta puuttuvat ainakin eläinten äännähtelyt ja muu eläinten toiminnan imitointi

3. Omituisten manifestaatioiden joukkoon voidaan lisätä esim. synnyttäminen (synnytyksen kaltaiset liikkeet erityisesti naisilla, joskus myös miehillä. Eräs nainen oli jopa näyttänyt "saavan orgasmin ja sitten alkavan synnyttää" - tämä tulkittiin siten että "hän synnytti uutta palvelustehtävää")

B. Ajatuksia näistä manifestaatioista

1. Kirkumista, pyörimistä ja hysteeristä naurua on pidetty ennen demonisena toimintana

2. Enkeleitä, näkyjä ja profeetallista ilmoitusta on ollut myös monissa eksytyksissä

3. Sähköisyyden, kylmyyden ja lämmön tuntemisesta ei Raamattu sano mitään

4. Mistä lähtien Jumalan voitelu tuhoaa rakennuksen sähköverkkoja tai häiritsee muuten luonnollista maailmaa aiheuttaen kaaosta - uskovien keskellä? Tämä on mielestäni yksi kamalimpia manifestaatioita joiden liittäminen Pyhän Hengen työhön on minulle mahdotonta.

C. Manifestaatioiden tarkoitus Mike Bicklen mukaan

1. Ihmisten järkiajattelun ja kontrolloinnin, ylpeyden ja estojen murskaaminen

2. Jumalan voiman demonstroiminen. Jumala haluaa että uskomme lepää Hänen voimassaan eikä ihmisten viisaudessa

3. Kokemuksellinen läheisyys Jumalan kanssa

4. Armo ja voima voittaa sisäiset kahleet - pelko, himo, ylpeys, kateus, ahneus, petollisuus, katkeruus yms. Huom! Ennen nämä olivat syntejä

5. Rakkauden, rauhan, ilon, Jumalan pelon yms. vastaanottaminen

6. Parantumiset (henkiset ja fyysiset)

7. Kristittyjä erottavien raja-aitojen kaatuminen

8. Voima palvelustyöhön

9. Jumalan sanojen vapautuminen: profeetallinen aistiminen, voimakas saarnaaminen

10. Tie Hengen johtamaan, voimalliseen esirukoukseen

11. Hengellisten kykyjen vapauttaminen ja laajentaminen

12. Annettu virkistykseksi, rohkaisuksi ja parantumiseksi. Tulisi johtaa syvempään opetuslapseuteen, voimakkaaseen evankelioimiseen ja toivottavasti myös täyteen herätykseen.

D. Huomioita Bicklen argumentteihin

1. Järkiajattelun murskaaminen avaa tien eksytyksille koska se tarkoittaa ettei asioita voi enää tutkia kunnolla

2. Jumala haluaa Sanan mukaan että uskomme lepää Hänen Sanassaan ja Voimassaan eikä missään muussa. Tästä näkyy epäsuorasti joidenkin esittämä tendenssi, että toronto-ilmiön parissa "sanasta ja Hengestä tuntuvat tulevan lähinnä viholliset".

3. Kokemuksellisen läheisyyden etsiminen Jumalan kanssa voi olla jopa vaarallista. Lainaten Penn-Lewisiä ja Robertsia:

"Väärennetty Jumalan läsnäolo ilmenee melkein aina rakkautena, jolle uskovainen avaa itsensä ilman epäilyksiä ja huomaa sen täyttävän ja tyydyttävän sisimmän olemuksensa. Mutta petetty ei tiedä, että hän on avannut itsensä pahojen henkien aktiivisuudelle sisimmän elämänsä syvimmissä tarpeissa.

Pimeyden voimat väärentävät Jumalan läsnäolon suunnilleen seuraavalla tavalla. Jonakin hetkenä, kun uskovainen kaipaa tuntemusta Jumalan läsnäolosta yksinollessaan tai kokouksessa, ja kun määrätyt ehdot on täytetty, kavala vihollinen saapuu paikalle ja käärii aistit rauhoittaviin ja viihdyttäviin tuntemuksiin. Joskus hän täyttää huoneen valolla tai aikaansaa jotakin, joka tuntuu `Jumalan henkäykseltä' ilman liikehtiessä tai kuiskauksen kuuluessa: `Tämä on läsnäoloa, jota olet kauan kaivannut'.

Uskovaisen ollessa varomattomana ja tuudittuneena varmuuteen, että saatana on kaukana, hänen mieleensä johdetaan ajatuksia, joita seuraa jumalallisilta näyttäviä ilmauksia. Vieno ääni puhuu tai saadaan ilmestys `jumalallisena johdatuksena'. Jos se hyväksytään Jumalasta olevana, vaikka se onkin pahoista hengistä, ensimmäinen maaperä on voitettu."

4. Ilmiöihin liittyy usein "parantuminen" jostakin synnistä, kuten katkeruudesta, vihasta, kaunasta yms. Näin ihmiset ikäänkuin ohittavat parannuksen teon kun tunne häviää.

5. Tunteet sinänsä eivät todista mitään. Rakkaus Jumalaan ilmenee Hänen käskyjensä noudattamisena, rauha meillä tulisi olla aina, meidän on käsketty aina iloita ja Jumalan pelko taas tuntuu kokouksista puuttuvan. Nimittäin "perinteinen" sellainen. Tietenkin Jumalan Henki voi vaikuttaa kaikkia näitä asioita meissä.

6. Jeesus sanoi, kuitenkin, että monet tulevat ja sanovat tehneensä ihmeitä ja tunnustekoja Jeesuksen nimessä eivätkä silti koskaan ole tunteneet häntä (Matt. 7:22-23).

7. Samalla kuitenkin Kristuksen seurakuntaan tulee syvempi juopa kuin aiemmat: torontossa mukana olevien ja sitä eksytyksenä pitävien välille

8. Mutta mihin palvelutehtävään? Ilmeisesti ainakin saman hengen levittämiseen, mikä sinänsä ei osoita mitään

9. Toronton hengen aikaansaamat monet profetiat ovat hyvin epäilyttäviä. Jos uutta ilmestystä syntyy, se olisi tutkittava hyvin tarkoin niinkuin Raamattu kehoittaa meitä.

10. "Hengen johtama", voimallinen esirukous - tästä enemmän kohdassa "Hengen vastaanottamisesta", sivu 19.

11. Ihmisen hengellisten kykyjen kasvattaminen on osa MSOG oppia. Raamatun Jumala toki haluaa antaa meille hengellisiä lahjoja, mutta ne eivät ole kykyjä joita pikku hiljaa kasvatellaan, vai ovatko?

E. Demonista?

Monet manifestaatioista ovat sellaisia joita aiemmin pidettiin demonisen voiman tuloksena.

1. Esimerkiksi kontrolloimaton nauraminen, kirkuminen, ravistelut, eläimelliset äänteet jne. Nyt niitä pidetään Jumalan voiman ilmentyminä

2. John Wimber esim. on myöntänyt että "on ollut aika jolloin näitä olisi pidetty demonien aikaansaamina ilmiöinä".

F. Ekstaattista?

"Siunauksen tunnusomaiset ilmenemismuodot ovat hysteerinen nauru, ulvonta... yhtäkkisten, vastustamattomien voitonriemun, ilon ja (joissakin) seksuaalisen ekstaasin tunteiden kokeminen."

"Välistä täytyy seurakunnan naisten pukeutua housuihin, koska he ekstaasitilassa makaavat lattialla epäsiveellisissä asennoissa."

G. Hypnoosia?

1. Tony Paunen mukaan kaikki alempana luetellut ilmiöt ovat hyvin dokumentoituja hypnoosin yleisinä tuloksina. Massahypnoosin kokevat ihmiset säännöllisesti kokevat juuri näitä manifestaatioita, joskus autosuggestion seurauksena, joskus spontaanisti. Tilanteet jotka saavat tällaisia hypnoottisia ilmiöitä aikaan ovat monessa suhteessa samanlaisia verrattuina keskimääräiseen helluntailaiskokoukseen:

Painottomuuden tunne, painon tunne, kutituksen tunne, jähmettyminen, ravistelu, ruumiinosien toistuvat liikkeet, nopeat silmien liikahtelut, hengityksen vaihtelut, kihelmöinti, tuskan lievittyminen, tunne että ruumiin osien koko muuttuu tai että ne laajenevat, tunne että on ruumiinsa ulkopuolella, voimakas energian tai sähköisyyden tunne, surisevan äänen kuuleminen, muutokset kuulossa, hyvän tuoksun haistaminen, kirkkaan valon näkeminen, lämpimien ja kylmien alueiden tunteminen ruumiissa, juopumuksen tunteminen, puhtauden tunteminen, häiriöt ajantajussa, ikäregressio (äkillinen lapsuusajan kokemusten muistaminen ja jopa uudelleen eläminen), hallitsematon nauru

Nähdäkseni luettelo on hyvin samankaltainen Bicklen luettelon kanssa.

H. Yhteyksiä muihin uskontoihin? Okkultismia?

1. Warren Smith esitti SCP Newsletterissä, artikkelissaan Some examples of Holy Laughter in other religions että ilmiöitä esiintyy muissakin uskonnoissa.

a) Kundalini-energiassa "he usein päästelevät erilaisia tahdottomia ääniä ja heidän kehonsa liikkuvat kummallisin ja odottamattomin tavoin. Kaikkein yleisimpien manifestaatioiden joukossa ovat motivoimaton ja luonnoton nauru tai itku, kielillä puhuminen ja erilaisten eläinten äänten ja liikkeiden jäljittely".

b) Artikkelissa luetellaan kuuluisia guruja ja opettajia jotka kokevat täsmälleen samoja manifestaatioita kuin toronton uhrit

c) Muita esimerkkejä ovat Ramakrishna, Swami Baba Muktananda, afrikkalainen Kung Bushmen Kalaharista ja Qigong, muinainen kiinalainen menetelmä. "Tämä on mielenkiintoista koska Yan Xin, kiinalainen Qigogn-mestari, Kiinassa hyvin tunnettu, puhui San Fransiscossa vuonna 1991. 1700 osanottajaa tuli esiin ja osoittivat samoja `manifestaatioita' jotka ovat tyypillisiä Rodney Howard-Brownen kokouksille (nauraminen/kielillä puhuminen) tai Toronto Vineyardille (nauraminen, haukkuminen, karjahtelu, tanssiminen yms.)"

2. Mesmerismi

a) Eräässä mielessä tieteellinen tapa yrittää saada aikaan ihmeitä joskus 1800-luvulla. Kokeilu oli menestys. Lyhyessä ajassa Mesmerin oppilaat saivat erilaisia ihmeitä aikaan. Mesmerismistä löytyy lisää tietoa mm. Watchman Neen kirjasta Sielun piilevä voima.

Ote okkultismia käsittelevästä teoksesta jonka nimi alunperin oli "Magia":

"Mesmer marssi sisään majesteettisesti vaalean lilan värisessä viitassa, asettaen kätensä potilaidensa ruumiin päälle tai koskettaen heitä pitkällä, rautaisella sauvallaan. Tulokset vaihtelivat. Jotkut potilaat eivät kokeneet mitään, jotkut tunsivat ikäänkuin hyönteisten kävelyä ihollaan, jotkut joutuivat hysteerisen naurun, kouristusten tai hikotuksen valtaan. Jotkut alkoivat hourailla, ja tätä tilaa kuvattiin `kriisiksi' ja sitä pidettiin erityisen tervehdyttävänä".

Kirjassa, jonka nimi on "Kolme kuuluisaa okkultistia", historioitsija kuvaa:

"Jotkut ovat tyyniä eivätkä saa mitään kokemuksia. Toiset yskivät, syljeksivät, tuntevat lievää kipua, paikallista tai yleistä lämmön nousua ja hikoilua. Toiset taas ovat kiihdyksissä tai saavat ahdistavia kouristuksia. Näissä kouristuksissa kiinnittää huomiota niiden runsaus, pitkä kesto ja voima. Niitä edeltää ja seuraa raukeus" .

(1) On mielenkiintoista, että sama "raukeus" usein edeltää Toronton kokemuksia. Näin ainakin eräs ystäväni kertoi joka oli ollut mukana rukoilemassa ihmisten puolesta. Hän sanoi että "olen huomannut, että usein, ennenkuin ihmiset alkavat nauramaan, he ensin tulevat hyvin rennoiksi" tai sinne päin... en muista sanamuotoa.

3. Alan Morrison esitti, että entiset okkultistit näkevät ilmiön lävitse helpommin kuin muut kristityt. Tarkastaakseni väitettä kysyin eräältä tuntemaltani ihmiseltä mitä hän oli mieltä. Hän sanoi että puolet hänelle spontaanisti soittaneista, huolestuneista ihmisistä (kolme kuudesta) olivat entisiä new agereita tai okkultisteja. Kuulemma he sanovat että "koska tämä on samaa mitä meillä on, tunnistamme sen". Hän ei tietänyt tuntevansa henkilökohtaisesti ketään entistä okkultistia joka olisi mukana torontossa, ei silti etteikö heitä voisi olla. Jouni Forsström on myös entinen new ageri, samoin Alan Morrison.

a) Väite että entiset okkultistit karttaisivat kaikkea yliluonnollisuutta lienee perusteeton. Keskustellessani erään kristityn, entisen okkultistin kanssa, kävi ilmi että hän oli nähnyt armolahjojen raitista toimintaa ja piti siitä. Olipa hän ainakin kerran ollut itsekin kokouksessa jossa oli nähty Apt. 2:n tulisia kieliä ihmisten päiden päällä.

4. Jouni Forsström:

"`Stimme des Trostes' -lehti yhdistää `Toronton siunauksen' okkultismiin ja shamanismiin Alan Morrisonin tavoin. Lehden artikkelissa todetaan, kuinka shamaanit pääsevät `matkaan', kun he ensin avaavat `minänsä' ja kuolettavat sielullis-hengelliset alueensa. Eli eivät arvostele, tai pidä itseään kontrollissa, vaan passiivisesti antautuvat henkien vietäväksi, kuten olemme `Toronton hengenkin' valtaanpääsytavoista jo todenneet. Tätä minän tuhoutumista seuraavat shamaaneilla `mahtilaulu, ilo, näyt ja ihmeteot'.

Shamaani voi saada voimallisen naurukohtauksen, jota kristillisissä piireissä saatetaan vastaavasti kutsua pyhäksi nauruksi. Lehden mukaan eräs sielunhoitaja, joka on 15 vuotta johtanut okkultismin rasittamien henkilöiden hoitolaitosta, toteaa, että `pyhä nauru' on demonisen menestymisen ensimmäinen merkki. `Jumalan vihollinen on hulluna ilosta päästessään murtamaan inhimillisen sielunvarustuksen'. Eräs entinen guru, nykyinen uskova, toteaa: `Väkevän rakkauden tähden minusta ei olisi tarvinnut tulla kristittyä, se minulla oli myös salatieteessä'. Kaikki muutkin `Toronton siunaukseen' kuuluvat ilmiöt ovat tuttuja shamanisteille ja muille okkultistikoille. Mainittakoon vielä eläinhenkien valtaamaksi joutuminen, missä tilassa vallattu saattaa päästellä eläinten kaltaisia ääniä."

I. Ajatuksia

1. Penn-Lewis:

"Petolliset henget väärentävät Jumalan läsnäolon toimien ihmisen aineellisen ruumiin kautta tai ruumiin rakenteen sisällä aistien välityksellä... Uudistuvat aistielämykset syventävät pahojen henkien toimintaa niin hellävaraisesti, että ihminen alkaa varauksetta tottelemaan niitä, ajatellen tämän kaiken olevan todellista `yhteyttä Jumalan kanssa'. Näin käy juuri siksi, että uskovaiset liian usein pitävät `yhteyttä Jumalan kanssa' aistien eikä hengen asiana. Tässä tilanteessa uskovainen alkaa rukoilla pahoja henkiä luullen rukoilevansa Jumalaa...

Lopulta näiden kavalien ja suloisten kokemusten kautta syntyy uskomus, että Jumala itse on tietoisesti hallitsemassa ruumista virvoittaen sitä tunne-elämysten väristyksillä tai täyttäen sen lämmöllä tai kuumuudella tai jopa `tuskilla', jotka näyttävät olevan Kristuksen kärsimysten osallisuutta tai synnytystuskia sielujen tähden tai kokemuksia kuolemasta Kristuksen kanssa, naulojen tuntuessa tunkeutuvan ruumiiseen jne. Tästä lähtien valhehenget voivat toimia mielensä mukaan, eikä niiden toiminnalla ole mitään rajoituksia näin suuresti petetyssä ihmisessä.

Jumalallisen elämän väärät ilmoitukset seuraavat nyt nopeasti eri muodoissaan: ruumiinliikkeitä, suloisia väristyksiä, kosketuksia, ikäänkuin tulen hehkua ruumiin eri osissa, kylmän tuntemuksia, puistatusta ja vapinaa pidetään jumalallisina." (viimeisen kappaleen kursivointi toimittajan)

2. Sakari Tanskanen (helluntaisaarnaaja) kirjoittaa:

"Jo pidemmän aikaa helluntaiherätyksessä mukana olleena, ja tänä aikana erilaisia `henkivoimaisia' tilanteita läheltä seuranneena olen joutunut -välillä jopa tilanteen pakottamana - hahmottamaan esille nousseiden ilmiöiden luonnetta.

Tulin uskoon ollessani lukion toisella luokalla 21 vuotta sitten. Tultuani Helsinkiin opiskelemaan ohjauduin täällä mukaan useisiin hengellisen työn muotoihin, mm. vankilatyöhön. Niihin aikoihin 70-luvun lopulla jo tuli eteen tilanteita, joissa Jumalan johdatuksesta tietoisesti jouduin paneutumaan Jumalan aidon vaikutuksen ja Pyhän Hengen ilmenemisen periaatteisiin.

Tavat, joilla pimeyden kavalat juonet pääsevät eksyttämään näennäisesti vakaan ja `hengellisen' uskovan tai yhteisön, tuntuivat lukemani materiaalin perusteella kaukaisilta ja vain pakanallisia lähetyskenttiä lähinnä koskevilta. `War on the Saints' (Penn-Lewis/Roberts), `Spiritual Man' (Watchman Nee) ja `Occultism and Spiritual Counseling/Seelsorge und Okkultismus' (Kurt Koch) olivat ne kirjat, jotka avasivat perspektiiviä petoksen hengen todellisuuteen ja niiden strategioihin. Tuntui vaikealta myöntää että aitoja yliluonnollisia vaikutuksia voi uskovaisten parissa esiintyä, jotka kuitenkaan eivät ole Jumalasta, koska oli tottunut ajattelemaan, että Jumala kyllä varjelee `vilpittömiä' Jeesuksen nimessä rukoilevia.

Ehdoton Totuuden rakkaus ja siinä syventyminen on kuitenkin ainut pelastus eksymiseltä. Eräällä evankelioimiskeikalla Kuopion lääninvankilaan havainnollisesti sain todeta, että Penn-Lewisin tai Neen kuvaukset passiivisen mielen ajautumisesta pettävän hengen kanavaksi eivät suinkaan ole kaukaisia tai yliampuvia esimerkkejä. Jo kymmeniä vuosia uskossa ollut ihminen oli mukana tiimissämme, ja hänen olemuksensa ja varsinkin hänen järkyttävät `todistuksensa', mitä henki hänellä teetättää tai miten se antaa hänelle `ilmoitusta' paljastivat hänen ajautuneen syvälle okkultissävyiseen `kristillisyyteen'.

Aika 70-luvulta viime maalis- ja toukokuuhun on pitkä aika, mutta eräänlaisen `flash-backin' johonkin aiemmin koettuun hengen vaikutukseen ja ilmapiiriin koin Marc Dupontin ja Guy Chevreaun hallitilaisuuksissa. Okkultinen tiimijäsenemmekin muistui elävästi mieleeni, kun kuulin läheisen työtoverini todistuksen erään siskon profetoimisesta Helsingin jäähallin tilaisuudessa. Kyseinen henkilö toi esille profetiassaan todellisia toverini elämän historiaan liittyviä asioita, mikä herätti hänen kiinnostuksensa profetoijaan. Profetian päätteeksi kyseinen henkilö vietti `lattia-aikaa' pitkän tovin, eikä toverini päässyt häntä heti haastattelemaan. Lopulta kun se oli mahdollista, sisko kertoi, ettei hän itse ollut tietoinen omasta profetiastaan, ja se oli hänelle tyypillistä. Muut jäljestäpäin kertovat hänelle hänen profetoineen, mutta hän itse ei muista siitä mitään. Minun on mahdotonta pitää Helena Konttisen, ym. kaltaisia `unissasaarnaajia' Jumalan Hengen kanavina, vaan pikemminkin meedioina.

`Torontolaisessa' liikehdinnässä vaikuttava henki on mielestäni paljastanut itsensä ja luonteensa tarpeeksi selvästi useammassakin yhteydessä. Sen ovat toki monet saarnaajatkin (varsinkin lähetyssaarnaajat) panneet merkille. Koska nykyään toimin omassa hengellisessä laumassani `paimenvastuussa' vanhimmiston jäsenenä, joudun tutkistelemaan `lähteet' joista lampaat halajaisivat juoda. Kokemuksia siitä, miltä kosketus tähän torontolaiseen henkeen `tuntuu' on myös kertynyt."

J. Myös niille jotka eivät usko

1. On raportoitu että myös uskomattomat ihmiset kokevat näitä manifestaatioita kokouksissa. Iltalehden mukaan (29. 7. 1995) eräs "siunausta" ajava pastori kaatoi Ugandassa siinä pakanoita missä kristittyjäkin. Kokemuksien jälkeen ei pakanoiden mitenkään tarvinnut tehdä parannusta kyseisen hengen vaikutuksesta. Samaa kertoo myös eteläafrikkalainen saarnaaja Erlo Stegen. Myös joissain muissa yhteyksissä on törmätty tähän.

K. Eläinmanifestaatiot

Eläinmanifestaatiolla tarkoitan Toronton herätyksessä tavattua ilmiötä jossa ihmiset päästelevät eläinten ääntelyä muistuttavia ääniä tai muuten käyttäytyvät kuten eläimet, esim. kuopivat lattiaa härän tavoin tai lentävät "kotkana" ympäri huonetta.

1. Tyyppejä

a) Koiran haukunta

b) Susien ulvonta. Tulkittu profeetalliseksi varoitukseksi siitä, että seurakunnassa on "susia lammasten vaatteissa"

c) Leijonan karjunta. Tulkittu profeetallisesti "Juudan leijonan karjunnaksi"

d) Kanan kaakatus

e) Kukon kieunta. Tulkittu profeetallisesti "merkiksi uudesta aamusta Kristuksessa"

f) Härkä-manifestaatio. Manifestoi yhtä neljästä olennosta Jumalan valtaistuimen ympärillä (Ilm. 4)

g) Kotka. Kts. edellinen

2. Vineyardin virallinen kanta oli että "Näyttää hyödyttömältä kuvata ääniä `eläinääniksi' (kuten leijoniksi, kanoiksi, koiriksi yms.) Useimmissa tapauksissa ihmiset eivät matki tarkoituksellisesti eläimiä ja siksi heitä ei tulisi liittää siihen."

3. Gino Geraci sanoo tähän että

"Tutkitaan tätä lausetta tarkasti. Onko siinä järkeä? Vaikka he tekevät ääniä jotka kuulostavat eläimellisiltä, ei `heitä pitäisi leimata' ikäänkuin eläimellisiä ääniä tekeviksi koska he eivät oikeasti tarkoita sitä. Paavali kirjoitti... `profeettojen henget ovat profeetoille alamaiset. Sillä Jumala ei ole epäjärjestyksen vaan rauhan Jumala.' Ovatko profeettojen henget alamaisia profeetoille? Kyllä vai ei? Jos ne ovat, kuinka he `tarkoituksettomasti imitoivat eläimiä'? Vineyard voisi sanoa että `mutta nämä eivät ole profeettoja, nämä ovat ihmisiä jotka kokevat Pyhän Hengen vierailun.' Vierailu Pyhältä Hengeltä joka saa aikaan huhuilua, kirkunaa ja karjuntaa joka ei ole vapaaehtoista? Kuinka voi olla näin, kun Pyhän Hengen hedelmä on `itsehillintä'? Ovatko he menettäneet itsensä hallinnan? Jos he eivät ole kontrollissa, kuinka se voi olla Pyhä Henki? Se kävelee kuin ankka, se vaakkuu kuin ankka mutta pyydän, älä sano että se kuulostaa ankalta koska ankan ääniä ei tehdä tarkoituksellisesti!"

"Gordon D. Free kirjoitti kirjassaan Jumalan voimanantava läsnäolo, viitaten 1. Kor. 14:32-33:een, että `näillä sanoilla Paavali nostaa kristillisen inspiroidun puheen ylös ekstaasin ja sellaisten luokasta ja tarjoaa sen jonakin aivan muuna kuin kulteissa esiintyvänä maniana. Tässä ei ole ihmisen `valtaamista', ei itsensä hallinnan menettämistä...'"

4. Jouni Forsström kirjoittaa:

"Kaikki muutkin `Toronton siunaukseen' kuuluvat ilmiöt ovat tuttuja shamanisteille ja muille okkultistikoille. Mainittakoon vielä eläinhenkien valtaamaksi joutuminen, missä tilassa vallattu saattaa päästellä eläinten kaltaisia ääniä."

VIII. Hengen vastaanottamisesta


Mutta te ette ole lihan vallassa, vaan Hengen, jos kerran Jumalan Henki teissä asuu. Mutta jolla ei ole Kristuksen Henkeä, se ei ole hänen omansa. (Room. 8:9)


Perustuen puolestapuhujien omiin opetuksiin.

A. Rukous häiritsee vastaanottamista

1. John Arnott Holy Trinity Bromptonissa helmikuussa 1995:

"Toinen asia mikä estää on että ihmiset jatkuvasti rukoilevat. Rukous englanniksi tai jopa rukous kielillä... kokemuksemme on että se estää tehokkaasti kykyäsi ottaa vastaan. Ja niin sanon ihmisille: `katsokaa, älkää rukoilko. On vaikea kaataa ulos ja sisään yhtä aikaa.'"

2. Myös Jyväksylässä, samoin Rodneyllä ja SHS:ssä. Ilmeisesti melko yleistä

3. Toinen versio on, ettei saa rukoilla lujaa kielillä

4. Huomiot

a) Kun kristitty kohtaa uuden ilmiön, hänen ei missään nimessä tulisi lopettaa rukousta. Päin vastoin!

b) Sana sanoo: "rukoilkaa lakkaamatta" (1. Tess. 5:17)

c) Mikä henki on sellainen, jonka toimintaa rukous häiritsee?

B. Ilmiötä ei pidä eikä voi käsittää

1. Rodney ja muut: "sammuta mielesi!"

2. Ilmiötä ei voi ymmärtää eikä käsittää. Vaikka se tuntuisi pelottavalta, ei sille voi tehdä muuta kuin ottaa sen vastaan.

3. Sanotaan, että kristikunta on liikaa elänyt järkensä varassa ja nyt Jumala haluaa tietyllä tavalla tehdä ihmisten ymmärryksen naurunalaiseksi. Tietenkin on totta että välillä kristittyinä olemme liikaa kehitelleet omia näkemyksiämme ja unohtaneet elävän Jumalan. John Wimber tai Paul Cain on sanonut: "Joskus Jumala loukkaa mieltä paljastaakseen sydämen" - mutta tässä lauseessa ei ole mitään järkeä, ei ainakaan siinä muodossa missä sitä käytetään. Ei Jumalan tarvitse saada ihmistä luopumaan asioiden koettelemisesta ja Raamatun ymmärtämisestä saadakseen hänen sydämensä ajatukset selville! Itseasiassa Jumala tuntee ne jo kaukaa.

4. Huomiot

a) Raamattu käskee meitä tutkimaan asiat. Jos asioita ei tutkita mielellä, milläs sitten? Sydämellä? Raamattu sanoo että ihmisen sydän on petollinen yli kaiken.

b) Raamattu käskee meitä olemaan valppaita ja ajattelemaan selkeästi. Jos Jumala on antanut meille ymmärrykseen Sanaansa ja siihen miten Hän siellä toimii, miksi Hän nyt haluaa sammuttaa ymmärryksemme?

c) Ilman ajatusten käyttöä olemme suojattomia mitä tahansa eksytystä vastaan.

C. Ota vapaasti vastaan

1. Ihmisen tulee olla avoin kaikelle mitä "Jumala haluaa antaa hänelle" eikä hänen pidä itse kontrolloida tapahtumaa.

2. "Jos ihminen rukoilee ja odottaa Jumalaa, ei hän saa Saatanaa."

3. "Keskity Herraan, älä kaatumiseen. Anna Pyhälle Hengelle lupa tehdä mitä Hän tahtoo."

4. Huomiot

a) Raamattu ei missään käske meitä ottamaan vastaan vapaasti sitä mitä tulee henkimaailmasta. Sen sijaan, meidän tulisi tutkia henget

b) Kristitty on Pyhän Hengen temppeli, jossa Pyhä Henki jo asuu

(1) Sinne ei pidä päästää muita voimia

(2) Pyhää Henkeä ei tarvitse "päästää sinne uudelleen" koska Hän on jo siellä

D. Tule nälkäisenä ja nöyränä. Unohda ennakkokäsitykset ja mitä on tapahtunut muille

1. Huomioita

a) Tällöin joutuu unohtamaan myös negatiiviset kokemukset

E. Koe se ennenkuin analysoit sen

1. Tämä on se mitä new agessa sanotaan usein. Aiemmin ajatusta pidettiin suurena uhkana kristyille, koska Raamattu selvästi sanoo että henget tulisi koetella, ja mitä ilmeisimmin ennenkuin niiden annetaan toimia.

2. Huomioita

a) Henkien erottamisen on tapahduttava ennen kokemusta eikä sen jälkeen.

b) Kokemuksen jälkeen koetteleminen voi olla vaikeaa. Miksi? Koska se tuntuu hyvältä. Toisaalta, jos ilmiö on Pyhästä Hengestä, ei sen tulisi vaikuttaa koetteluun koska Pyhä Henki on jo ihmisessä sisällä. Ts. jos suhtautuminen ilmiöön muuttuu radikaalisti vain kokemuksen tähden, voi kysymyksessä olla ymmärryksen pimeneminen sen kirkastumisen sijaan.

F. Kohtaa pelkosi

1. Eksymisen pelko

a) Onko eksymisen pelko ongelma josta on päästävä vain eroon?

2. Uuden satuttamisen pelko ja pelko siitä että ei saa vastaanotettua mitään

3. Oman kontrollin menettämisen pelko

4. Huomioita

a) On luonnollista ja oikein, että kristitty pelkää ilmiöitä jotka eivät näytä välttämättä Jumalan työltä ja siksi pelkojen sammuttaminen on vaarallista.

b) Eksymisen pelon puuttuminen on paljon suurempi ongelma kuin mainittu pelko! Joka uskoo ettei voi eksyä on jo pahasti eksynyt

c) Jeesuksen lampaat pakenevat vierasta eivätkä tunne sen ääntä (Joh. 10:5).

G. Ohjeita kokouksen johtajalle

1. Ihmisiä on rohkaistava olemaan pelkäämättä sitä mitä "Jumala tekee". Tämän takia johtajien pitää puhua rohkaisevia sanoja yleisölle. Samasta syystä johtajan pitää olla valmis itse vastaanottamaan rukousta. Ihmiset vastaavat aina parhaiten kun johtajatkin vastaavat. Näyttää siltä että minkä johtajat hyväksyvät, sen myös yleisö turvallisesti hyväksyy. Lapset pelkäävät joskus ottaa vastaan kunnes heidän vanhempansa tai muut tunnetut aikuiset ottavat vastaan. Joidenkin lasten on myös kerrottu olevan peloissaan joidenkin manifestaatioiden tähden, kuten esimerkiksi lattiaan juuttumisen.

Tämä on manipulaatiota, silkkaa.

2. Kun rukousaika (ministry time) alkaa:

a) On etsittävä niitä jotka ovat selvimmin voitelussa. Tämän voi tehdä etsimällä ulkoisia manifestaatioita, kuten itkua, ravistelua, naurua yms.

b) Jos tällaisia ei näy, on kysyttävä niitä jotka tuntevat voimakasta voitelua tulemaan eteen palveltaviksi. Voitelu voisi ilmetä tulen tunteena, kihelmöintinä, "tietämisenä" yms.

"Pyhä Henki" on heidän päällään kun se näkyy ulospäin. Onko tämä Raamatullista? Onko koko voiteluajatuksella mitään perustaa? Miksi samalla kuitenkin opetetaan, ettei "ilmiöihin pidä kiinnittää huomiota"?

H. Ohjeita rukoilijalle

1. Ihmisten puolesta rukoiltaessa on katsottava tarkkaan mitä Henki tekee (perusteluna Joh. 5:19, mutta raamatunpaikka täysin irti kontekstistaan). Jos mitään manifestaatiota ei tule pariin minuuttiin, on usein viisaampaa jättää henkilö "likoamaan" ja tulla myöhemmin takaisin.

2. Kun ihmiset kaatuvat lattialle, on rukousta heidän puolestaan jatkettava.

3. On hyvä että ihmiset seisovat, koska se "näyttää antavan Pyhälle Hengelle enemmän vapautta liikkua".

4. Joskus törmätään myös "vastavirta" (backwash) -ilmiöön; jos joku ei ota "voitelua vastaan", se palaa takaisin rukoilijalle (!)

5. Jos rukoiltava on joku "kovista tyypeistä", heitä voi auttaa

a) auttamalla heitä hallitsemaan pyrkimyksensä rationalisointiin, pelkonsa tai kontrollinsa menettämisen

b) rauhoittamalla heidän kontrollin menettämisen pelkoansa auttamalla heitä ymmärtämään mitä odottaa. Esim. sanomalla että heidän mielensä tulee olemaan kirkas, että he yleensä voivat keskeyttää prosessin milloin vain ja että Henki tulee alloissa. (!)

6. Huomioita

a) perustuu ulkoisiin ilmiöihin ja kokemukseen

b) rukoilija "palkitaan" jos rukoiltava ei ota siunausta vastaan. Tämä todistaa rukoilijalle että ilmiö on vahvasti Jumalasta

c) kovia tyyppejä pehmitetään sammuttamalla muun ohessa myös raamatullinen arvostelu, epäilys ja koetteleminen

d) Pyhä Henki ei kyllä missään Sanassa "tule aalloissa". Pyhä Henki on persoona eikä persoonaton, aaltoileva voima

I. Yleiset huomiot

1. Hengen vastaanottaminen vaatii luopumista Raamatun ohjeista, varoituksen äänen tukahduttamista ja antautumista jonkin hengen valtaan jonka sanotaan olevan Jumalan

2. Ihmiset pelkäävät kontrollin menettämistä, vaikka Pyhä Henki ei Uudessa Testamentissa missään vie ihmisten kontrollia. Päin vastoin, Pyhä Henki on raittiin ajattelun ja itsehillinnän (self-control) Henki

3. Ihmisiä joudutaan manipuloimaan hengen vastaanottamiseksi

4. Olipa henki kenen tahansa, ainakin syntyvä ilmapiiri on sellainen jossa vieras henki voisi hyvin viihtyä

IX. Muita harmillisia ajatuksia


Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet. Armo olkoon teidän kanssanne! (1. Tim. 6:20-21)


A. "Sinulla täytyy olla enemmän uskoa Pyhän Hengen kykyyn pitää sinut tiellä kuin perkeleen kykyyn eksyttää sinut."

1. Toisin sanoen, eksyminen ei ole enää valvomisen vaan uskon asia. Tämä on vakava harha. "Se, joka uskoo, ettei voi eksyä, on pahasti eksynyt."

B. "Me kaikki täällä olemme kristittyjä! Miksi, jos kutsumme Pyhää Henkeä, demoninen henki alkaisi vaikuttaa?"

1. Se, että "kutsutaan Pyhä Henki kokoukseen" ei suinkaan implikoi että kaikki arvostelu pitäisi lopettaa, ja siihenhän tämä väite johtaa. Itse asiassa mikä tahansa, kuinka omituinen asia tahansa, voitaisiin tällä siirtää Pyhän Hengen tiliin.

C. "Joka rukoilee Jumalaa ja odottaa Häntä, myös saa Hänet eikä mitään muuta. Raamattu sanoo, ettei Jumala anna käärmettä sille lapselleen joka pyytää Häneltä leipää."

1. Kukaan ei väitäkään ettäkö Jumala antaisi demonisen hengen lapselleen.

2. Sen sijaan rukous ja siihen saatu "vastaus" eivät välttämättä liity mitenkään toisiinsa. Tästä syystä henget tulee koetella.

D. "Jeesuksen veri suojelee."

1. Se, että kokous julistetaan "Jeesuksen veren alle" ei välttämättä suojele kokousta millään erityisellä tavalla.

2. Raamatussa Jeesuksen veren tärkein voima on sen uhriveren luonteessa joka toi synneille sovituksen. Jos uskovan elämä on avoin vihollisen vaikutukselle voi hän olla edelleen suojaton.

3. Penn-Lewis:

"Tämä virhekäsitys veren suojelevasta voimasta voi pettää yksityistä uskovaa luulemaan, että hän on turvassa muiden uskovien seurassa, vaikka hän kantaisi omallatunnollaan selvittämättömiä asioita. Kristuksen veri ei voi häntä suojella edes uskovien kokouksessa, jos hän itse on jättänyt jonkun elämänalueen avoimeksi saatanan toiminnalle."

X. Profeetallisuudesta


Rakkaani, älkää jokaista henkeä uskoko, vaan koetelkaa henget, ovatko ne Jumalasta; sillä monta väärää profeettaa on lähtenyt maailmaan. (1. Joh. 4:1)


A. Ilmiö on voimakkaasti profeetallinen

1. Marc DuPontin profetia, julkaistu mm. kirjassa Sateet Tulevat

a) Saatu vuonna 1992, toinen osa vuonna 1993

b) Pääkohdat

(1) Toronto on paikka, josta elävää vettä virtaa paljon joka suuntaan

(2) Virta rikkoo suuret, kylmät kivet ja tekee niistä valtakunnan rakennusaineita (vertaa aiemmat opit)

(3) Henkeä vastustavat kivet murskataan tomuksi

(4) Uuden "Jumalan liikkeen" johtajat tulevat eri elämän alueilta ja tuntemattomuudesta

(5) Torontosta, kuten Jerusalemista aikoinaan, tulee paikka josta ihmisiä lähetetään. Lähtevät ihmiset perustavat uusia raamattukouluja, koulutuskeskuksia ja johtajuuskouluja

(6) Jumalan veden virrat kiersivät näyssä Kanadan ympäri

(7) Ilmiön edessä johtajat kulkevat kahteen suuntaan

(a) osa rukoukseen, Isän kuuntelemiseen ja tottelevaisuuteen

(b) toinen osa kiusaukseen ja syntiin, jättäen palveluspaikkansa tuoden Jumalan tuomiot

(8) Ne johtajat, jotka jatkavat Pyhän Hengen vastustamista, joutuvat äärimmäiseen vaaraan

(9) Kaksi vaihetta ilmiön etenemisessä

(a) Profeetallinen vaihe, jolloin Jumala puhuu johtajille

(b) Apostolinen vaihe, jolloin seurakunta on voimassa ja sitä johtavat Jumalan asettamat johtajat

2. Vastustajien profetoidaan tuhoutuvan

a) "Henkeä vastustavat kivet murskataan tomuksi" (Marc DuPont)

b) "Tuomio on tulossa monia johtajia ja sitä seurakuntaa vastaan joka halveksii Jumalan tekoja 1990-luvulla" (Marc DuPont)

c) "Uskon että tänä vuonna tuomio lisääntyy voimakkaasti, erityisesti johtajia kohtaan jotka aikovat seistä fariselaisessa asemassa ja hyökätä sen kimppuun mitä Jumala tekee" (Marc DuPont)

d) "...Jumala ottaa heidät (vastustajat) pois palveluksesta. Uskon että osa heistä - tiedän ettei tämä ole uusi ilmestys, toiset ovat sanoneet tämän - mutta uskon että on totta, että Jumala aikoo todellisuudessa ottaa joitakin johtajia kotiin taivaaseen mieluummin kuin sallia heidän jatkaa Jumalan kansan johtamista harhaan" (Marc DuPont)

e) "Jumalan pyörremyrsky puhaltaa maailmassa ja ihmiset ovat puita. Puiden on taivuttavat myrskyn alle. Ne jotka eivät taivu, myrsky lopulta kaataa kokonaan."

f) "Kuka tahansa henkilö tai mikä tahansa seurakunta, joka epäröisi, voitaisiin eliminoida." (Mona Johnian)

g) "Jotka vastustavat Toronton siunausta, ovat kuoleman uhan alaisia" (Francois Botes)

3. Sisällissota seurakunnassa

a) Paul Cain ja Bob Jones näkivät. Kerrottu mm. Toronton Vineyardissa vuonna 1994, josta lainaus

"Vuonna 1984... hänellä oli toinen (ilmestys) joka koski seurakuntaa. Seurakunta oli kokoontunut suuren sisällissodan aikaiseen huvilaan, suureen tanssisaliin, ja he tanssivat. He olivat pukeutuneet värillisiin vaatteisiin ja olivat iloisia, ja he liikkuivat ja nauroivat ja tanssivat ja heillä oli juuri ihanat juhlat.

Hän katsoi tätä ja Bob alkoi nauraa ja sanoi: `Katso kun he tanssivat, katso kun heillä on hauskaa'. Ja enkeli tuli ja sanoi: `Odota. Ei vielä'. Ja mitä sitten tapahtui on, että kummallisesti joukko tanssisalissa alkoi muuttua ja he ryhtyivät valitsemaan puolia ja heillä alkoi olla siniset tai harmaat takit, ja hetkessä kansalaissota alkoi. Verininen kansalaissota alkoi. James Rylellä on ollut samanlainen näky. Herra jopa näytti hänelle kuinka siniset takit merkitsevät ilmestyksellistä, ilmestystä, ja harmaat tarkoittavat harmaata ainetta, ihmisviisautta. Ja tässä yhteydessä pohjoinen soti etelää vastaan ja etelä soti pohjoista vastaan, ja etelä halusi pitää ihmiset orjuudessa. He halusivat rahansa. He halusivat ruumiinsa. He halusivat henkilökuntansa pitääkseen systeemin käynnissä. Ja pohjoinen sanoi: `Ei! Vapaus! Vapaus!'

Ja he alkoivat hirvittävän taistelun, ja oli isä poikaa vastaan, veli veljeä vastaan, ja ihmisen viholliset olivat hänen omassa talossaan. Ja enkeli sanoi: `ei tule olemaan yhtään taloa joka välttäisi itkun'. Emme tiedä kuinka kauan tämä vierailun aika (time of visitation) jakuu tässä voimassaan. Mutta kun aika tulee: juokse kaikesta voimastasi, koska kun tämä tulee tunnetuksi koko kristillisen yhteisön läpi maailmassa, tulee polarisaatio. Aina on tullut polarisaatio (napaistuminen).

Ja lopulta tulee sotia. Sotia kodissasi. Oma perheesi ei ehkä ymmärrä mitä on tapahtumassa. Oma perheesi voi kääntyä sinua vastaan. Tämä ei merkitse että he ovat pahoja. Se vain merkitsee että kristittyinä he eivät ole nähneet tätä Pyhän Hengen puolta. Koska he ovat kristittyjä. Me puhumme kristityistä. Mutta näyn loppu oli tämä: että verenvuodatuksen jälkeen Herra parantaa murtuman. Ja sato tulee sisään."

(1) On sinänsä varma että tämä "sisällissota tulee", vaikka tässä löyhästi siteeratut raamatunpaikat viittaavat ennenkaikkea uskomattomien ja kristittyjen väliseen konfliktiin

(2) Näky jakaa kristityt tasan kahteen ryhmään: ilmestykselliset ja ei-ilmestykselliset. Ei-ilmestykselliset ovat kuolleita, Jumalasta kaukana eläviä jotka vain pitävät huolta itsestään kun taas ilmestyksellisevät viittaavat ilmeisesti uuteen seurakuntaan jonka Jumala nostaa... ei vaihtoehtoja! Silti monet ilmiön arvostelijoista ovat eläviä kristittyjä. Tämä ei vaikuta relevantilta tilanteen ymmärtämiseltä.

b) Samoin eräs mies new-wine -listalla. "Sotilailla ei ollut aseita vaan puunoksat. Toisen puolen puunoksat olivat kuivuneita mutta toisella puolella oksissa oli vielä vihreyttä... Henki puhui minulle että tämä `ei ole konflikti fyysisessa maailmassa vaan seurakunnassa'. Ymmärsin että tämä yhteenotto tuli olemaan kahden vastakkaisen teologisen leirin välillä. Toisilla on kuollut ja kuiva oppi, toisilla elävä oppi. Uskon että tämä yhteenotto on nyt meneillään joillakin alueilla ja tulee paljon selkeämmäksi seuraavan 2-6 vuoden aikana. Tulos tulee olemaan joko "perinteisen" ja "restaurationaalisen" kristillisyyden eroaminen tai sitten ymmärrys ja yhdistyminen.

4. Tukeminen profeetallisesti

a) Airport Vineyardista, elokuu 1994, Stacy Campbell

"Ja, tämä on hyvin samanlaista siihen mitä Wes juuri sanoi, tiedättehän, mitä Bob Jones ja monet muut ovat profetoineet. Mutta minusta tuntuu että Herra haluaisi juuri nyt profetoida teille tuoreesti:

Ja kun Elia puhui Karmelin vuorella, välittömästi sen jälkeen, näyttäen Jumalan voiman, välittömästi sen jälkeen, suuret Hänen voimansa osoitukset. Hän ei lopettanut voimiensa osoitukseen. Hän sanoi: valitkaa, valitkaa, valitkaa tänä päivänä ketä aiotte palvella. Ja voiman päivinä, näkemisen päivinä, kun monia ihmeellisiä asioita tehdään ympärillänne, ja monet ihmeet ja merkit tapahtuvat, ja monet vuodatukset ja paljon iloa, ja paljon hyviä asioita annetaan, Herra sanoo: valitkaa, valitkaa, valitkaa.

Oletteko kuin Job, joka sanoi: "Otan hyvää Herran kädestä, enkö ottaisi sitten myös pahaa?" Otatteko sekä hyvän että pahan? Sillä minä kerron teille: ottakaa kaikki mitä voitte niin kauan kuin voitte, ottakaa mitä voitte niin kauan kuin teillä on se, koska ajat tulevat, sanoo Herra, jolloin suuri jakautuminen alkaa seurakunnassa, ja ihmisen viholliset ovat hänen omassa perhekunnassaan, ja vanhempanne arvostelevat teitä ja puhuvat pahaa teistä, ja sanovat että ovat menettäneet teidät kultille.

Ja poikanne ja tyttärenne sanovat: `Vanhempani ovat seonneet'. Ja on valitusta Jumalan huoneessa. Ja kerron teille, että on niitä jotka jopa nyt ovat teidän keskuudessanne ainoastaan levittääkseen eripuraa veljien kesken. Ja on seitsemän asiaa, joita Herra vihaa, jotka ovat Hänelle kauhistuksia, ja yksi niistä on ihminen joka tarkoituksellisesti tulee etsien levittää jakaannusta hänen seurakunnassaan, etsien tuhota ja jakaa, joka, totuuden nimessä hylkää rakkauden ja nostaa vihaa, joka ei ymmärrä että rakkaus peittää syntien paljouden.

Ja Herra sanoo että korjauksen sana on tuotava rakkaudessa. Ja Herra korjaa ja Herra pitää korjauksesta ja kutsuu sitä tapahtumaan, mutta Herra vihaa, viiihhhhaaaa jakautumista. Ja se joka tulee tuomaan hajaannusta, jakamaan Kristuksen seurakuntaa, hänen käsiensä ja jalkojensa leikkaaminen irti, ja varpaiden hänen jaloistaan, Herra sanoo että Sodoman ja Gomorran tulee olemaan parempi sinä päivänä kuin hänen. Mutta sanon teille, että joka tapauksessa jakautuminen tulee, ja jo nyt se leviää seurakunnassa kuin hapatus. Sillä Herra kutsuu teitä juuri nyt, tänä päivänä, näkemään mitä näette, kuulemaan ihmeistä joista kuulette, näkemään Jumalan hedelmän jota näette, kutsumaan sitä Jumalaksi, kestämään loppuun asti ja pelastumaan, tai seuraamaan ihmisviisautta ja järkeilyä joka tappaa uskon sanan ja tuo jakautumisen ja omavanhurskaudessa oikeuttaa seurakunnan jakamisen.

Herra tahtoo tiedän miettivän sydämissänne tänä iltana, onko se Jumala vai eikö se ole, ja seisomaan päätöksessänne niinkuin teidät on kutsuttu seisomaan uskontunnustuksessanne." (kursivointi lisätty)

(1) Tässä arvostelun perusteiksi asetetaan yksinomaan se, mitä nähdään ja kuullaan: aistihavainnot eikä Jumalan sanaa. Silti Jeesus nimenomaan sanoi että viimeisinä aikoina tulee vääriä profeettoja jotka tekevät paljon ihmeitä ja tunnustekoja, eksyttääkseen valitutkin jos mahdollista.

(2) Ilmiön arvostelijat nimetään epäsuorasti kristikunnan hajoittajiksi, joita puolestaan ilmeisesti uhkaa pahempi kohtalo kuin huorintekijöitä ja murhaajia.

(3) Ihmisille kerrotaan etukäteen, että, totisesti, tulee aika jolloin heidän sanotaan eksyneen kulttiin. Ja kun näin käy - ei syytä huoleen: Jumala oli ilmoittanut sen etukäteen!

b) Esimerkin vuoksi, eräs toinen:

"Nykyään on ollut paljon huolta Uudistuksen kritisoinnin tähden... rukoillessamme hyvin voimakas läsnäolo tuli yllemme ja profetia tuli esiin. Eräs nainen alkoi antaa sitä ja kaatui keskivaiheilla. Eräs toinen nainen jatkoi. Mielenkiintoista on että ääni, sanasto, fraasit yms. pysyivät samointa aivan kuin sen olisi antanut yksi persoona"

(1) (Mistä on todettava että tämä on nimenomaan se tapa miten spiritistit saavat sanansa mutta EI se miten yleensä kristityt ovat profetoineet. Profeettojen henki ei ota profeettaa valtaansa vaan inspiroi hänet -perinteisesti nimittäin)

"Profetia käsitteli samoja asioita joita olimme käsitelleet New Wine (postituslistalla). En muista tarkkoja sanoja ja alkuperäinen profetia oli pitempi mutta tämä pääpiirteet siitä mitä sanottiin... toivottavasti se on teille avuksi:

`Älkää pelätkö, sillä tämä on Minun työtäni. Tulen miekan kanssa. Seurakunnassani tulee olemaan jakautuminen, sillä rakennan seurakuntani kalliolle, joka on poikani Jeesus Kristus. Jaan pois kaikki jotka eivät ole tällä kalliolla ja työnnän heidät hiekalle. Tulen miekan kanssa ja poistan kaikki mielen esteet, tahdon ja viisauden. Minun seurakuntani perustetaan Poikani kalliolle eikä mikään kestä sitä vasten. Ne jotka ovat rakennetut kalliolle kaatuvat sille ja loukkaantuvat ja heidät katkaistaan (?) (will be brused and cut). Epäpuhtaudet poistetaan - en enää hyväksy syntiä seurakuntani. Puhdistan seurakuntani kun he kaatuvat Poikani kalliolle.

Mutta ne jotka eivät tule kalliolle, heidät kallio murskaa. Tulee olemaan niitä jotka kutsuvat itseään Minun nimelläni ja jotka yrittävät seistä työtäni vastaan. He mitä varmimmin kaatuvat ja heidät työnnetään hiekalle. Minun työni viedään päätökseen. Rakennan seurakuntani kalliolle joka on Poikani, Jeesus Kristus.'"

(2) Tässä Jumala rakentaa muka nyt vasta seurakuntaansa vaikka sitä on jo rakennettu kaksi tuhatta vuotta samalle perustalle

(3) Profetia ei liittynyt mitenkään Raamattuun. Se vain ilmoitti että kaikki on Jumalasta

(4) Kristuksen suhde syntiin on yhtäkkiä muuttunut. Tämä saattaa perustua siihen näkemykseen, että viimeisen, "morsiusseurakunnan" on oltava jotenkin pyhempi kuin kaikkien muiden.

c) Ilmiö ei ole vain ulkomaalainen. Myös helluntailiikkeen konferenssissa Keuruulla profetoitiin mm. että

"Sinä joka epäilet onko tämä Jumalasta... älä epäile enää. Tämä on. Sillä nyt on se aika jolloin öljy vuodatetaan viisaiden neitsyiden lamppuihin."

(1) Tämä sanoo implisiittisesti että ne, jotka eivät ota ilmiötä vastaan, eivät pääse taivasten valtakuntaan.

(2) Öljy neitsyiden lampuissa on (perinteisesti) ymmärretty jatkuvan valvomisen tunnusmerkkinä. Nyt jatkuva valvominen muuttuukin jonkin uuden siunauksen vastaanottamiseksi, jonka kuitenkaan ei pitäisi olla mikään uusi koska sen sanotaan olevan Pyhästä Hengestä. Jos kysymyksessä taas olisi oikeasti vain Pyhän Hengen voiman vuodatus, ei sen vastaanottamisen pitäisi muuttaa jo Pyhällä Hengellä täyttyneen ihmisen iankaikkisuuskohtaloa.

5. Jumalan armeijan (Jooelin armeijan) rakentaminen

a) Paul Cain: "Näin näyn teistä tulemasta noin sadan mailin alueelta ja ihmisiä tulevan kaikista suurista kaupungeista tämän säteen sisällä ja... se oli Jooelin armeija harjoittelemassa. Tämä on vain vähän lisätty näky siitä mitä Herra on aikeissa tehdä teidän puolestanne. Uskon että ihmiset tulevat tuhansittain yhteen ja harjoittelevat Jumalan armeijaa varten. Eikö se olisi ihanaa?"

b) John Arnott: "Ja nyt me näemme kuinka ihmiset alkavat profeetallisesti käyttäytyä kuinka leijonat ja härät ja kotkat ja jopa taistelijat... se on ihanaa ja olemme nähneet sitä spontaanisti... meillä oli kaikki nuo neljä manifestaatiota (Ilmestyskirjasta, 4:7) yhtä aikaa samassa kokouksessa. Miltä ihminen näytti? Hän oli kuin taistelija, huutaen "Aaaaaaaaa...." Se voi olla Pyhä Henki joka antaa voimaa, kuin taistelijalle, heille." (Elokuu 1994)

c) Näyn armeijasta näkivät myös eräät Saalemin nuoret, spontaanisti, toronto-kokemuksen yhteydessä

6. Yleisiä profeetallisia suuntalinjoja

a) Yhteyden korostaminen. Ne, jotka hajoittavat seurakuntaa, joutuvat Jumalan vihan, tuomion tai syrjäänsiirron kohteeksi

b) Ihmisten rohkaiseminen uskomaan että liike on Jumalasta

c) Lupaus vastustajien hävittämisestä tai poistamisesta

d) Voitelun lupaaminen kunhan ihmiset eivät yritä ymmärtää asiaa eivätkä "mestaroi Jumalaa"... kärkevä tapaus oli kun joku herätyksen merkkihenkilöistä oli menossa Torontoon (tai jonnekin), hänelle oli Jumala sanonut että "jos menet sinne arvostelemaan, otan voiteluni sinulta pois, mutta jos menet sinne vain osallistumaan, kuin lapsi, niin voitelen sinut yhä uudelleen ja uudelleen".

e) Lupaus vielä paljon suuremmasta voimasta

f) Liikettä ei pidä vastustaa vaan siihen on hypättävä nyt mukaan

7. Yhteydet Kansas City Fellowshipin profeettaliikeeseen F(kts. Kansas City Fellowshipin (KCF) profeettaliike, sivu 24)

XI. Kansas City Fellowshipin (KCF) profeettaliike


Eikä ihme; sillä itse saatana tekeytyy valkeuden enkeliksi. Ei ole siis paljon, jos hänen palvelijansakin tekeytyvät vanhurskauden palvelijoiksi, mutta heidän loppunsa on oleva heidän tekojensa mukainen. (2. Kor. 11:14-15)


A. Voimakas vaikuttaja nykyisen ilmiön taustalla

B. Kohtasi ongelmia 90-luvun vaihteessa ja siirtyi Wimberin (Vineyardin) "suojelukseen"

C. Okkultistinen?

1. Derek Prince: "Nimen muutos (KFC:sta Vineyardiin) ei riitä korjaamaan sitä okkultismia joka tässä liikeessä vallitsee."

D. Mukana mm.

1. Mike Bickle

a) Mukana torontoliikkeessä (kts. Manifestaatioiden luettelo Mike Bicklen mukaan, sivu 14)

2. Bob Jones

a) Taitaa olla henk. koht. mukana; ainakin häntä siteerataan

b) "Saatiin kiinni" vakavasta moraalisesta rikkomuksesta jonka takia hänet siirrettiin "taka-alalle". Vaikka Bob Jones oli selvimmin väärä profeetta, hänen profetioitaan ei koskaan kritisoitu. Niitä on lainattu valideina Vineyardissa Randlesin mukaan.

3. Paul Cain (tärkeä)

a) Vaikuttaa torontoliikkeessä

b) Leo Meller paljasti okkultistiksi joitakin vuosia sitten. Nyt Mellerin mukaan suuri Jumalan mies

E. Bob Jones

1. Karsein esimerkki väärästä profeetasta

2. Jones kertoo kuinka hän tapasi enkelioppaan jonka nimi oli "Dominus". Paljastui että Dominus oli itse Herra Jeesus, Jonesin mukaan. Out of body -kokemuksessa Dominus ja Jones istuivat KCF:n yläpuolla "Hengessä", istuen keinutuoleissa ja pitäen toisiaan kädestä kiinni. Jotta Jonesin palvelustyö saisi Bicklen arvostuksen, Dominus paljasti Jonesille että hän vierailisi Bicklen ja hänen sisarensa miehen unissa. Kumpikin mies sitten näki unen, jossa heidän tuntemansa ystävä Don (kaksi eri Donia) näyttäytyi. Kun he kysyivät Jonesilta miksi heille ilmestyi Don eikä Jeesus, Jones vastasi kärsimättömästi, että

"Te kundit että koskaan tule ymmärtämään Hengen kieltä, tuletteko muka?... Jeesus ilmestyy tuhansin eri kasvoin kertoakseen jotakin. Hän yritti sanoa `olen ystäväsi, olen läheinen ystäväsi ja aion näyttää teille kaikki asiat niin että voitte liikkua Hengen voimassa.'"

3. Jones vaikutti myös Paimenen Sauva -ilmestykseen joka koski Kristuksen ruumista.

"Herra" näytti Jonesille että sovituspäivänä seurakunnan paimenen pitää pitää sauvaansa ojennettuna ja kaikkien kulkea sen alta profeetallista tutkimusta varten. Jos joku elää synnissä, se paljastettaisiin profeetallisesti johtajalle. Jones sanoo että se on aika jolloin Herra kääntää sinut ylösalaisin ja etsii sinusta tahrat... missä risti on?

4. Profetioita ei tutkittu. Kun Ernie Gruen alkoi paljastaa asioita Jones siirrettin syrjään mutta profetiat jäivät eloon. Mike Bicklen mukaan "Ei ole ketään jolla olisi ollut keskeisempi rooli sen suuntaisen profeetallisen tien perusteiden laskemisessa kuin Bob Jones".

5. Bob Jones sai ilmestyksen 35 apostolista (kts. Manifested Sons of God, sivu 11)

6. Bobille oli "Herra paljastanut", että profeetallinen sana olisi 66% validia näinä aikoina. Miksi? Koska jos tulisi tarpeeksi voimaa 100% validiuden saavuttamiseksi, tulisi liikaa kuolleita Ananiaksia ja Safiiroita (Apt. 5. Pitäisikö ihmisten olla kiitollisia vääristä profetioista?) Jumala kertoi Jonesille että profeetat ovat aseita ja profetiat panoksia ja virheelliset profetiat ovat susia, räjähtämättömiä panoksia (!). Johtopäätös: Jumala on vastuussa virheellisistä profetioista!!

7. Jones edusti myös ajatusta uudesta lopun aikojen rodusta, jopa niin että "Jumala on valinnut kaikista sukupuista parhaimmat tähän sukupolveen. Paavalin sukulinja... Daavidin, Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, parhaimman heidän siemenestään tälle sukupolvelle...". Hän lupaa profeetallisesti (MSOG tyyliin) että "he liikkuvat yliluonnolisessa voimassa jollaisessa ei kukaan ole liikkunut aiemmin... he panevat kuoleman jalkojensa alle ja koroittavat Kristusta kaikin tavoin... Jeesus Kristus on arvollinen tulemaan koroitetuksi seurakunnassa joka on saavuttanut jumala-ihmisen täyden kypsyyden."

F. Paul Cain

1. Aikoinaan William Branhamin työtoveri

2. Äiti sai enkeliltä ilmotuksen että hänen pojastaan tulisi Jumalan apostoli, minkä tähden hänen nimekseen piti tulla Paul (Paavali). Samalla enkeli paransi äidin kolmesta kuolemansairaudesta; rintasyövästä, kasvaimista kohdussa ja jostakin kolmannesta

3. Profetiat vaikuttavat torontolaisuudessa

4. Oppi Jooelin armeijasta tullut Cainin kautta kun hän oli yhdeksäntoista vuotta. Jooelin armeija (Jooel 2:1-11) on niiden uskovien "uusi rotu", joiden kautta koko Jumalan suunnitelma huipentuu. Idea, että uskovat ovat haavoittumattomia tuomioiden täytäntöönpanijoita on MSOGia.

5. Jumala lupasi Cainille joskus 40-50 luvulla että jos hän pitäisi itsensä nöyränä, hän saisi eräänä päivänä seistä uuden rodun, mies- ja naisjohtajien edessä, joita luonnehtisi yksinkertaisuus, puhtaus ja huomattavat voiman ilmentymät.

6. Paul Cainia pelättiin. Osoittain siksi että hän kykeni kertomaan ihmisille salatut yksityiskohdat heidän elämästään ja piilotetuista synneistä. Hän ennusti maanjäristyksiä ja muita katastrofeja jotka toteutuivat:

Vuonna 1989, Paul Cain kertoi Jack Deerelle (Vineyardin pastori), että maanjäristys tapahtuisi silloin kun Paul saapuisi ensimmäistä kertaa tapaamaan John Wimberiä Anaheimiin Kaliforniassa. Toinen tapahtuisi muualla maailmassa sinä päivänä kun hän lähtisi ja tämä tulisi olemaan merkki siitä että Jumalalla on strategisia suunnitelmia Vineyardin suhteen. Ensimmäinen maanjäristys tapahtui Pasadenassa päivänä jona Cain saapui. Hän lähti Anaheimista 7. pnä joulukuuta ja 8. pnä tapahtui Armeniassa maanjäristys.

Toinen syy olivat raportoidut sähköpiikit (kts. Manifestaatioiden luettelo Mike Bicklen mukaan, sivu 14). Erään kerran kirkossa valtava sähköpiikki räjäytti virtapiirit ja kytkivät palohälyttimet päälle. Anaheimissa patterikäyttöinen videokamera meni oikosulkuun ja puhelinjärjestelmä "räjähti". Tätä on pidetty merkkinä "voimallisesta profeetallisesta voitelusta" Paulin yllä.

7. Vaikutti hyvin voimakkaasti John Wimberiin. Mainittujen voimakkaiden maanjäristysten myötä Wimber tuli vakuuttuneeksi siitä että Cain oli todelinen Herran airut ja sanoi että kaikesta hänen menestymisestään hän oli velkaa Cainille.

8. Profetoi ja edisti voimakkaasti MSOGia, Jooelin armeijaa ja selitti Ilmestyskirjan 12. luvun poikalapsen uudeksi superuskovien roduksi / Manifested Sons of Godiksi.

G. KCF:n paljastuminen

1. Tammikuussa 1990 Ernie Gruen Kansasissa julkaisi 233 sivuisen dokumentin joka luetteli virheellisiä profetioita, väitteitä, oppeja ja tapahtumia joihin KCF:n profeetat liittyivät. Rick Joynerin lehti Morningstar vastasi

"KCF on juuri yksi monista uusista virroista jotka alkavat virrata Kristuksen ruumiissa. Jokainen näistä joutuu vastaanottamaan raivoisia hyökkäyksiä tietyn aikaa. Suuri osa niistä tulee niiltä joilla saattaa olla suuri vaikutus seurakuntaan mutta jotka ovat kauan sitten menettäneet voitelun."

2. Gruen ja Bicklen piti tavat toisensa heinäkuussa 1990, mutta toukokuussa John Wimber astui mukaan ja tarjoutui ottamaan KCF:n "suojelukseensa". Hän myönsi että oli tapahtunut "ylilyöntejä" ja lupasi Gruenille puuttua virheisiin. Tapaamista ei siten järjestetty. Eikä virheitä, silti, korjattu.

XII. Toronton hengen erityispiirteitä


"Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille." (Joh. 16:13-14)


A. Todistajien vaientaminen

1. Eräs asioista joihin Englannin pappiskokous vuonna -95 kiinnitti huomiota oli yleisesti tunnettu ilmiö että torontokokouksissa eivät enää ihmiset kyenneet todistamaan (ehkä myös saarnaamaan).

2. RHB: "Kun Jumala sulkee saarnaajan suun, se on suuri ihme joka on verrattavissa Lasaruksen herättämiseen kuolleista."

B. Julistuksen arvon väheneminen

1. RHB: "Tulee aika jolloin saarnaajan ei tarvitse kuin nostaa kätensä ylös ja ihmisiä tulee uskoon"

2. RHB: "Mitä vähemmän saarnasin, sitä enemmän tuli ihmisiä uskoon." (kts. Ilmiöiden alku, sivu 6)

3. Välillä saarnaaminen käy mahdottomaksi kun ihmiset nauravat niin kovaan ääneen ettei saarnaajan ääni kuulu. Nauru saattaa olla myös täysin epätarkoituksenmukaista, esim. kun saarnataan helvetistä ja yhtäkkiä ihmiset alkavat nauraa kovaan ääneen vaikka "koko jutussa ei ollut mitään hauskaa" (RHB).

C. Raportoitu toiminnan loppumista kun Jeesukseen on vedottu

1. Gordon Williams kertoo:

"Nainen halusi puhua kanssani kun olin lopettanut kaikkien kanssa rukoilemisen. Hän halusi tietää josko kykenisin selittämään mitä hänelle oli tapahtunut. Joka kerta kun hän meni Vineyardin kokoukseen hän tuli pahan hengen kanssa pois. Ensimmäisenä iltana jona palvelin häntä hän ei kyennyt kontrolloimaan ruumistaan ollenkaan eikä voinut puhua kielillä. Plus, kun kehoitin häntä puhumaan kielillä, hän sanoi että hän täyttyi vihalla. Ensimmäisen kokouksemme jälkeen hän meni takaisin Vineyardiin ja tuli toisen pahan hengen kanssa pois. Hän meni Kitcheneriin tapaamaan Rev. Howard Ellisiä... vapautuakseen. Hän vapautui. Sitten hän meni takaisin Vineayardiin ja tuli taas toisen pahan hengen kanssa pois. Hän tuli KRT:hen ja vapautin hänet taas. Rohkaisin häntä olemaan menemättä Vineyardiin uudelleen tai hänellä olisi taas sama ongelma. Vineyardin kokouksissa tapahtuu `henkien vaihtoa'."

2. Eräs nimetön henkilö kertoo:

"Seuraavana sunnuntaina Sebastian saarnasi faaraon sydämen paatumuksesta. Ali johti kokousta ensin... kun hän pani kätensä heidän päänsä päälle he alkoivat manifestoida. Sebastian laittoi sitten kätensä ihmisten ja Alin käden väliin ja manifestointi loppui, joten Sebastian kykeni saarnaamaan. Se oli kuin kaksi eri henkeä olisivat olleet työssä!"

3. Muita tapauksia

a) Suomessa olen kuullut joistakin mutta ne eivät ole niin luotettavista lähteistä peräisin että niistä kannattaisi kertoa tässä paitsi ehkä omat kokemukseni (kts. Miksi huolestuin? Omat kokemukset, sivu 32)

4. Sakari Tanskanen, helluntaisaarnaaja, kertoo:

"`Hengen' vaikutus, mikä on mahdollista eliminoida rukoilemalla Pyhässä Hengessä Jeesusta, ei ole Jumalan Hengestä. Tämän ristiriidan edessä olisi syytä havahtua jokaisen, joka vielä epäröi. Useammassa tilaisuudessa olen ollut vaimoni kanssa mukana nimenomaan rukoilemassa, että Herra kirkkautensa tähden ei antaisi nimeänsä pilkata ja ilmestyisi aidosti esirukousta hakevien kohdalla. Colin Dyen vieraillessa loppuvuodesta -95 Saalemin torstai-illassa panimme viimeksi havainnollisesti merkille, miten esirukouksella voi lähes systemaattisesti estää esirukoiltavan kaatumisen ja muiden `pakkoilmiöiden' saamisen. Pysyessämme jatkuvassa paneutuneessa esirukouksessa kokouksen ja esirukoiltavien puolesta koin hengessäni, että lopulta Colin Dye ja hänen apupastorinsa Kensington-temppelistä itsekin hieman kiusaantuivat tilanteista. Dye siirtyi pois näköpiiristämme parven alle rukoilemaan (ilmeisesti tarkoituksella). Hänen kolleegansa yritti useammankin kerran, välillä keskeyttäen, `siunata' eräitä ystäviä, joiden puolesta erityisesti keskitimme rukouksia, mutta mitään ulkoista kokemuksellisuutta ei syntynyt. Toki läsnäolevissa oli niitä, jotka jo `itsessään' olivat valmiita manifestoimaan, ilman että heitä erityisemmin olisi tarvinnut `siunata'. Rukoilimme enimmäkseen niiden puolesta, jotka eivät vielä olleet sisäistäneet `uutta viiniä'. Eräs sisko poistui `käsittelystä' sen verran pettyneen näköisenä, että vaimoni sai sydämelleen käydä häntä lohduttamassa, ja samalla kertomassa että syy tapahtumattomuuteen oli Jumalan varjelus, ja että Jeesuksen siunauksesta hän ei suinkaan ole jäänyt osattomaksi. Murtuneena sisko otti lohdutuksen vastaan."

XIII. Pyhien sota -kirjasta


Mutta minä pelkään, että niinkuin käärme kavaluudellaan petti Eevan, niin teidän mielenne ehkä turmeltuu pois vilpittömyydestä ja puhtaudesta, joka teissä on Kristusta kohtaan. (2. Kor. 11:3)


A. Yleistä

1. Alkuperäinen teos Jenn Penn-Lewisin ja Evan Robertsin kirja War on the Saints. Ilmestyi aikanaan seitsemänä painoksena.

2. Syntynyt Walesin herätyksessä 1900-luvun alkupuolella. Kirjan aihe on saatanallinen eksytys kristittyjen keskellä ja avainsana petos.

3. Kuva ja Sana julkaisi vuonna 1976 Tapio Nousiaisen suomenkielisen käännöksen englanninkielisestä kirjan lyhennelmästä.

4. Tapio Nousiainen:

"Kirja on kirjoitettu tavattoman raittiissa ja tasapainoisessa hengessä, joten sitä tekisi mieli verrata Bunyanin `Kristityn vaellukseen' sekä arvossaan että klassillisuudessaan. Vaikka suomentajana en aivan kaikessa voi täysin yhtyäkään tekijän mielipiteisiin lähinnä III luvussa, kirjan uskaltaa kuitenkin lämpimällä suosituksella uskoa jokaisen täysi-ikäisyyttä tavoittelevan kristityn käteen suojaksi pimeyden voimien petoksia vastaan."

5. Kirjan lukeminen on ihan avartava kokemus.

B. Yleisiä ajatuksia kirjassa

1. Eksymisen vaara on todellinen ja vakavasti otettava.

2. Jumala ei vaadi ihmisiltä passiivisuutta vaan aktiivisuutta. Pyhä Henki toimii aktiivisessa mielessä. Sen sijaan riivaajat tarvitsevat toimiakseen passiviisen, "tyhjän" tilan. Tämä näkyy monissa pakanauskonnoissa.

3. Pyhän Hengen odottaminen kunnes hän laskeutuu jollakin ilmitulevalla tavalla, "odotuskokoukset", ovat vaarallisia koska ne ovat ristiriidassa Sanan kanssa:

a) Pyhää Henkeä ei tarvitse rukoilla tai pyytää tulemaan, koska Hän on Isän lahja (Joh. 14:16)

b) Häntä ei tarvitse "odottaa", vaan Hänen on vastaanotettava Herran kädestä (Joh. 20:22, Ef. 5:18)

4. Seuraavat ajatukset johtavat väärinkäsityksiin hengellisista totuuksista:

a) "Jos luotan Jumalaan, Hänen täytyy suojella minua" - jos samalla ei ymmärretä että Jumalan suojelus ei ulotu Hänen asettamiensa rajojen ulkopuolelle.

b) "Jos olisin väärässä, Jumala ei käyttäisi minua" - koska se että Jumala käyttää jotakuta ei oikeuta kaikkia hänen sanomisiaan ja tekemisiään.

c) "Synti on otettu minusta kokonaan pois."

d) "Jumala, joka on rakkaus, ei voi sallia minun eksyvän" - tämä perustuu "tietämättömyydelle lankeemuksen syvyydestä".

e) "En usko mahdolliseksi, että kristitty voisi joutua petetyksi" - tämä on silmien sulkemista totuudelta.

5. Petoksen valtaan joutuminen johtuu myös tietämättömyydestä eikä ainoastaan uskottomuudesta Jumalalle.

6. Yliluonnollisten ilmiöiden suhteen on pysyttävä neutraaleina, kunnes tietää varmasti niiden alkuperän.

7. Perkele pyrkii jäljittelemään Jumalan työtä eri tavoin.

C. Oikean ja väärennöksen erottamisesta

On mielenkiintoista, kuinka kirjoittajat kuvaavat Jumalan työn ja sen väärennösten suhdetta.

1. Jumalan läsnäolo

"Oikea Jumalan läsnäolo tunnetaan ihmisen hengessä... Jumalan todellisen ja puhtaan läsnäolon koskettaman henkilön kaikki toiminta on yhdenmukaista mitä korkeimman sopusoinnun ja suloisuuden ihanteen kanssa.

Väärennetty Jumalan läsnäolo on enimmäkseen tunnettavissa ruumiissa ja ruumiin aisteissa tietoisena `tulena', `väristyksinä' jne. Läsnäolon jäljittely ilmapiirissä tunnetaan ruumiin aisteilla kuin `henkäyksenä', `tuulena' jne. samalla kun ymmärrys on passiivinen tai toimeton. Tämän väärennetyn `läsnäolon' valtaama ihminen ryhtyy melkein automaattisesti tekoihin, joita hän ei tee omasta tahdostaan ja kaikkien kykyjensä toimiessa. Hän ei myös muista mitä hän on tehnyt tämän `läsnäolon voiman' alla, aivan kuten unissakävijä ei tiedä mitään toiminnastaan tuossa tilassa. Mielen toimettomuus voidaan usein nähdä silmien tyhjästä katseesta."

a) Onko toronto-kokemus ennenkaikkea fyysinen vai hengellinen?

b) Onko ymmärrys kokemuksessa toimeton? Viittaako esimerkiksi käsky sammuttaa järjen käyttö tähän?

2. Luottamus Jumalaan

"Oikea luottamus Jumalaan on vapaaehtoinen riippuvaisuussuhde, joka perustuu täydelliseen luottamukseen Jumalan Sanaan ja Hänen ikuiseen uskollisuuteensa. Luottamus pahoihin henkiin merkitsee passiivista nojautumista yliluonnolliseen apuun ja kokemuksiin. Tämä vetää ihmisen pois uskosta itse Jumalaan ja aktiivisesta yhteistyöstä Hänen kanssaan."

a) Mitä ilmiö saa aikaan? Nojautuvatko ihmiset passiivisesti yliluonnollisiin kokemuksiin?

3. Yhteys Jumalaan

"Oikea yhteys Jumalaan on hengen yhteyttä kirkastetun Kristuksen kanssa. Tietoisuus tästä on yksin hengessä, eikä aistien `tunteissa'.

`Yhteys' pahoihin henkiin saa vallan, kun ihminen vetäytyy sisäisesti nautiskelemaan aistiyhteydestä ja `hienoista tuntemuksista', jotka imeytyvät sieluun ja saavat sen kykenemättömäksi elämän velvollisuuksiin. `Lihallinen luontomme' tulee ravituksi tässä kavalassa hengellisessä `yhteydessä'."

a) Mitä on viime kädessä luonteeltaan toronto-kokemuksessa koettu yhteys? Onko pääpaino tuntemukseissa vai hengen yhteydessä?

4. Jumalan odottaminen

"Ihmisen henki on levollisessa yhteistyössä Pyhän Hengen kanssa odottaen Jumalan aikaa toimia ja täyttää lupauksensa... Väärä odottaminen on `hengen odottaminen tulevaksi' rukoushetkissä. Tällöin ihmiset odottavat passiivisesti ja saavuttavat lopulta `horrostilan', jota seuraa valhehenkien sisäänpääsyn ilmaukset."

a) Kuinka odotamme Jumalaa?

b) "Hengen odottaminen tulevaksi" oli kveekareiden (Quakers) hartaudenharjoittamisen osa. Lopulta kveekarien kokouksissa vain istuttiin hiljaa, odotettiin tärinää ja sen jälkeen lähdettiin pois.

5. Kuuliaisuus Jumallalle

"Käskyn alkulähteen täydellinen tutkiminen ennen järjenmukaista päätöstä totella on sopusoinnussa todellisen kuuliaisuuden kanssa. `Kuuliaisuuden' jäljittely on passiivista, automaattista, sokeaa alistumista yliluonnollisille voimille tai äänille ilman tulosten tai seurausten järjellistä punnitsemista. Henkilö pelkää tutkia käskyn alkulähdettä."

a) Uskallammeko tutkia ilmiössä esiintyvien käskyjen ja profetioiden alkuperää?

6. Jumala voimanantajana

"Pahat henget antavat yliluonnollista voimaa (yleensä kouristuksenomaista ja epäluotettavaa) joka edellyttää ihmisen hengen, sielun ja ruumiin passiivisuutta. Kun tämä `voima' lakkaa, se jättää ihmisen tylsäksi ja uupuneeksi."

a) Minkäluonteista on ilmiössä koettu voima?

b) Mitä se saa aikaan?

7. Jumalan tuli

"Jumalan tuli on hengellistä, ei kirjaimellista, ja sen vuoksi se lankeaa henkeen, ei ruumiseen.

Pahojen henkien aiheuttama `tuli' on yleensä hehkua ruumiissa, jota uskovainen luulee ilmaukseksi siitä, että `Jumala on vallannut' ruumiin, mutta myöhemmin on tuloksena pimeys, tylsyys ja heikkous, jolla ei ole järjellistä syytä."

a) Ovatko hehkut ja lämmön tunteet ruumissa todella osoitus Jumalan tulesta?

8. Jumalan tekstit (profeetallinen ilmoitus)

"Pahojen henkien tekstit `välähtävät' mieleen, ryntäävät voimalla, tulevat ulkoapäin (korviakuultavasti) tai tulevat sielun maailmasta. Ne kiihoittavat tai musertavat, tuomitsevat tai paisuttavat, hämmentävät ja jäävät hedelmättömiksi. Ne johtavat niitä tottelevia henkilöitä turhanaikaisiin tekoihin tai olosuhteiden haaksirikkoon. Pahat henget antavat vääriä `kokemuksia' ja sen jälkeen `tekstejä', jotka vahvistavat kokemukset, kun sen sijaan oikea kokemus vahvistaa kirjoitetun Sanan totuudet."

a) Vahvistaako ilmoitus ilmiön sisällä Sanan totuuksia vai onko se niiden kanssa ristiriidassa?

XIV. Yhteyksistä New Ageen


Ei, vaan että mitä pakanat uhraavat, sen he uhraavat riivaajille eivätkä Jumalalle; mutta minä en tahdo, että te tulette osallisiksi riivaajista. (1. Kor. 10:20)


A. Onko torontolaisuudella yhteyksiä new age -liikkeeseen?

1. Tarkoittaa samankaltaisuuksia, ei suoria yhteyksiä

2. New age -lehdessä selitettiin, että toronton siunaus johtui siitä että ihmiset reagoivat korkeampiin värähtelytasoihin

B. Samankaltaisuuksia New Ageen Alan Morrisonin mukaan

1. Alan Morrison, englantilainen baptistisaarnaaja, esitti videollaan Different Gospel asioita, joissa torontokokemus ja New Age -liike ovat samankaltaisia. Esitetyt yhteneväisyydet näkyvät oheisesta taulukosta.

Taulukko 1: Torontolaisuuden ja New Agen yhteneväisyyksiä Alan Morrisonin mukaan

New Age -kokemus

Toronto-kokemus

suuri hyppy korkeampaan tietoisuuteen

siirtyminen yliluonnolliseen valtakuntaan ("step to the world of supernatural")

virittäytyminen "Jumalalliseen tietoisuuteen" tai "Universaaliin Henkeen" meditaation ja ekstaattisten rituaalien kautta

Pyhän Hengen kokeminen ekstaattisen rituaalien kautta, jotka ovat verrattavissa valon kytkemiseen pistorasiaan

superolentojen uuden rodun muodostaminen

ihmeitä tekevien superihmisten uuden rodun muodostaminen

henkimaailman kanavana toimiminen

väitetyt tiedon sanat ja profeetalliset ilmestykset

pääsy korkeampaan tietoisuuteen läheisen yhteyden kautta Guruun tai "shakti patin" kautta

voitelun välittäminen joko läheisen yhteyden kautta voideltuun opettajaan tai kosketuksella otsaan

maailmanlaajuinen hengellinen herääminen valmistuksena "Lordi Maitreian" tai "kristuksen" (kristus-voiman) tulolle

maailmanlaajuisen "herätyksen" julistaminen valmistautumisena Herran Jeesuksen Kristuksen takaisintulolle

raportit Jeesuksen kaltaisesta aaveliftarista, joka profetoi "kristuksen" tulosta

raportit Jeesuksen kaltaisesta aaveliftarista, joka profetoi maailmanlaajuista herätystä ja Kristuksen takaisinpaluuta

luovat mielikuvat, mielitieteet, Uuden ajatuksen liike, puhutun sanan voima

"rukoushautominen", uskon sana, kuvitteleminen, "positiivinen tunnustaminen"

jungilaiset, reichiläiset ja transpersonaaliterapiatekniikat

sisäinen parantuminen, muistojen parantuminen, kliininen teologia

tuhon varoitukset niille, jotka vastustavat tulevaa maailmanlaajuista heräämistä

tuhon varoitukset niille, jotka vastustavat torontokokemusta

C. Samankaltaisuuksia New Ageen Ed Tarkowskin mukaan

Ed Tarkowski vertailee ilmiötä ja Barbara Hubbardin, new agerin, ajatuksia.

Taulukko 2: Torontolaisuuden ja New Agen yhteneväisyyksiä Ed Tarkowskin mukaan

New Age

Toronto

Uuden ajan alku: "Te ette ainoastaan profetoi lopusta, ahdistuksista ja Uudesta Jerusalemista, te myös teette sen... te näette uuden alun ensimmäiset hedelmät" (Barbara Marx Hubbard, new age -johtaja; "Kristuksen" sanat hänelle)

Wimberin "uusi alku". John Wimberille oli Jumala seitsemäntoista kertaa puhunut että tulisi "uusien alkujen aikakausi". Herra sanoi että "aloitan sen kaiken uudelleen. Kaadan Henkeni keskuutenne niinkuin tein alussa".

"Synnyttäminen"

New Agen ihmiskunnan evoluutio kohti korkeampaa tietoisuutta

Seurakunnan evoluutio Latter Rain -opissa.

"Se oli planeetallinen hymy - kuin äskensyntyneen vauvan... Nyt ensimmäistä kertaa, näemme sen yhdessä. Ekstaattinen ilo aaltoili planetaarisen ruumin halki - ja minun kauttani yhtenä sen miljardeista jäsenistä"

(Hubbard)

Latter Rain: "Profeetallisesti, Iisak-lapsi, mikä merkitsee `naurua', vapautuu kansakunnassa toisensa jälkeen sitä myötä kuin uutta viiniä levitetään."

"Ilo on ensiarvoisen tärkeää juuri nyt. Sydämen keveys auttaa teitä voittamaan elämän raskauden tulevien ahdistusten aikana" (Hubbard)

Iloitsemisen tärkeys

"Uusien voimien tarkoitus on antaa synty universallille elämälle."

"... Syvä empatia tuli minun ja yleisön vlille. En ainoastaan kertonut tulevaisuudesta. Me koimme itsemme seuraavan evoluutioaskeleen universaaleiksi olennoiksi, nyt."

"Noilla illoilla oli syvä vaikutus biologiseen systeemiini. Jokaisen esityksen jälkeen, totesin oudon ilmiön. Ruumiini kuumeni. Tulin täyteen sisäistä säteilyä... nämä varmistukset kehittyivät nyt."

(Hubbard)

Lämmön ja tulen tunteminen. Eräs Seattlessa helmikuussa 1995 vieraillut havainnoitsija kertoi:

"He olivat kätilöimässä ja synnyttämässä siellä. Uskomattomin tapahtumasarja mitä olen ikinä todistanut... Wes (Campbell) jakoi ihmiset ryhmiin toisena ja kolmantena iltana. Hän kutsui ryhmiä `pesiksi'. He rukoilivat ja odottivat kunnes tuli `kipinöi' johonkin, ja kun he näkivät kipinöinnin, he `leyhyttivät' sitä elämään. He puhalsivat ihmisten päälle, leyhyttivät heitä mitä eriskummalisimmissa asennoissa ja toistavin, ritualistisin (kuten shamanismissa) tavoin. Se oli täysin sekoa... toiset olivat `synnytystuskissa', luulisin."

Tulen tunteminen oli myös osa Rodneyn kokemista.

"`Veden elävät lähteet', aina kehittyvän elämän lähde jokaisessa teissä, odottaa että se pannaan toimintaan. Se on uuden nuortumisen ja herätyksen mekanismi."

(Hubbard)

Elävän veden virta. "He (Israel) ymmärsivät että Jumala oli yliluonnollisen veden lähde. He myös menivät edemmäs ja huusivat Jumalaa että he saisivat juoda tätä elävää vettä, ja että lopulta, juomalla elävää vettä, he voisivat tulla elämän virroiksi kansakuntiin."

Samoin Hubbard.

Ilmiöön viittaaminen sanalla "se" (it), mikä sekin Tarkowskin mukaan osoittaa ettei Jumalan Henki ole työssä (sillä Hän on persoona)

"Se ei ole biologiset juutalaiset, eivätkä biologiset kristityt, jotka valitaan."

"Keitä luulette näiden `Israelin lasten' olevan, suuresti rakastetut? Heitä olette te jotka rakastatte Jumalaa yli kaiken..."

(Hubbard)

Seurakunta korvaa Israelin

"Tulee olemaan juutalaisten ja pakanoiden välillä suuri ilo kun lähestymme kvanttitransformaatiota (Quantum Transformation)... he liittyvät yhteen yksilöinä (kuten helluntaina) jotka ovat menossa kohti ihmiskunnan potentiaalia universaaliin elämään Jumalan perillisinä (kuten lehtimajanjuhlassa)

Aiemmat ja myöhemmät sateet

Lehtimajanjuhla

Oletettu kuolemattomuus kristuksenkaltaisten olentojen elämässä

Kuolemattomuus lopun ajan superseurakunnan keskellä

Eskatologia Hubbardin mukaan.

1) Kristuksen paluu. "`Seurakunta' on uskovien yhteenliittymä heidän voimassaan olla minä. En voi saattaa loppun yhteyttäni teidän kanssanne ennen kuin tulette samanlaisiksi kuin minä."

2) "Perkele, Saatana, voitetaan... hänen vapautetaan Hänen vihastaan ja yhdistetään uudelleen Jumalaan."

3) "Jos positiivinen tapahtumasarja toteutuu, jos he jotka on sinetöity elävän Jumalan sinetillä tekevät työnsä ajoissa, minun mahdollista tulla, ei teidän luoksenne, mutta teidän kanssanne ja teidän kauttanne tuodakseni kansoille voiman hallita itseään."

Eskatologia.

1) Jeesus ei voi palata ennen kuin hän ensin inkarnoituu seurakunnassa

2) seurakunta korvaa pahuuden taivaalliset voimat

3) Maasta tehdään Hänen jalkojensa astinlauta. Klassinen ymmärrys toisesta tulemuksesta ja sen tapahtumista unohdetaan

Maailman pelastajia ei tule hylätä, luonnollisia kristuksia jotka nousevat keskuudessanne

"Vanhojen teiden" hävittäminen. "Operaatio ihmiskunnan pelastamiseksi on myös tuskallinen..."

Uskonnollisuus. Uskonnollinen "vanha sukupolvi" joko tuhotaan tai "käännytetään" profeetojen toimesta

XV. Jonathan Edwards ja Suuri Herätys


... niinkuin hän tekee kaikissa kirjeissään, kun hän niissä puhuu näistä asioista, vaikka niissä tosin on yhtä ja toista vaikeatajuista, jota tietämättömät ja vakaantumattomat vääntävät kieroon niinkuin muitakin kirjoituksia, omaksi kadotuksekseen. (2. Piet. 3:16)


A. Jonathan Edwardsin väitetään kirjoituksissaan tukevan juuri nykyisenkaltaista toimintaa

1. Hänen aikanaan ihmiset kaatuilivat, vapisivat, nauroivat ja itkivät

2. Jonathan puolusti tapahtunutta

3. Monet kritisoivat ja pitivät sitä sielullisena tai jopa saatanan työnä

B. Lainaukset paljastuvat yksipuolisiksi

1. Jonathan Edwards ei uskonut profeetalliseen sanaan vaan oli sitä mieltä ettei kaikkia voimakkaita vaikutelmia pitäisi seurata. Itse asiassa Jonathan oli cessationisti eli uskoi että armolahjojen toiminta oli jo päättynyt.

2. Jonathan löysi ilmiöitä kokevista ihmisistä tasan kaksi joukkoa

a) Ne, jotka kokivat oman syntisyytensä ja hirvittävän tuomion johon he olivat matkalla niin raskaana että he menettivät ruumillisen voimansa ja alkoivat itkeä tai huutaa kovaan ääneen ja saattoivat täristä.

b) Ne, jotka kokivat Jumalan suuruuden niin voimakkaana että he sen tähden menettivät ruumiilliset voimansa ja tulivat Jumalan kirkkauden niin täyttämiksi että alkoivat siksi itkeä tai nauraa.

3. Herätystä vastustavat ihmiset joutuivat herätyksen pariin Jumalan Sanan saarnan kautta, eivät profeetallisen uhkailun. Erään kaupungin seurakunta vastusti kovasti koko herätystä ja oli iloinen siitä ettei se ollut tullut sinne. Jonathan tuli ja saarnasi unohtumattoman saarnansa "Syntiset vihastuneen Jumalan käsissä" jonka seurauksena seurakunnan vanhimmat takertuivat kirkkosalin pylväisiin ja huusivat, että "jollei Jumala armahda meitä, hukumme kaikki". Eikä Jonathan saarnassaan mitenkään puhunut itse herätyksen - vielä vähemmän ilmiöiden, näkisin - puolesta.

4. Ainakaan God at Work? -kirjasta ei löytynyt merkkejä muista "manifestaatioista" kuin naurusta, vapinasta, voiman menettämisestä ja itkusta. Lisäksi on erittäin merkillepantavaa, että näyttää siltä kuin Jonathanin kokouksissa todellakin ilmiöt olisivat olleet seurausta siitä mitä Pyhä Henki puhui ihmisille. Sen sijaan torontoilmiössä ilmiöt seuraavat suoraan hengellisen voiman aikaansaamina usein ilman ymmärrettävää syytä.

XVI. Vaikutuksesta ihmisten elämään


"Heidän hedelmistään te tunnette heidät. Eihän orjantappuroista koota viinirypäleitä eikä ohdakkeista viikunoita? Näin jokainen hyvä puu tekee hyviä hedelmiä, mutta huono puu tekee pahoja hedelmiä. Ei saata hyvä puu kasvaa pahoja hedelmiä eikä huono puu kasvaa hyviä hedelmiä." (Matt. 7:16-18)


A. Hedelmä ratkaisee?

B. Positiivinen hedelmä

1. Ihmiset alkavat lukea lisää Raamattua

a) Entä jos he alkavat tulkita sitä väärin?

2. Ihmiset alkavat rukoilla tai harrastaa muuta hengellistä yhteyttä Jumalaan enemmän

a) Mutta mihin Jumalaan?

3. Ihmiset alkavat evankelioida enemmän

a) Ehkä. Mitä evankeliumia saarnataan?

4. Ihmiset rakastuvat Jumalaan

a) Rakkaus on usein eroottisen luonteista eikä agape-rakkautta josta Raamattu puhuu. Jeesuksen ja uskovan välille syttyy "intohimo"

b) Tunne joka myös new age -piireissä koetaan

5. Ihmiset alkavat rakastaa toisiaan

a) Ainakin niitä jotka ovat liikkeessä mukana.

b) Vastustajiin suhtaudutaan joskus avoimen vihamielisesti

6. Ihmiset vapautuvat traumoistaan ja "ongelmistaan" kuten katkeruudesta tai vihasta

a) Tuntuvat vapautuvan myös asioista joita on pidetty synteinä - tekemättä parannusta tai pyytämättä anteeksi

7. Ihmisiä parantuu fyysisesti

a) Tämä ei ole mikään hedelmä vaan ilmiö joka yhtä hyvin, valitettavasti, kuuluu eksytyksiin (mm. branhamilaisuus, new age yms.)

C. Negatiiviset hedelmät

1. Raamattua aletaan käyttää saarnoissa vähemmän ja sitä tulkitaan oudosti. Tärkeät opit muuttuvat

a) Entä jos Jumala haluaakin tehdä jotain uutta?

2. Entiset harhaopit saavat yhtäkkiä avoimen vastaanoton

a) Ehkä ne eivät olleetkaan harhaoppeja?

3. Seurakunnat hajoavat

a) Ehkä se on merkki lihallisuudesta?

4. Ihmiset ahdistuvat

"Joissakin johtaa `Toronto-kokemus' voimallisen Jumalan rakkauden ja läheisyyden kokemiseen, kerrotaan täyttymisestä uudella ilolla ja elämänrakkaudella... Kosketuksen saaneita on jouduttu myös hoitamaan psykiatrisesti tai he kärsivät siitä lähtien negatiivisista psyykkisistä häiriöistä (kuten pelkotiloista)."

"Joka tapauksessa tilanne on sekava. Ensimmäisen painoksen jälkeen, ja sen perusteella, olen saanut yhteydenottoja, joissa on kerrottu todella uskomattiomia asioita siitä, mihin väärien kätten alle (saattavat olla kuuluisien "hengenhenkilöiden" käsiä) meneminen on saattanut johtaa. Monet ovat joutuneet hakemaan apua pelko- ym. tiloihin."

a) Ehkä se johtuu heidän ennakkoasenteistaan?

5. Vastustajia kohdellaan vihamielisesti

a) Koska he vastustavat Jumalan työtä?

b) Rajuin esimerkki. Vineyardin pastori James Rylen radiolähetyksestä Denverissä:

"Nykyään on ihmisiä jotka korottavat itsensä raamatullisiksi puristeiksi, uskolliseksi jäännökseksi joka yksinään julistaa Sanaa ja jolla selvästi on valta tuomita ja kritisoida jokaista joka ei ole kuten he. Tämä ei ole mitään uutta, kuten jokainen Kirjoitusten opiskelija voi todea. Itse asiassa juuri tällaiset ihmiset ristiinnaulitsivat Jeesuksen Kristuksen. He ovat kirjanoppineita ja fariseuksia, uskonnollisia ja vihaisia, hyökkäämässä ja vainoamassa jokaista joka uskaltaa erota heidän poissulkevista näkemyksistään. Tässä hyökkäys tiivistyy. Nämä opillisen puhtauden vahtikoirat - jotka itse ironisesti tekevät Kirjoituksille väkivaltaa jumalattomilla asenteillaan, puoli-hengellisellä kommentoinnillaan ja petollisella raportoinnillaan ovat nyt kääntäneet miekkansa Vineyardia ja sen johtajia vastaan. Miksi? Koska heidän syytöksissään ei ole mitään totuutta täytyy kysyä miksi he syyttävät? Mikä motivoi heidät repimään toista seurakuntaa alas? Vastaus on: ylpeys, mustasukkaisuus, pelko, viha tai välinpitämättömyys. Valitse omasi. Voit olla varma että yksi näistä tekijöistä on nykyisen tilanteen takana."

6. Ihmiset tuntevat painostavan voiman läsnäoloa tilaisuuksissa

a) Ehkä he tuntevat väärin?

b) Siellä missä Jumala toimii, toimii aina saatanakin?

c) Ihmisille tulee pelkotiloja

XVII. Miksi huolestuin? Omat kokemukset


... ja minä elän, en enää minä, vaan Kristus elää minussa; ja minkä nyt elän lihassa, sen minä elän Jumalan Pojan uskossa, hänen, joka on rakastanut minua ja antanut itsensä minun edestäni. (Gal. 2:20)


A. Oma taustani

1. Helluntailainen; liittynyt Helsingin Saalemseurakuntaan 15-vuotiaana v. 1990

2. Harrastanut profetoimista ja kielilläpuhumista

3. Isä ja äiti luterilaisia

B. Ilmiöön tutustuminen

1. Ensimmäisen kerran kuulin keväällä 1994 kun Ristin Voitto kirjoitti lyhyesti "dramaattisesta näytöstä kielilläpuhumisesta, profetoinnista ja sairaiden parantumisesta"

2. Kävin kerran tai pari Krismassa

3. Olin Jyväskylässä

a) Voimakas ja ravisteleva kokemus

b) Hyvin ristiriitainen

4. Kävin SHS:ssä kahteen otteeseen

a) Ensimmäinen kerta

(1) Alussa oli mukavaa

(2) Jossain vaiheessa tuli hirveän paha olo. Kuin sisälle olisi tullut jokin pimeys

(3) Saarnaaja saarnasi kokouksen aikana, että

(a) "Nooan aikana, Raamattu sanoo, aukenivat syvyyden lähteet ja niistä virtasi vettä maan pinnalle."

(b) "Nyt kun Jumalan Henki tulee päällesi, sinussakin aukeavat syvyyden lähteet joista virtaa vettä."

(c) "Olen ajatellut, että siellä, missä nuo syvyyden lähteet olivat, oli helvetti."

(4) Pahaa oloa ja mahdottomuutta rukoilla kesti siihen asti kunnes puolestani rukoiltiin ja vetosin Jeesuksen vereen. Alkoi monta päivää kestänyt ilo ja voima.

b) Toinen kerta

(1) Päätin olla kritisoimatta ja sammutin varoitusäänet

(2) Jokin voima veti minua sääristä taaksepäin, mutta en yhdistänyt sitä mitenkään Jumalan Henkeen

(3) Tuntui kuin jokin voima olisi ollut ympärilläni ja yrittänyt päästä sisään

(a) Tästä keskustelin myöhemmin erään entisen okkultistin kanssa

(b) Hän sanoi että tilanne on erittäin vaarallinen. Samaa tapahtui new age -piireissä. "Saatat tuntea pahan olon kun henki on ympärilläsi... paha olo häviää kun hengen päästää sisään. Sitten olo on hyvä, oikein hyvä." Samaa oli sanonut eräs toinen jonka kanssa olin keskustellut.

(4) Meinasin mennä rukoiltavaksi, mutta näin siellä erään entisen ystäväni joka harrasti kokovartalonyintää joka vaikutti kovin aistilliselta (tai eroottiselta. En keksi muutakaan kuvaavaa sanaa.) Lähdin hetkeksi ulos. Kun astuin ovesta ulos, mieleeni iskostui vain yksi ajatus: "Ei, ei koskaan! Yök! En halua tuota koskaan." Olinko astunut pois Hengen vai hengen vaikutuspiiristä? Hyökkäsikö perkele Jumalan työtä vastaan heti kun tulin ulos vai jäikö eksyttävä henki rakennuksen sisään?

(5) Tultuani Otaniemeen ystäväni kysyivät missä olin ollut koska olin kuulemma melko kalpea.

5. Nuorten leiri toukokuussa

a) Neljä nuorta oli kokenut "torontokokemuksen" viikkoa aiemmin ja kertoivat uudistuneesta uskostaan

b) Rukouskokouksessa, kun he saapuivat paikalle, minulle tuli heti paha olo ja aloin rukoilla

c) Seuraavana päivänä keskusteluissa ilmeni että

(1) Kokemuksen yhteydessä perkele oli tarttunut yhteen nuorista ja heittänyt/liikuttanut häntä, jonka jälkeen nuori oli nähnyt kuinka perkele pantiin kaltereiden taakse ja sitten alkanut nauraa sille - naurua joka muiden mielestä oli järkyttävää kuunneltavaa.

(2) Yksi heistä oli huomannut kuinka jokin voima todella oli alkanut vaikuttaa, mutta sanoi että kaikki ei tuntunut olevan kunnossa vaan että "jotain pahaa oli sisällä". Häntä pelotti.

(3) Rukouskokouksessa sama tyyppi oli kokenut että ihmisten päällä on kahdenlaisia käsiä: valkoisia, jotka halusivat siunata ja mustia jotka halusivat tehdä myös ihmeitä.

(4) Toinen nuorista näki rukoillessaan jatkuvasti saatanan kävelevän.

(5) Kävi ilmi että eräs nuoristamme oli ollut SHS:ssä ja hakenut esirukousliinan koska oli sairas. Hän oli pannut sen yöllä päälleen, nukkunut huonosti nähden painajaisia ja yöllä Saatana oli ilmestynyt kiusaamaan häntä. Kuuluuko tällainen jumalalliseen paranemiseen?

d) Seuraavan illan rukouskokouksessa ei ollut "vaikutteita" ja se oli hengeltään erilainen

6. Helluntaikonferenssissa ilmiötä oli paljon

a) Minun piti puhua epäsuorasti ilmiötä vastaan lauantai-iltana. Minua oli pyydetty sanomaan jotain (todistamaan) ja tämä oli ainoa asia josta pystyin puhumaan - kaikesta muusta puhuminen olisi ollut teennäistä

b) Koin voimakasta henkivaltojen painostusta kunnes vetosin Herraan Sebaotiin minua auttamaan

7. Törmäsin torontolaisuuteen myös kesällä seurakuntamme nuortenilloissa. Kun "henki" oli liikkeellä minulle tuli järjestään paha olo. Todella tuntui kuin kyseessä olisi ollut joku vieras henki! Kerran mahanikin meni niin sekaisin että jouduin kesken saarnaa lähtemään vessaan

8. Aloin tutkia asiaa enemmän syksyllä Jouni Forsströmin kirjan Väkevä eksytys! ilmestyttyä

9. Erään kerran laskin "suojat alas" ja minua alkoi nykiä selästä. En yhdistänyt sitä mitenkään Pyhän Hengen toimintaan ja se häiritsi. En pitänyt siitä lainkaan. Puolestani rukoiltiin sitten eräässä Ristin killan saunaillassa ja sen jälkeen nykimiset alkoivat häviämään. Nykyään niitä on enää hyvin harvoin jos ollenkaan, ja olen kiitollinen Jumalalle siitä että saan olla vapaa!

XVIII. Tulkinnat ilmiöstä. Pohdittavaksi


Ja Jeesus lähti opetuslapsinensa Filippuksen Kesarean kyliin. Ja tiellä hän kysyi opetuslapsiltaan ja sanoi heille: "Kenen ihmiset sanovat minun olevan?" (Mark. 8:27)


Ilmiön tai herätyksen, kuinka ikinä sitä tahtookaan nimittää, voi tulkita kahdella täysin vastakkaisella tavalla. Tämä on valinta jonka jokainen kristitty, nähdäkseni, joutuu ennemmin tai myöhemmin tekemään.

Valinnan tekeminen tulee tuskin olemaan helppoa. Arvaat väärin - ja kaikki on menetetty. Oletetaan, että kyseessä on Jumalan suuri työ, jonka vastustajat kohtaavat Jumalan vihan. Vastustamalla herätystä joudut Jumalan vihan kohteeksi ja mahdollisesti kuolet.

Toisaalta, oletetaan, että kyseessä on eksytys. Menemällä siihen mukaan luulet jotakin Jumalaksi joka ei ole Häntä ja joudut totuudesta sivuun. Pahimmassa tapauksessa se johtaa lopulta täydelliseen eroon Jumalasta.

A. Tulkinta: kyseessä on suuri herätys

1. Raamatun ennustus suuresta lopun aikojen herätyksestä toteutuu.

a) Onko Raamattu ennustanut suuren, maailmanlaajuisen lopun aikojen herätyksen?

2. Jumala toimii uudella, ihmeellisellä tavalla

a) Vaihtuvatko Jumalan toimintatavat?

3. Ilmiön vastustaminen on Jumalan vastustamista

B. Tulkinta: kyseessä on suuri eksytys

1. Raamatun ennustus suuresta lopun aikojen eksytyksestä toteutuu

a) Tulisiko todella näin voimakas eksytys seurakuntiin?

2. Perkele toimii uudella, voimakkaalla tavalla joka on löytänyt tiensä seurakuntiin

a) Voiko perkele yleensäkään toimia seurakunnassa?

3. Ilmiön suosiminen on okkultismin suosimista

C. Pohdittavaksi

1. Onko Raamatun mukaan lopun aikoina tulossa suuri herätys?

a) Jeesus sanoi, että viimeisinä aikoina tulee monta väärää profeettaa, ja he eksyttävät monta; että monet lankeavat pois ja antavat toisensa alttiiksi; että useimpien rakkaus kylmenee; varoitti meitä ettei kukaan eksyttäisi meitä; sanoi että profeetat tekisivät suuria ihmeitä ja tunnustekoja eksyttäen, jos mahdollista, valitutkin

b) Toisaalta Jeesus ei maininnut erityistä lopun aikojen herätystä erikseen

c) Silti ei ajatus lopun aikojen herätyksestä ole itsessään myöskään epäraamatullinen, kunhan ei opeteta että Jeesus saapuu tämän suuren voittokulun keskelle. Tätäkin yritetään tosin saada läpi, esim. argumentoimalla että

(1) Jumala ei tule hakemaan mitään kolossa kyyhöttävää seurakunnan jäännöstä

(2) Jeesus voittaa ja siksi seurakunta on voittoisa Kristuksen palatessa

(3) Jumala ei voi antaa Saatanalle mahdollisuutta sanoa: "Hähää, minä voitin!"

d) Nämä väitteet polkevat Jeesuksen selkeää opetusta viimeisistä päivistä

2. Mitä Raamattu sanoo Pyhän Hengen toimintatavoista?

3. Mitä Raamattu sanoo henkien koettelemisesta?

4. Uskoisitko Jeesusta, jos Raamattu kertoisi että Hän maan päällä ollessaan "nyki, karjui, konttasi maassa, kirkui ja päästeli eläimellisiä ääniä"? Olihan Jeesuksessa sama Henki kuin meissäkin!

XIX. Raamatullisia perusteita hylätä kyseinen herätys - ovatko?


Sentähden: "Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkääkä saastaiseen koskeko; niin minä otan teidät huostaani ja olen teidän Isänne, ja te tulette minun pojikseni ja tyttärikseni, sanoo Herra, Kaikkivaltias". (2. Kor. 7:17-18)


Esitän tässä joitakin syitä miksi Toronton siunausta voitaisiin pitää hylättävänä. Lukijan tehtäväksi jää pohtia niiden oikeellisuutta.

A. Kyseessä on jokin uusi Jumalan Hengen toimintatapa ja voitelu

1. Enää ei riitä se, että Jumalan Henki asuu meissä; ei myöskään Pyhän Hengen kasteen kokeminen. Tarvitaan uusi voitelu ulkoapäin. Uutta voimaa tulee ulkoa.

2. Tämä ei ole Raamatullista, koska Pyhä Henki asuu jo meissä ja elämän veden virta virtaa nyt meistä ulos (Joh. 7:38).

B. Se saa ihmiset lopettamaan henkien koettelemisen

1. Koska Jumala pitää heistä huolen

2. Koska vihollinen ei toimi kun Jumalaa odotetaan

3. Koska vihollisen henget paljastuvat profeetallisesti

4. Koska järkeä ei saa käyttää

C. Se saa ihmiset käyttäytymään vastoin kirjoituksia

1. He ottavat kaiken vastaan henkimaailmasta

2. He lopettavat rukouksen ilmiöiden edessä

D. Se muuttaa ihmisten raamatuntulkintaa

1. Yhtäkkiä apostoleiden väitetään olleen juovuksissa

2. Eskatologia (oppi lopun ajan tapahtumista) muuttuu ristiriitaiseksi Jeesuksen opetuksien kanssa

E. Se taputtaa harhaoppeja päähän

1. Räikeimpänä esimerkkinä Kenneth Copeland ja uskonliike

F. Se selittää, että Pyhä Henki

1. vie ihmisten kontrollin ja itse asiassa se on Jumalan tarkoituskin

2. saa ihmiset tekemään asioita, joita on ennen pidetty demonien aikaansaannoksina

3. antaa ilmestyksiä ja ilmoitusta joka on "uutta", jota Jumala ei ole antanut "koskaan aiemmin" ja joka lisäksi tulkitsee Raamattua uudelleen

4. uhkaa tappaa tai eliminoida ihmiset jotka vastustavat Hänen työtään koska pelkäävät sitä

5. toimii siten ettei sitä voida Raamatusta osoittaa Pyhän Hengen työksi, vaikka oletetusti Raamattu on Pyhän Hengen inspiroima

6. loukkaa ihmisen mieltä ja ajatusta saadakseen tämän sydämen ajatukset selville, vaikka Pyhä Henki näkee muutenkin ihmisen sydämeen ja vaikka Jumala on käskenyt meitä tutkimaan asioita eikä Jumala harrastaisi ihmisten koettelua Sanalleen ristiriitaisella tavalla

G. Se selittää joskus että Jeesus Kristus

1. Ei voi palata maan päälle muuten kuin yhdistyneeseen seurakuntaan

2. Ei voi palata ennenkuin seurakunta on valmistanut kaiken, vaikka Jeesus nimenomaan sanoi että Hän tulee kuin varas yöllä ja että tästä syystä meidän tulee valvoa joka hetki. Miksi meidän tulisi jatkuvasti valvoa jos olisi selvää ettei Jeesus tule ennenkuin apostolinen johtajuus on palautettu globaaliin seurakuntaan? Ja miksei Raamattu puhu tästä mitään?

H. Se selittää joskus että lopunaikojen seurakunta

1. kulkee voimassa ja voitelussa jota koskaan aiemmin ei seurakunnalla ole ollut, vaikka Henki on sama

2. on uusi kristittyjen rotu, aiempia ylivertaisempi, joka saattaa jopa olla kuolematon

3. asettaa vallat jalkojensa alle; ja tämän syy, nimittäin se että

4. lopunaikojen seurakunta on itseasiassa Kristuksen inkarnaatio, jos en ole väärin ymmärtänyt.

I. Se ei kestä arvostelua

1. Sen kannattajat eivät suostu analysoimaan liikettä Raamatusta, koska se on "järjellistä" ja "kirjanoppinutta"

2. Sen kannattajat suuttuvat arvostelusta

3. Ilmiöille ei löydy kestäviä perusteita Raamatusta

J. Se hämärtää evankeliumin ja uskon käsitteitä

1. Usko Raamattuun ei riitä, tarvitaan uskoa johonkin uuteen ilmestystietoon

2. Jumalan lupaukset sinua varten eivät ole voimassa ellet astu johonkin virtaan jota et tunnista

3. Vastustamalla liikettä, jota et voi hyväksyä - vaikka sinussakin on Jumalan Henki - hankit Jumalan tuomion yllesi

XX. Entä se mikä on hyvää?


Pitäkää se, mikä hyvää on. (1. Tess. 5:21)


A. Voiko ilmiöstä pitää sen mikä on hyvää ja hylätä lihalliset ja demoniset osat?

1. Tätä on pitkään esitetty mutta mitään ei ole tapahtunut

2. Mitä jää jäljelle kun kaikki vähänkin epäilyttävä poistetaan?

3. Kuten profetoitiinkin, polarisaatio tapahtuu. Käy yhä ilmeisemmäksi ettei ilmiön oletettujen hyvien puolien kerääminen onnistu ilman huonoja puolia.

B. Mitä hyvää ilmiössä on minkä voisi irrottaa muista ilmiöistä?

1. Jos ihminen parantuu sisäisesti kun hän nauraa kontrolloimattomasti, kuinka voidaan hylätä nauru mutta pitää sisäinen parantuminen jos ne kulkevat käsi kädessä?

2. Jos Jumala vuodattaa Henkeään voimallisesti mutta se saa aikaan ilmiöitä, joita ei voi pitää Jumalan aikaansaannoksina, kuka ne saa aikaan? Onko niin, että samalla kun Henki virtaa voimakkaasti ihmisiin myös vihollisen voima virtaa heihin? Onko kyseessä sekoitus? Jos on, kuinka nämä kaksi voimaa voidaan erottaa toisistaan?

3. Pieni tärinä tuskin häiritsee ketään ja sitä voi pitää Pyhän Hengen voiman osoituksena. Entä jos tärinä voimistuu hallitsemattomiksi kouristuksiksi? Missä vaiheessa Jumalan Henki poistui ja tilalle tuli sielullisuus tai vihollisen voima? Missä vaiheessa sanotaan: seis?

Watchman Nee sanoi, että jos haluaa tietää, onko jokin asia hyvästä vai pahasta, tulee se vahvistaa (mielessään) tuhatkertaiseksi ja arvioida sitten.

C. Mitä Paavali tarkoitti lauseellaan?

1. Luulen, että Paavali tarkoitti, asiayhteyden perusteella, kategorisia asioita eikä yksittäisiä ilmiöitä. Tarkoitan, että jos joku noita olisi tullut paavalilaiseen seurakuntaan ja levittänyt henkeä, josta tulee hyvä olo, tuskin Paavali olisi sanonut: "Hyvä. Tämä noita ei toimi Jumalan voimassa mutta koska hyvässä olossa ei ole mitään pahaa, pidetään se."

XXI. Pohdintaa olettaen että kyseessä on eksytys


Jos teidän keskuuteenne ilmestyy profeetta tai unennäkijä ja lupaa sinulle jonkun tunnusteon tai ihmeen, ja jos sitten todellakin tapahtuu se tunnusteko tai ihme, josta hän puhui sinulle sanoen: `Lähtekäämme seuraamaan muita jumalia, joita te ette tunne, ja palvelkaamme niitä', niin älä kuuntele sen profeetan puhetta tai sitä unennäkijää, sillä Herra, teidän Jumalanne, ainoastaan koettelee teitä tietääksensä, rakastatteko Herraa, teidän Jumalaanne, kaikesta sydämestänne ja kaikesta sielustanne. (5. Moos. 13:1-3)


A. Miksi Jumala sallii sen?

1. Koska Jumalan on pyhä

2. Israel erämaassa ei säilynyt koettelemuksilta. Miksi Jumala salli Aaronin tehdä kultaisen vasikan? Miksi Jumala salli kymmenen vakoojan saada koko kansan pelkäämään? Miksi vain kaksi koko alkuperäisestä joukosta pääsi luvattuun maahan?

3. Jumala on luvannut lähettää lopun aikoina eksytyksen

4. Jeesus ennusti eksytykset. Miksi, jos Jumala ei sallisi sitten eksytystä kuitenkaan?

B. Miksi se leviää niin suurella nopeudella useissa kirkkokunnissa?

1. Koska seurakunta ei ollut valmis siihen

a) Me emme valvoneet. Olimme unohtaneet, että Raamattua on luettava myös sitä varten että säilyisimme totuudessa

b) Oli täysin käsittämätön ajatus, että jotain tällaista saattaisi tapahtua. Suuria eksytyksiä ei ole ollut lähipiirissämme pitkään aikaan

c) Seurakunta eli tunnustetusti "hengellisessä kuivuudessa" - kaukana Jumalasta

2. Koska sillä on tilaus

a) Seurakunta eli "hengellisessä kuivuudessa", ja tämä näyttää olevan vastaus siihen

3. Ihmiset kääntyvät siihen usein samalla tavoin:

a) Uhri on elänyt "hengellisessä kuivuudessa" erilaisten henkilökohtaisessa jumalasuhteessa olevien ongelmien vuoksi

b) Hän ei löydä apua, esimerkiksi puutteellisen julistuksen vuoksi eikä tee parannusta

c) Apu löytyy sitten voimasta, joka tulee yhtäkkiä, täysin ilman omia ponnisteluja, jopa ilman parannusta, Jumalalta joka lupaa tehdä kaiken ihmisen puolesta

d) Hengellisessä kuolleisuudessa oleva ihminen ei kykene tai uskalla arvostella ilmiötä vaan ottaa sen vastaan koska tarvitsee apua

e) Muutenkin arvostelu unohdetaan, esim. tunnettujen johtajien esimerkin vuoksi

f) He löytävät Jumalan joka hyväksyy heidät juuri sellaisenaan, vaikka todellisuudessa Jumala ei hyväksy heidän syntejään

g) He saavat voimaa jota voivat levittää ja joka muuttaa heidän elämänsä

C. Miksi sitä ei kritisoida?

1. Se ei tule edes mieleen

2. Sitä ei uskalleta tehdä

3. Ei ole tietoa jonka pohjalta ilmiötä voitaisiin tutkia

4. Sitä kritisoidaan, mutta ääni ei kuulu

D. Mikä on sen tarkoitus?

1. Se on Jumalan tuomio seurakunnalle, joka ei ole kunnioittanut totuutta yli kaiken

2. Sen tarkoituksena on herättää kristittyjä riippumaan Jumalassa kiinni

3. Sen tarkoituksena on valmistaa maailmaa lopulliseen suureen eksytykseen

4. Sen tarkoituksena on seuloa kristittyjä

XXII. Jumalan Henki meissä


Kuitenkin minä sanon teille totuuden: teille on hyväksi, että minä menen pois. Sillä ellen minä mene pois, ei Puolustaja tule teidän tykönne; mutta jos minä menen, niin minä hänet teille lähetän. (Joh. 16:7)


Paras luku on säästetty viimeiseksi. Sillä on niin, että vaikka onkin kirjoitettava eksytyksistä ja kaikenlaisista ikävistä asioista ei niiden pidä kuitenkaan antaa vallita meidän elämäämme. Sen sijaan, kaiken sekasorron keskellä on keskityttävä siihen mikä on Jumalan ja mikä on meille lohdutukseksi ja voimaksi.

Näen suuren vaaran siinä että torontolaisuuden myötä kaikki karismaattisuus ja Pyhästä Hengestä puhuminenkin joutuu huonoon valoon ja sitä aletaan pelätä. Siksi haluan tässä kappaleessa tarkastella oman ymmärrykseni avulla, mitä Raamattu sanoo meidän puolustajastamme.

A. Hän on pyhä

1. Pyhä Henki on pyhä. Siksi Raamattu kutsuukin Häntä Pyhäksi Hengeksi eikä "vain" Jumalan Hengeksi.

2. Tästä syystä Pyhällä Hengellä ei ole luonnollisestikaan mitään tekemistä pimeyden voimien kanssa eikä Hän toimi tavoilla joita voisi luulla vihollisen työksi. Pyhä Henki ei matki millään tavoin vihollisen toimintaa.

Alla oleva kuva esittää näkemykseni Pyhän Hengen ja muiden lähteiden (ihmisen sielu, vihollinen) aikaansaamien vaikutusten jakautumisesta. Yksin Pyhän Hengen aikaansaamat asiat ovat luonteeltaan hengellisiä, sekä Jumalan aikaansaamat että vihollisen väärentämät "näkyvämpiä" ja selvästi ei-jumallalliset ristiriidassa Jumalan ilmoituksen kanssa. ____ ____ / \/ \ / /\ \ / C /B \ A \ \ \ / / \ \/ / \____/\____/

a) Ainoastaan Pyhän Hengen aikaansaamat asiat

(1) todellinen jumalanpelko

(2) aito pyhittäytyminen

(3) hengellisiä asioita

b) Asiat, joita saavat aikaan niin Pyhä Henki kuin valitettavasti muutkin lähteet

(1) profetointi

(2) kielilläpuhuminen

(3) parantumiset

(4) sielun ja ruumiin alueella

c) Asiat, joita Pyhä Henki ei tee

(1) epäraamatulliset profetiat

(2) Jumalan pyhyyden kanssa ristiriitaiset manifestoinnit

(3) Jumalan luonteen kanssa ristiriidassa

B. Hän ei tee väkivaltaa omilleen

1. Pyhä Henki on sama Henki joka vaikutti Jeesuksessa. Kaikki ne luonteenpiirteet yms. jotka heijastuvat Raamatun Jeesuksesta ovat sopusoinnussa Pyhän Hengen olemuksen kanssa.

Jeesus ei tehnyt väkivaltaa ihmisille. Hän sanoi aina: "joka tahtoo, hän seuratkoon". Kun Jeesuksen opetuslapset halusivat rukoilla Jumalaa tuhoamaan erään kaupungin, joka ei ollut evankeliumille avoin, Jeesus nuhteli heitä (Luuk. 9:54).

C. Hän on tullut johtamaan meidät kaikkeen totuuteen

1. Pyhän Hengen tarkoitus meissä on puolustaa meitä ja johtaa meidät kaikissa asioissa Jumalan totuuteen (Joh. 16:13). Jumalan totuus ei ole uutta ilmoitusta joka meidän tulisi hyväksyä noin vaan. Jeesus sanoi että Henki muistuttaa meitä siitä mitä Jeesus on sanonut (Joh. 14:26). Tämä on ihana asia: että meissä asuva Jumalan Henki puhuu meille siitä mitä Vapahtajamme on opettanut! Emme siis ole tekemisissä tuntemattoman tietolähteen kanssa josta saattaa tulla mitä tahansa jota emme voi tutkia; sen sijaan - ylistys Jumalalle - meitä muistutetaan jatkuvasti niistä terveellisistä sanoista joita Jeesus puhui.

D. Hän on tullut antamaan meille voiman

1. Pyhä Henki tuli antamaan Jeesuksen omille voiman (Apt. 1:8). Tämä voima ei ole ennenkaikkea ulkoisia ilmenemismuotoja; sen ainoa syy on nähdäkseni voima todistamiseen ja palvelukseen. Pyhän Hengen voima ei ole ihmistä itseään vaan muita varten.

2. Pyhä Henki on persoona eikä jokin persoonaton voimakenttä joka tulee sinun yllesi. Pyhän Hengen voima asuu sinussa koska Hän itse asuu sinussa (Joh. 14:17).

Tästä syystä sinun ei tarvitse enää, täytyttyäsi Pyhällä Hengellä, rukoilla että uutta voimaa tulisi jostakin ulkopuolelta. Elämän veden virta virtaa sinun sisältäsi, kuten Jeesus sanoi (Joh. 7:38-39). Se, mitä tarvitset, on, että Pyhän Hengen persoona saa tilaa sisälläsi vaikuttaa sitä mitä Hän tahtoo. Kaikki voima, mitä Jumala antaa sinulle, on jo annettu; Hän asuu sinussa Sanansa mukaan.

E. Hän toimii edelleen armolahjojen kautta

1. Nähdäkseni armolahjat, jotka vaikuttivat alkuseurakunnassa, ovat tämänkin päivän seurakunnan käytettävissä. Paavali nimittäin sanoo, että Hengen jakama ilmoitus on hyödyllistä (1. Kor. 12:7). Tästä syystä ajattelen ettei Jumala ole ottanut armolahjoja pois Raamatun kaanonin valmistumisen myötä, koskapa ne olivat hyödyllisiä alkuseurakunnalle myös tilanteissa - ja varsinkin - jotka eivät liittyneet oppiin (mm. Apt. 13:2), eikä ole syytä ajatella miksi nykyinen seurakunta ei tarvitsisi jotakin mikä oli alkuseurakunnan hengelliselle elämälle hyödyksi.

Jos armolahjoja olisi tarvittu vain opin vahvistamiseen, ei itse asiassa niiden olisi tarvinnut toimia kuin hyvin pienessä joukossa ihmisiä, nimittäin niissä, jotka kirjoittivat Uuden testamentin kirjat. Näin ei kuitenkaan ollut.

2. Erityisesti profetoimisen lahjan tarkoituksena on rakentaa, kehottaa, lohduttaa, rohkaista ja opettaa ihmisiä (1. Kor. 14:3,31). On nähtävä ettei raamatullinen profetointi, johon liittyy sen arvosteleminen, ole uhka vaan tärkeäksi avuksi yksilöihmisille. Tästä syystä profetoimisen lahjaa tulisi tavoitella edelleen ahkerasti (1. Kor. 14:1).

F. Hän puhuu Jeesuksesta

1. Pyhän Hengen toiminnassa ei ole mitään pelättävää, sillä Hänet on lähetetty kirkastamaan Jeesusta (2. Joh. 16:14).

XXIII. Myrkkypilvi (Richard Smithin näky)


Ihmislapsi, minä olen asettanut sinut Israelin heimolle vartijaksi. Kun kuulet sanan minun suustani, on sinun varoitettava heitä minun puolestani. (Hes. 3:17)


A. Yleistä

1. emme voi päättää mitään hengellisistä liikkeistä pelkästään näkyjen perusteella

2. niin toronton vastustajat kuin puolustajatkin saavat profeetallista ilmoitusta oman mielipiteensä vahvistukseksi

3. tämä näky ei ole ilmiön tutkimisen kannalta olennainen osa tätä vihkoa

B. Miksi tämä näky esillä tässä vihossa?

1. se on jossain määrin tunnettu

2. se kuvaa ajatuksiani hyvin

C. Näyn historia

1. Richard Smith, toronto-kriitikko, näki 29. syyskuuta 1994 näyn joka koski Englantia. Näky julkaistiin Banner Ministries'n uutiskirjeessä talven numerossa.

D. Mitä Richard näki?

1. Lainaan näyn tähän kokonaisuudessaan koska se muodostaa loogisen kokonaisuuden josta osan pois jättäminen olisi mahdotonta. Kommentoin näkyä tekstin jälkeen, en sen keskellä.

2. Johdanto

"Torstaiaamuna 29.09.1994 juuri, kun olin aikeissa ryhtyä erinäisiin tutkimustöihin, sain epätavallisen selkeän ja yksityiskohtaisen näyn. Tätä päivää oli edeltänyt ajanjakso, jolloin olin raskautetuin mielin vuodattanut sydäntäni rukouksissa seurakunnan tilan tähden Jeesukselle, taivaalliselle asianajajallemme. Näin suoraan edessäni suuren, mustan ja sykkivän pilven, joka kantoi mukanaan paljon nokea ja muita saasteita. Sen rikinkatkuinen löyhkä paljasti, että kyseessä ei ollut mikään luonnollinen pilvi vaan juuri senkaltainen syövyttävä `happopilvi', joka syntyy kemiallisen laitoksen tai öljynjalostamon räjähdyksestä. Oman liikevoimansa kuljettamana tämä happopilvi nopeasti suuntasi kulkunsa kohti vedetöntä erämaatasankoa, joka sijaitsi muutaman kallioisen vuoren alapuolella. Tasankoa täytti monenlaiset kansantyypit, joiden ymmärsin edustavan Englannin kristittyä väestönosaa. Useimmat olivat tavanomaista valkoista anglo-saksista väestöä, mutta joukossa oli myös eri etnisten vähemmistöjenkin edustajia. He kuvastivat Englannin siirtolaisväestöä."

3. Neljä ryhmää

"Lähemmin tarkastellessani pystyin näkemään, että tämä suuri yhteen kokoontunut joukko jakautui neljään pääryhmään. Ensimmäinen niistä oli kaikkein lähimpänä pilveen nähden, ja mitä ilmeisimmin oli joutumassa sen vaikutuspiiriin. Tätä erityistä ryhmää voidaan kuvata sanalla "päihtyneet". Heidän takanaan läheisesti yhteen limittyneenä olivat toinen ja kolmas ryhmä: näitä vastaavasti kuvataan sanoilla `pelokkaat' ja `vihaiset'. Edelleen hieman taempana pienen matkan päässä oli pienempi ryhmä, joka vuorostaan tunnetaan nimellä `valmistautuneet'. Yksi asia oli kuitenkin ilmeistä: happopilvi oli tulossa kaikkien neljän ryhmän ihmisten päälle huolimatta siitä, halusivatko he sitä vai eivät.

Tällä kohtaa panin merkille, että tämä pilvi lähestyi lännen suunnalta. Reaktiona tähän pilveen ensimmäinen ryhmä nauroi, karkeloi ja lauloi. Muutamat ryhmästä lojuivat maassa joko kontallaan tai pitkällään ja päästelivät monenlaisia eläimellisiä ääniä. Jotkut olivat niin haltioituneita, että muodostivat jopa tanssikulkueen, joka sitten congan tahdissa keinuen kiemurteli suoraan pilveen. Tämän kaiken alkaessa tapahtua tajusin heidän virheensä. Jo valmiiksi päihtyneenä niistä näkymättömistä kaasuista, jotka erittyivät pilven etureunasta, tämä ryhmä virheellisesti otaksui, että saastepilvi oli virvoittavan sateen pilvi, joka edusti Jumalan läsnäoloa. He eivät kyenneet tajuamaan sen todellista luonnetta.

Seuraava uskovaisten ryhmä kyllä näki, mistä pilvi koostui, mutta joutui sitten paniikkiin. Jotkut juoksivat karkuun ja kompastelivat saaden itsensä pökerryksiin, kun toiset taas jähmettyivät paikoilleen pälyillen puolelta toiselle. Kuten ensimmäisen ryhmän kävi, myös heidät pilvi nielaisi. Heidän perustava virheensä oli joutua pakokauhuun nähdessään pilven pahuuden.

Samanaikaisesti kun tämä tapahtui kolmas uskovaisten ryhmä, joka myös oli nähnyt pilven olevan uhka, asettuivat seisomaan sen eteen heristäen nyrkkejään sille ja päästellen erilaisia vihaisia ääniä. Jotkut potkivat pilveä jaloillaan. Edellisen kahden ryhmän tavoin nämäkin olivat pukeutuneet kevyisiin ja ilmaviin helleasusteisiin. Heidän virheensä oli yrittää taistella pilveä vastaan omassa voimassa. Sen seurauksena hekin tulivat niellyksi pilveen.

Tämän jälkeen, pilven syötyä jokaisen näistä kolmesta ryhmästä, tuli hiljaisuus, jota seurasi korvia vihlovia tuskanhuutoja, jonka jälkeen uudelleen hiljaisuus. Tämän keskeytti vain outo välillä taukoava valitus tai pulputtava kurlausääni, joka kovasti muistutti minua ensimmäisen maailmansodan aikaisesta kaasuhyökkäyksestä."

4. Valmistautuneet

"Neljännen ryhmän uskovaiset kuitenkin valmistautuivat kohtaamaan uhkaa, jonka pilvi muodosti. Suurella kiireellä he sonnustautuivat kemiallisiin suojapukuihin, kaasunaamareihin ja vankkoihin suojakypäriin, joissa oli kirkas lamppu niinkuin kaivosmiehen kypärässä. Lampun (joka kuvaa Pyhän Hengen valoa) takana lähellä kypärän päälakea oli kirkkaanpunainen läiskä. Välittömästi ymmärsin sen symboloivan Jeesuksen Kristuksen verta. Hänen merkkinsä oli tämän ryhmän yllä. Kyljillään heillä oli hihnoilla kiinnitettynä valkoiset punaisella ristillä merkityt ensiapulaukut. Niissä säilytettiin laajaa valikoimaa lääketieteellisiä apuvälineitä niiden uskovaisten auttamiseksi, joita pilvi oli polttanut. Oikeassa kädessä he kantoivat lujarakenteisia läpinäkyviä mellakkakilpiä, kun taas vasemmassa kädessään he kantoivat erityyppisiä aseita. Ne olivat mitä ilmeisimmin suunniteltu taisteluun niitä tyypiltään erilaisia henkivaltoja vastaan, jotka asustavat pilvessä. Yht`äkkiä Jumalan oman ajoituksen mukaisesti he muodostivat rivin, liittivät kilpensä yhteen ja marssivat hallitussa tahdissa suoraan pilveen. Mitä ilmeisimmin Herra itse johdatti heitä tekemään näin. Oli myös selvää, että heidät oli kutsuttu työskentelemään läheisesti toistensa yhteydessä. (Huomautus: myöhemmin Richardille näytettiin, että tämän ryhmän strategiana oli edetä Herran käskystä, taistella kestäväisesti, pelastaa ja hoivata joitakin haavoittuneita ja sitten pysyä aloillaan odottaen seuraavaa etenemiskehoitusta.) "

5. Älkää jokaista henkeä uskoko

"Hieman tämän näyn aiheuttamien johtopäätösten säikähdyttämänä ryhdyin tietoisesti mielessäni soveltamaan 1 Joh 4:1-3. Yksinkertaisen suorasukaisesti kysyin: `henki, joka toit tämän kuvauksen elävästi mieleeni, tunnustatko suoraan, että Jeesus Kristus on lihaan tullut?' `Kyllä, avoimesti tunnustan, että Jeesus Kristus on lihaan tullut'. `Hyvä, entäpä miten suhtaudut vereen, jonka hän vuodatti ristillä?' `Veren kautta on syntien anteeksiantamus. Se on suoja pahuutta vastaan aivan kuten karitsan veri ovenpäällisessä ja pihtipielissä suojeli israelilaisia minun tuomioltani, joka kohtasi Egyptin esikoisia'. `Hyvä, ryhdytään nyt yhteiseen neuvonpitoon ja keskustellaan järkevästi. Käymättä läpi uudelleen kaikkia yksityiskohtia, mitä aiemmin minulle paljastit, lähettäisitkö, Abba Isä, Pyhän Henkesi nyt saattamaan loppuun tämän näyn tulkitsemisen?'"

6. Tulkinta

"Edelleenkin täysin halliten sen, mitä tapahtui, talletin hitaasti muistiini, mitä Pyhä Henki puhui. Synnyttäen suuresti terästyneen mielentilan, joka samalla auttoi älyllisiä toimintojani, Pyhä Henki antoi minulle seuraavan selityksen:

Happopilvi ei kuvaa ainoastaan sitä, mikä nyt tunnetaan Toronto-ilmiönä, vaan myös kaikkea sitä, mitä nousee tuosta vaikutuksesta. Toronto-ilmiö on kuvainnollisesti sanottuna pilven etureuna. Se avaa tietä sitäkin kärjistyneemmille paholaisen manifestaatioille. Lyhyesti sanottuna `Toronto' voidaan käsittää pikemminkin jonkun alkuna kuin itse päämääränä. Se, että pilvi liikkui omalla liikevoimallaan, on osoitus siitä, että henki, jota voi luonnehtia vain vieraaksi ja vihamieliseksi, asui siinä. Kyseessä on pilvessä asuvien muiden henkien johtava henki. Kaiken lisäksi tämä vieras henki on saanut Jumalalta luvan koetella tämän maan uskovaisten uskollisuutta. Jyrkässä jakautumisprosessissa, joka tulee aiheuttamaan monia haavoja, käy todella ilmi, ketkä seurakunnassa seisovat Jeesuksen seurassa, ketkä eivät. Jotkut niistä, jotka kuuluvat kolmeen ensimmäiseen ryhmään, tulevat saamaan vielä muutaman mahdollisuuden tehdä parannus. Lyhyen hetken ajan tulee olemaan tilaisuus päästä oikeaan suhteeseen Jumalan kanssa.

Tasainen vedetön erämaa kuvaa Englannin yhteiskuntaa, josta Pyhä Henki on erkaantunut. Tämä voi koskea muitakin Brittein saarten alueita, vaikkakin sen ensisijainen merkitys on Englanti. Merkittävä huomio on myös se, että jos Jumalan kansa olisi ollut kallioisten vuorten huipulla (mikä tarkoittaa hakeutumista Jumalan läsnäoloon ja läheisyyteen), he olisivat välttyneet happopilven vaikutuksilta. Heidän sijaintinsa avoimella erämaatasangolla on saattanut heidät toivottoman haavoittuviksi korroosion vaikutuksille. Toisin sanoen, koska he ovat siellä, missä Jeesus Kristus ei halua heidän olevan, seurakunnalta on riistetty monia hengellisiä puolustuskeinoja. Sen sijaan, että mitenkään pukisi ylleen Jumalan koko sota-asua, tällä joukolla on löysät, keveät kesäasusteet. Edelleen autiomaassa oleminen on saanut monet uskovaiset etsimään lievitystä janoonsa vääristä hengellisistä lähteistä.

Tämä on yksi syy, miksi ensimmäinen ryhmä tervehti pilveä niin suurella innostuksella. Se näytti tarjoavan helpon tavan täyttää heidän tarpeensa. Kuten aiemmin todettiin, tasangolla olevat ihmiset olivat uskovaisia, pääasiassa karismaattis-evankelikaalisia uskovaisia, mutta heidän joukossaan oli myös melkoinen joukko perinteisistä kirkkokunnista. Juuri he pistivät silmään papillisine lipereineen, kaapuineen ja itsetietoisine ilmeineen. Oli selvää, että tällä pilvellä tulee olemaan laajalle ulottuvat vaikutukset. Kuten näystä itsestään selvästi erottui, ne neljä ryhmää kuvaavat neljää mahdollista reaktiota happopilveen. Ainoastaan viimeinen niistä oli käsillä olevaan tilanteeseen nähden ajantasalla. Erityisesti ne, jotka jähmettyivät paikoilleen pälyillen kahteen suuntaan, edustavat kristittyjä johtajia, jotka yrittivät hakea soveltuvaa diplomaattista ratkaisua tilanteeseen, joka oli itseasiassa mahdoton.

Ei ollut mitenkään yllättävää, että useimmat heidän seuraajistaan hylkäsivät heidät pian ja jättivät heidät yksikseen pilven nieltäväksi. Tässä yhteydessä koen Pyhän Hengen sanovan selvästi, `kavahtakaa ihmistekoisia kompromisseja Toronto-ilmiön käsittelyssä'. Seurakuntaa kohtaa ensisijaisesti hengellinen eikä kultturellinen tai psykologinen ongelma. Tarvitaan hengellisiä aseita sen käsittelemiseen.

Tämän neljännen, ja ainoan todella Jumalan tahdossa toimivan ryhmän rooli oli kaksitahoinen. Ensiksi sen täytyi käyttää sille annettuja hengellisiä aseita hyökätessään pilvessä olevia henkivaltoja vastaan. Toiseksi sen tuli auttaa kuntoutumaan niitä kolmen ensimmäisen ryhmän uskovaisia, jotka olivat loukkaantuneet pilvessä. On hyvin valitettavaa, että jotkut uskovaiset heidän täytyy sivuuttaa, koska he joko kieltäytyvät hoidosta tai ovat niin sekavassa tilassa, että heitä on mahdoton käsitellä. Kaikki uskovaiset eivät suinkaan selviydy pilven kohtaamisesta. Jotkut hylkäävät uskonsa, toiset taas kokevat pysyvän fyysisen ja henkisen murtumisen. On joitakin, jotka jopa menettävät henkensä siinä.

Aloin ymmärtää, että happopilvi oli myös Jumalan tuomion pilvi, jonka täytyy käydä seurakunnan yli, kunnes pahuus voimallisesti poistetaan siitä. Vasta happopilven tehtyä työnsä on seurakunta puhdistunut niin, että se voi vastaanottaa Jumalan läsnäolon pilven. Tämä pilvi vuorostaan saa aikaan syvempää puhdistautumista ja paljon kaivatun herätyksen. Tämän toisen pilven tulemisen aika ei ole kuitenkaan vielä. Kaikki toiveet välittömästä herätyksestä ovat siten ennenaikaisia. Kokonaisuutena ottaen tämä tarkoittaa sitä, että Toronto-ilmiö ei edusta virvoitusten aikaa, vaan ehkä pikemmin ensimmäistä tämän maan seurakuntia koskevaa erittäin ankaraa tuomion vaihetta.

Hyvin todellisella tavalla Jumalan omien joukot annetaan saatanan haltuun lihan turmioksi. Vain ne, jotka ovat uskollisia Herralle kaikessa, välttyvät tältä tuomiolta, vaikkakin he saattavat kohdata ahdinkoa sen seurauksissa. Neljännen ryhmän haasteena on pysyä lujasti yhdessä, eikä toimia eristyneinä yksilöinä. Lopuksi uskon, että Pyhä Henki haastaa sinut, joka luet tätä dokumenttia, päättämään, mihin ryhmään kuulut, joko päihtyneisiin, pelokkaisiin, vihaisiin tai valmistautuneisiin. Suuri pahuus tulee kohtaamaan monia seurakuntia tässä maassa. On vain vähän aikaa tehdä tämä päätös."

E. Huomioita

1. Näky ei ole ristiriidassa Raamatun kanssa

a) se ei korota ihmisiä toisten yläpuolelle

b) se ei uhkaile ketään

c) se osoittaa Jumalan pyhyyden hänen tuomioissaan

d) se osoittaa Jumalan rakkauden kun hän käyttää omiaan toisia omiaan auttamaan

e) se osoittaa ihmisen avuttomuuden ja hengellisen varustautumisen tärkeyden

2. Se kuvaa hyvin väärennöksen laajamittaisen hyväksymisen syyt

a) Jumalan sota-asun puuttuminen

b) elämä kaukana Jumalasta

3. Sen kuvaama toimintamalli on huomionarvoinen

a) huolestuneiden kristittyjen yhteys

b) aktiivinen rakkaus toisia kohtaan

c) toiminta Pyhän Hengen ohjauksessa, Jeesuksen veren merkitsemänä ja Jumalan antamin varustein

d) toiminta järjestyksessä ja Jumalan aikataulussa

XXIV. Yhteenotto


Sillä meillä ei ole taistelu verta ja lihaa vastaan, vaan hallituksia vastaan, valtoja vastaan, tässä pimeydessä hallitsevia maailmanvaltiaita vastaan, pahuuden henkiolentoja vastaan taivaan avaruuksissa. (Ef. 6:12)


Tässä vihkosessa on esitetty ajatuksia ja joitakin tosiasioita. Jumalan valtakunta ei ole kuitenkaan sanoissa vaan voimassa. Lopulta kysymyksen Toronton siunauksen alkuperästä ratkaisee se konflikti joka syntyy (jos syntyy) kun molemmilla puolella olevat voimat kohtaavat.

Jos se on Jumalasta ei Jumala sodi sitä vastaan. Jos se ei ole, Hän osoittaa senkin voimallaan niille jotka seuraavat Häntä vilpittömästi.

Koska kysymys Toronton siunauksesta on hengellinen, on se ratkaistava myös hengellisesti. Koska se liittyy henkivaltoihin, on se ratkaistava niihin soveltuvilla tavoilla - ts. rukouksella, henkien koettelemisella, paastolla jne. En tarkoita, että ilmiötä pitäisi arvostella ainoastaan hengellisin metodein, vaan että kun johonkin lopputulokseen on tultu, on myös hengellisen toimintamme ja kokemustemme oltava sen kanssa sopusoinnussa.

Toivon ettei tämä vihkonen saa yhtäkään kristittyä, luettuaan sen, istahtamaan keinutuoliinsa ja sanomaan "no niin. Jälleen yksi höyrypäiden lahko - kyllähän minä sen tiesin". Sen sijaan toivon että se tavalla tai toiselle johtaisi totuuden paljastumiseen ja aitoon hengelliseen elämään ja sodankäyntiin Raamatun viitoittamalla tiellä.

XXV. Viitteet


Ja vielä näiden lisäksi: Poikani, ota varoituksesta vaari; paljolla kirjaintekemisellä ei ole loppua, ja paljo tutkistelu väsyttää ruumiin. Loppusana kaikesta, mitä on kuultu, on tämä: Pelkää Jumalaa ja pidä hänen käskynsä, sillä niin tulee jokaisen ihmisen tehdä. Sillä Jumala tuo kaikki teot tuomiolle, joka kohtaa kaikkea salassa olevaa, olkoon se hyvää tai pahaa. (Saarn. 12:12-14)


Banner(1)

Banner Ministries'n uutiskirje Mainstream, talvi 1994. Internet. Muistiossa oleva suomennus: Sakari Tanskanen

Belcham(1)

Leigh Belcham: Toronto: The Baby or the Bathwater? Day One publications, 1995.

Bickle(1)

Mike Bickle ja Michael Sullivant: Understanding The Phenomena That Accompany The Spirit's Ministry. Internet

Bouey(1)

Debra Bouey: What's Happening at the Airpot Vineyard In Toronto? Internet

Bouey(2)

Debra Bouey: Accusers of the Brethren or Good Bereans? Internet

Bouey(3)

Debra Bouey: A Look at Toronto Airport Vineyard's Thoughts on the "Theology of Discernment" and Jonathan Edwards. Internet

CRI(1)

Christian Research Institute: Cristian Research Journal: What's Wrong with the Faith Movement? Part Two: The Teachings of Kenneth Copeland. Hendrik H. Hanegraaff ja Erwin M. de Castro, 1993. Copyright 1994 by the Christian Research Institute, P.O. Box 500-TC, San Juan Capistrano, CA 92693.

CRI(2)

Christian Research Journal: An Evening with Rodney Howard-Browne. Julia Duin. Copyright 1995 CRI.

Edwards(1)

God at Work? Lyhennelmä Jonathan Edwardsin eräästä teoksesta (Distinguishing Marks of the Spirits?). Grace Publications, 1995

Forsström(1)

Jouni Forsström: Väkevä eksytys! eli kuinka okkultismi soluttautui kristinuskoon. Kristityt Raamatun puolesta, 2. painos, 1995. Myös Internetissä.

Geraci(1)

Gino Geraci: Look Before You Laugh! Internet

Hunter(1)

Bob Hunter: The "Toronto Blessing": Instrument of Revival Or Instrument of Deception?. 1995. Internet.

Hunter Ministries(1)

Waves of Laughter Cover London. Artikkeli Hunter Ministries'n uutiskirjeessä From the Heart of Charles & Frances Hunter. Kesä 1994. Copyright (C) 1995 Hunter Ministries.

Jebb(1)

Stanely Jebb: No Laughing Matter. The "Toronto" Phenomenon and its Implications. Day One Publications, 1995.

new-wine(1)

Internetin new-wine -postituslistalta: Teresa Seputiksen kirjoitus 23. marraskuuta 1994.

Penn-Lewis(1)

Jessie Penn-Lewis ja Evan Roberts: Pyhien sota. Kuva ja Sana, Helsinki. 1976. Lyhennelmä alkuperäisestä teoksesta War on the Saints. Sivunumerot viitteissä viittaavat suomenkieliseen teokseen.

Randles(1)

Bill Randles: Weighed And Found Wanting. 1995. Internet. Paperiversio on tilattavissa kymmenen dollarin maksua vastaan osoitteesta:

Bill Randles
3336 Prairie Drive NE
Cedar Rapids, IA 52402

Riss(1)

Richard M. Riss: A History of the Worldwide Awakening of 1992-1995. 1995. Internet

Shinn(1)

Roger Shinn: Visit to Sunderland Christian Centre: A Toronto Experience. Newcastle, UK. Internet 1995

Stimme(1)

Stimme Des Trostes, Helmikuu 1995 (No. 2). Sveitsissä julkaistu hengellinen lehti

Sumner(1)

Paul Sumner: The Holy Ghost Conspiracy. Yashar No. 30, huhtikuu 1995

Tarkowski(1)

Ed Tarkowski: The Laughing Phenomena: Its History And Possible Effects On the Church. Internet

Vineyard(1)

Association of Vineyard Churches: Board Report: Sept / Oct 1994: Summary Report on the Current Renewal and the Phenomena Surrounding It. Copyright (C) 1995, The Association of Vineyard Churches (AVC). Internet

Vineyard(2)

Vineyard Champaign Suggested Ministry Tips. Copyright (C) 1994, Vineyard Christian Fellowship (VCF) Champaign, Urbana, Illinois. All rights reserved. Internet

Vineyard(3)

Practical Instructions for Ministering. Copyright (C) 1994, Vineyard Christian Fellowship (VCF) Champaign, Urbana, Illinois. All rights reserved. Internet

Williams(1)

Rev. Gordon Williams: Vineyard Experience, Written for the Body of Christ. Internet

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Eija Hiltunen | Vastaa 07.05.2014 16.53

Tämä on jokaisen uskovaisen luettava! Tärkeä!! !! Ei uskoisi jos ei itse lukisi!!

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

29.07 | 22:42

Uskon tämän.

...
25.04 | 17:05

Kiitos näistä kertomuksista! No lohduttavat mieltä kun on masentunut eikä osaa auttaa itseään. Rukous on tärkeä asia.Kumpa Jeesus parantaisi minutkin.

...
11.04 | 12:05

Siunausta

...
03.04 | 06:48


Pedonmerkkiä ei voi ottaa vahingossa. Lue www.enskansivut.fi

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS