Voit jättää rukouspyyntösi ja huolesi tähän Vieraskirjaan.Rukoilemme niiden jokaisen puolesta. Voit myös jättää kiitosaiheen,tai jotain muuta mitä tarpeesi koskee.
Kirjoittaja teresia, 15. tammi, 2013
Rukous pienen viviannin puolesta Kaikkivaltias Jumala. Sinä olet elämän lähde ja autat niitä, jotka turvautuvat sinuun. Me
kiitämme sinua siunauksestasi ja rukoilemme: Ole tämän lapsen kanssa, tue ja vahvista tämän pienen tytön vanhempia
Jos tahtosi on, tee hänet terveeksi. Anna viisautta ja voimia hänen vanhemmille ja
kaikille, jotka hoitavat häntä. Anna toivon säilyä ja kantaa eri vaiheissa. Tätä
pyydämme Poikasi Jeesuksen Kristuksen kautta kiitos jeesus kristus sinulle että parannat pienen viviannin kaikki kunnia sinulle herra aamen
Sähköposti:
Kirjoittaja rukoileva äiti, 10. tammi, 2013
pyydän rakkaat siskot ja veljet muistakaa rukouksissa perhettäni myös poikaani jonka perhe on hajonnut ja alkoholiongelmat tullu kuvioihin mukaan poika on sisäisesti niin rikkinäinen ihminen ja ulkonaisesti myös sairas oli yli vuosi sitten pahassa autokolarissa jossa vammautui vasen käsi jota ei voi käyttää ollenkaan ja hänellä kaksi poikaa 10 ja 9 vuotiaat ja lapset kärsii mutta jumala voi auttaa siksi huudan hätähuutoni Jumalan puoleen ja ystävät rakkaat muistakaa Jeesus teitä jokaista siunatkoon.
Kirjoittaja mirru, 10. tammi, 2013
pyydän vahvaa rukous apua asijoiteni puolesta rakas jeesus vastaa minulle jeesus kristus sinä näät elämäni teilanteen ja tiedät rukous pyyntöni ole herra minulle armolinen ja anna minulle jonkulainen vastaus tiedät etten kestä enään jollet tule ja tee jotain herra kiitos etu käteen jeesus kristus kunnia sinulle aamen
Sähköposti:
Kirjoittaja Uskova äiti, 5. tammi, 2013
Rukous apua 23v pojan puolesta että jumala ilmestyisi ja antaisi viisautta sanoutua irti väärästä ihmis suhteesta ja että jumala johdattaisi uskovan oman veroisen puolison tälle pojalle.Jumalalle kaikki on mahdollista!Rukouksessa on voimaa!!
Kirjoittaja Ilona, 30. joulu, 2012
Kohdussani olevat myomat ovat alkaneet oireilemaan.Jeesus auta ja korjaa tilanteeni!
Kirjoittaja M. Kallio, 8. joulu, 2012
Lasten ja nuorten puolesta. Etteivät aivan joutuisi pimeyden valtaan. Virvoitusta pyydän itselleni ja perheelleni tänä vaikeana aikana Jeesuksen nimessä.
Kirjoittaja helvi, 7. joulu, 2012
pyydän eritäin vahvaa esi rukousta perheeni puolesta että jumala vaientas erään ihmisen kielen kaikesta mitä kiroaa muita ihmisiä ja viatomia lapsia herra jeesus tee jotain tuollee naiselle jumala rakas miten hän saatta juuri surun keskellä annoin sinun taivaan kotiin pienen ja rakkahan äitini kiitos herra siitä tiedän eettä äitillä on nyt hyvä olla vaikka kova ikävä jäi pyydän myös voimmia kun äidin siunaus on annan minulla maliselle ihmiselle erikoista kestävyyttä kestää tuo päivä etten sorru rakas taivaalinen isä auta olen silti sinun lapsesi vaikka olen maalinen
Sähköposti:
Kirjoittaja tiina, 6. joulu, 2012
jeesus pelasta uudestaan mut.äitiä ikävä äitillä olisyöpä ja muuti taivaan kotiin .tytön ja pojan kanssa ainaisia ongelmia..aikuisi jo.pieni kasvattini tytön lapsi joka ei oo saannu ees tietää ketä hänen isä on ..rukoilkaa selvyyttä oma kotiki pitäis ssada
Sähköposti:
Kirjoittaja sirpa, 1. joulu, 2012
Jeesus olen väsynytvuorotyöhön ja epävarmuuteen työasioissa, työn jatkumisessa sijaisuuksissa. Auta tässä asiassa jotenkin, että voisin joskus hengittää vapaammin, eikä aina ja jatkuvasti murehtia toimeentulosta ja saanko työtä. Olen työuupunut ja tarvitsisin lomaakin mutta en saa kun en ole vakituinen työntekijä. Jeesus sinä tiedät tämän tilanteeni, Jos joskus saisin päivätyön, että elimistö saisi palautua normaaliin rytmiin. Olen yksinäinen pyydän myös Herra Sinulta uskovaa elämänkumppania jakamaan tätä arkea ja uskonelämää. Tapahtukuun Herra Sinun hyvä tahtosi, vain se on parasta minulle mitä sinä annat ja johdatat.
Sähköposti:
Kirjoittaja Osmo Niskanen , 29. marras, 2012
Rukoilkaa puoletani .Jos on Taivaan isän tahto että minulle löytyy uskova tyttöystävä myöhemmin aviopuoliso. Samalla pyydän rukousta että onnistun hänen kanssa.Jos Taivaan isä tahto on toinen .Anna minulle voimia ,sekä onnistumista kulkea uskon tie loppuun saakka.
Sähköposti:
Kirjoittaja Helinä, 27. marras, 2012
pyydän rukoilla mieheni puolesta, kun on henkisesti saisastunut. ja itselle voimaa tukea häntä. Myös omille vanhemmille, sisaruksille että Jeesus kirkastuisi heille oikealla tavalla.
Kirjoittaja Katinka, 26. marras, 2012
Että saisin varmuuden siitä, että pieni onnettomuudessa kuollut koirani on Taivaassa. Että saisimme uuden ihanan koiran. Että Herra ottaisi minut, mieheni ja perhekuntani Taivaan kotiin sitten aikanaan. Että Herra antaisi odottamamme lapsen syntymän mennä hyvin ja että saisimme vielä lisää lapsia.
Kirjoittaja sari, 20. marras, 2012
sarille että saiis ensirakkauden jeesukseen,sydänmmeen tulta, hengen voimaa,saisin lisää viisautta ja rakkautta sydänmmee, omaisilleni pelastusta, siunausta ja varjelusta,itselleni myös vaputumista kaikista sellaisesta mikä ei ole herrasta.
Kirjoittaja anita, 19. marras, 2012
muistakaa minun perhettä että poika ja sen tyttöystävä pelastuis sekä mieheni puolesta on kylmällä paikalla, itseni puolesta että jeesus parantais ,
Kirjoittaja tanja enroth, 13. marras, 2012
pyydän esirukousta asunnon puolesta
Sähköposti:

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. Hänelle kirjoittamasi kommentti ei välttämättä välity hänelle. Hyvää joulun odotusta.

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kauniit sanat hienosti sovitetusti
Ja... niin Maire,koska ja missä esiinnyt livenä?Olisi hienoa,kun laulaisimme

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäreen joulujuhlassa viime vuoden joulukuussa.Minäkin innostuin laulamaan.

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös Rikun kuvia joka nykyinen ylläpitäjä.