Musiikki Jumalan huoneessa

Hengellinen rock-musiikki Jumalan huoneessa

Jumalan miehen David Wilkersonin näky paholaisen musiikista Jumalan huoneessa

”Nykyaikana Jumalan huoneeseen hiipivä jumalaton musiikki on varmasti kummastuksen aihe taivaassa, uskomatonta kaikelle taivaalliselle ja murhe Jumalan valtaistuimen ympärillä olevalle kahdellekymmenelle vanhimmalle.
Keitä ovat nämä ”Heavy metal- ja punkrock”-ryhmät joiden jäsenet väittävät tulleensa Jeesuksen nimessä?Heitä edustaaa Aahas, Israelin myönnytyksiä tekevä kuningas.Alussa Aahas teki sitä mikä oli oikein Herran silmissä.Hän oli yhtä lailla kotonaan Damaskoksen pakanatemppeleissä kuin Herran huoneessa Jerusalemissa.

 EI MITÄÄN UUTTA AURINGON ALLA
Mitä tämä on?Uusi pakanajumalilta kopioitu uudenlainen alttari, joka pystytettiin Jumalan huoneeseen?Papitkaan eivät tuominneet sitä, vaan menivät siihen mukaan.Mikä kuvaus tämä on tämänajan myönnytyksiä tekevistä saarnaajista, jotka taipuvat myönnytyksiin Jumalan huoneessa.Heillä ei ole minkaanlaista selkärankaa.He eivät uskalla tuomita Herran alttarin häpäiseviä muutoksia ja uudistuksia. Näin se on tänään: saarnaajat ja seurakunnat hyväksyvät täysin musiikillisen häpäisemisen. Yleinen mielipide kuuluu ”älä tuomitse!”Törkeää!
Turmeltunut kuningas pakana-alttarien kiehtomana ja kahlitsemana.Tuo alttari on on täydellinen kopio niistä alttareista, joilla pakanat uhrasivat jumalilleen. Eikö rock-musiikki ole juuri sitä uskovien keskuudessa, kopio siitä, mitä tarjoillaan saatanan alttareilla ja villeissä pakanallisissa konserteissa?

SAASTAINEN PALVONTA
Tällainen on rockin rakastajien tarina.He esittävät pakanallisia palvontatapoja, väärää palvontaa. He luulevat palvovansa Herraa,vaikka hän kaiken aikaa halveksii heidän uhrejansa.He käyttävät Jeesuksen nimeä vanhurskauttaakseen pakanallisia tapojaan.
 Lainattu Rock-musiikki on saatanan laskelmoiva yritys saastuttaa kaikkivaltiaan palvonta.Senkaltaista palvontaa saatana etsiikin, hän haluaa itseään palvottavan näin. Saatana on valmis mihin tahansa äärimmäisyyksiin saastuttaakseen Jumalalle osoitetun palvonnan, niin että se hylätään,hän yksinkertaisesti lisää toisen hengen ja sekoittaa sen valheeseen tietäen, että Jumala tulee hylkäämään sen,kuten hän aina tekee.Meidän tulee hylätä sellainen palvonta mikä ei ole syntynyt Pyhästä Hengestä ja totuudesta.


UUDENAIKAISTA?
"
He ovat sitä mieltä, että vanhemmat uskovat ovat menettäneet kosketuksensa tähän aikaan.
Jokainen pappi ja israelilainen, joka palvoi tuota pilkka-alttaria, syyllistyi Jumalan pilkkaan. Minä sanoisin, että jokainen itseään kristityksi kutsuva TV-asema, radioasema, pastori, nuori, joka hiljaa hyväksyy nämä pakanalliset uudistukset joutuu vastaamaan siitä Jumalalle.
 ”Mutta he kuulostavat vilpittömiltä. He todella rakastavat Jeesusta. He vievät sanomaa Kristuksesta sinne, minne muut eivät voi. Eivät he pahoja ole, vain erilaisia.”Meidän pitää menna maailmaan voittamaan syntisiä, mutta ei jäjitellä heidän tapojaan.Näillä elämäntavan alueilla ei saa tulla minkäänlaisia kompromisseja."
 
 
OIKEA MUSIIKKI OIKEAAN YMPÄRISTÖÖN
Antakoon Jumala meille lisää saarnaajia, joilla on tarpeeksi kiivautta Jumalan pyhyyden puolesta paljastaa tällaiset uudistusintoilijat ja ajaa heidät ulos Jumalan huoneesta sinne minne he kuuluvat: pakanaystäviensä joukkoon esiintymään demonien alttarien edessä,-meidän pitäisi kuitenkin rukoilla heidän puolestaan ensin, sillä jotkut saattavat pelastua harhastaan. Jos he eivät halua kuulla Jumalan vakuuttavaa Sanaa, tehdä parannusta ja kääntyä teiltään, meidän tulisi kuten Paavali kehoittaa, hyljätä heidät harhaoppisina; ”äläkä edes syö heidän kanssaan”


MUSIIKIN VOIMAKAS OTE
Kaikkein uskomattomimmalta tuntuu:” He pelkäsivät tosin Herraa, mutta palvelivat myös omia jumaliansa”(2.Kun.17:33)
Me olemme ajautuneet siihen, että jos ”tuloksia saadaan”, niin kaikki on hyväksyttävää. Jos paholaisesta syntynyt musiikki saa nuoria eteen tekemään ratkaisun, on se hyväksyttyä. Kuinka vaarallista! Useimpia näitä nuoria on kosketettu vain tunteiden tasolla.Pyhä Henki ei ole tunkeutunut syvälle heidän sisimpäänsä paljastamaan syntiä. Heitä ei ole kehoitettu hylkäämään maailmaa, vanhoja tapojaan ja ystäviään. Sydämen katumusta on nähtävissä vain vähän-tai ei ollenkaan.
Yksi syy siihen, että Jumalan Henki poistui viime vuosikymmenen Jeesus-herätyksen yltä on se, että he kieltäytyivät hylkäämästä vanhaa musiikkiaan.He luopuivat marihuanasta, heroiinista, alkoholista, satunnaisesta seksistä ja jopa kieroutueesta elämäntavastaan. Mutta rakkaasta rock-musiikistaan he eivät luopuneet.
 Hämmästyttävää!Minä sanoisin, että sen ote on voimakkaampi kuin huumeiden, alkoholin tai tupakan.

 MITÄ ROCK ON?
Kuinka osaat erottaa sen näinä rumpujen, sähkökitarain,raskaan basson ja monimutkaisten rytmien aikana? Minä en osaa vastata siihen mitenkään teknisesti. Koska se on ensisijaisesti sielun ja hengen asia, ei sitä voida tuomita yksinomaan tekotapansa perusteella.Sen vain tuntee ,että Jumalan Henki sisimmässäni tietää ja Hän antaa minun tuntea surunsa siitä.
 Ne jotka rakastavat Kristusta ja palvovat häntä Hengessä oppivat nopeasti erottamaan sen. Hyvä testi on viettää muutama tunti rukouksessa Jeesuksen edessä. Anna Jumalan Hengen sulattaa sydämesi ja murtaa ylpeytesi. Avaa sydämesi Hengen tutkiskeluun ja pyydä Häntä näyttämään mikä on oikein ja väärin. Vietä vielä muutama tunti tutkiskellen Jumalan Sanaa. Sitten syvästi Hengessä palvoen kuuntele musiikkiasi! Muutamassa sekunnissa saat saat selville mikä on oikein ja väärin.
Minua ei paljon kiinnosta, mitä saarnaajilla tai muusikoilla on sanottavaa rock-musiikista, eivätkä omatkaan mielipiteeni ole minkään arvoisia.Ainoa huolenaiheeni on mitä Jumala ajattelee rockista? Jos voimme löytää hänen mielipiteensä tässä asiassa, silloin jokaisen Kristusta rakastavan nuoren tulisi hyväksyä se. Minä olen langennut maahan Jumalan eteen, etsinyt hänen tahtoaan tässä asiassa, koska kaiken loppu on lähellä.Nyt ei ole aikaa olla osallisena missään sellaisessa asiassa mitä Jumala saattaa vihata.

MISTÄ "KOHDUSTA"
MUSIIKKI SYNTYI?
"
Onko rock musiikki syntynyt Hengellä täytetyn muusikon kohdussa?Oliko musiikki jätetty Herran huomaan jo syntymästään saakka ja voitiinko sen sanoa olevan Jumalan alkama?Synnyttikö sen pyhä Henki?
Rock-musiikki on syntynyt pimeyden ja kapinoinnin kohdussa. Tällä uudella sukupolvella ei ole juuri minkäänlaista kontaktia rockin juuriin. Kaikki tapahtui ennen heidän aikaansa. Jos he olisivat nähneet kuinka se syntyi huumeiden, häviön, kapinoinnin ja paholaisen palvonnan keskellä, he saattaisivat ymmärtää paremmin mitä tarkoitan sen ”kohdulla”. Kun rokki vuosia sitten syntyi ja näyttäytyi lavoilla, jokainen Hengellä täytetty ja Kristusta rakastava ihminen havaitsi sen olevan syntiä.
 Kun Elvis Presley kolmekymmentä vuotta sitten esiintyi ensimmäisen kerran, lankesin minä Jumalan eteen ja itkin. Jumalan Henki minussa murehti. Jopa muutamat maalliset muusikotkin havaitsivat sen olevan paholaisesta syntynyttä.Vähän sen jälkeen kirjoitin kirjan, jonka nimi on ”Rock and roll, the Devil`s Heartbeat! (Rokki paholaisen sydämenlyönti)- Tälläista rokki oli syntyessään ja sellaista se on nyt koska se on pahuuden siemenen kylvämää. Pian kävi ilmeiseksi sen todellinen olemus: kapinoinnin ja laittomuuden ylistys.
 Jos sanot minulle, ettei rokki ole pahuudesta syntyisin, sovit täsmälleen psalmintekijän kuvaukseen ihmisestä, joka on kuuro kuin kyy, joka ei kuuntele ketään.
 Sinä ”tukitset korvasi” etkä kuuntele…Olet valhehengen lumouksessa.
 Jos se on syntynyt Jumalasta, miksei sitä käytetä juuri ennen (alttari) kutsua?Miksi ei esitetä repivää rock esitystä juuri ennen saarnaa?
 Kaikki musiikki mikä ei ole syntynyt Pyhän Hengen vaikutuksesta, on sopimatonta uhriksi Herran huoneessa.
 Aikoinaan kuvittelin, että Jumala hyväksyisi rock-musiikin niiden kohdalla, jotka eivät tiedä paremmasta tai eivät tunne muunlaista musiikkia-Minä jopa kirjoitin lentolehtisen puolustaakseni heidän toimintaansa.Mutta nyt näen sen eri tavalla.Olin täysin väärässä!

"
Ajatelkaapa mitä sanon nuoret! Pysähdy hetkeksi jakysy itseltäsi:” Miksi olen niin vaivaantunut?Miksi puolustan niin kovasti tällaista musiikkia? Onko hän mahdollisesti oikeassa?Onko minua petetty ja olenko valhehenkien kahleissa?”

 Kirjasta Pasuuna soi: David Wilkerson
 

 

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.

Tiina | Vastaa 16.06.2013 02.10

"Muuttukaa MIELENNE uudistuksen kautta." Nykyään muukin, hempeä ja iloinen musiikki, vetoaa korkeintaan tunteisiin. Ilman Jumalan Henkeä kaikki yhtä ja samaa.

Kaija Aromaa 18.08.2013 13.20

Näin se on. Muukin nk. hengellinen musiikki saattaa olla ainoastaan sieluun ja tunteisiin vetoavaa mutta ei nosta henkeä ylös Jumalan luokse.

Jussi-Heikki Mäenpää | Vastaa 26.10.2012 15.25

http://www.juurikasvu.net/Pdf-tiedostot/Pieni%20lauma%201_2002.pdf

Lukekaa kirjoitus sivulta 6, niin ymmärrätte miksi tuo ylläoleva on vain sanahelinää.

Tiina | Vastaa 12.10.2012 22.04

Ei voi muuta sanoa kuin että jos musiikin sävel tulee helvetistä niin voiko se kirkastaa Jumalaa?

Rauno Helppi | Vastaa 31.05.2012 12.04

Hyvä kirjoitus ja tosi aiheellinen. Kun näette hävityksen kauhistuksen Herran temppelissä tietäkää, että kaiken loppu on lähellä. Matt.24:15,14. Ilm.18:1-5

Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.04 | 17:05

Kiitos näistä kertomuksista! No lohduttavat mieltä kun on masentunut eikä osaa auttaa itseään. Rukous on tärkeä asia.Kumpa Jeesus parantaisi minutkin.

...
11.04 | 12:05

Siunausta

...
03.04 | 06:48


Pedonmerkkiä ei voi ottaa vahingossa. Lue www.enskansivut.fi

...
18.02 | 10:47

Todella koskettava matka taivaaseen ja paraneminen täysin kuntoon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS