Rockefellerin perhe

Luku 9 -- Rockefeller

Osa 1: Ymmärtämässä verilinjoja yleisesti

Minulta on usein kysytty, että kuka johtaa maailmaa. Keitä Illuminaatit ovat? Keitä ovat nämä ihmiset salaliiton huipulla? Keitä ovat nämä sukupolvien saatanalliset perheet? Illuminati koostuu kolmestatoista maagisesta ja voimakkaasta verilinjasta. On olemassa myös joitakin muita voimakkaita verilinjoja jotka ovat nimeämisen arvoisia -- mutta jos ne kuuluvat Illuminatiin niillä on verisidokset yhteen tai useampaan kolmestatoista verilinjasta. Noin puolet illuminaateista jotka olen tuntenut eivät tiedä keitä heidän vanhempansa ovat. Monet heistä jotka tuntevat vanhempansa eivät kuitenkaan tiedä mihin verilinjaan he kuuluvat ennenkuin Illuminati päättää paljastaa sen heille. Useimmilla Illuminaatin jäsenillä on MPD. Jos korkean tason satanistilla ei ole tätä oireyhtymää, hän hyvin todennäköisesti murtuu emotionaalisen paineen alla jonka hirvittävät veriset rituaalit saavat aikaan.

Eteläisessä Belgiassa, lähellä Munon kylää, on Mother-of-Darkness -linna. Siinä on Tuhannen valon huone. Tämä huone on runsaasti koristeltu ja siinä on parvekkeita. Tässä linnassa on katedraali, ja tämän katedraalin kellarissa uhrataan pieni lapsi joka päivä ja sen verta käytetään musteena kirjaan jossa kerrotaan kuinka antikristus on nousemassa valtaan. Tätä kirjaa kirjoitetaan miltei vuorokauden ympäri. [Tämä linna kuvaillaan minun vuonna 1991 ilmestyneessä kirjassani Be Wise As Serpents.] Historia tässä käsinkirjoitetussa kirjassa paljastaa todelliset faktat uutismedian kertoman propagandan takana.

Tämä historia paljastaa seuraavanlaisia asioita: 1) Adolf Hitler oli Rothschildin verilinjan jäsen; 2) Hitler suoritti veriuhreja avatakseen mielensä korkean tason demoniselle hengelliselle kontrollille; 3) Rockefeller myi Hitlerille öljyä Toisen maailmansodan aikana Espanjan kautta pitkittääkseen Toista maailmansotaa.

Historia tässä kirjassa mainitsee että yleisölle annetut "historiankirjat" eivät mainitse esimerkiksi Michael Augustus Martinelli von Braun Rheinholdia, joka oli muutama vuosi sitten kaikkein voimakkain satanisti maailmassa. Hänellä oli 66 saatanallista morsianta. Tämä saatanallinen kirja mainitsee myös Rockefellerin verilinjan. Ainoastaan sisäpiirin jäsenillä on lupa tuntea todellinen historia siitä mitä ihmiskunnan historiassa on tapahtunut. [Myös minä yritän paljastaa näitä salaisuuksia. Suom. huom.] Todelliset päätöksentekijät on kätketty yleisön silmiltä. Se mitä yleisölle näytetään on teatteriesitys jossa Illuminaatin marionetit astelevat ylväästi näyttämöllä ja pitävät mahtipontisia puheita; sellaisia jotka on vartavasten kirjoitettu heille.

Jokaisella kolmellatoista perheellä on oma Mother-of-Darkness. Jokaisella perheellä on oma saatanallinen johtonsa -- kuninkaita, kuningattaria, prinssejä ja prinsessoja. Esimerkiksi Rockefellerin perheellä on jäseniä jotka on valittu kuninkaiksi ja prinsseiksi perheen omissa salaisissa rituaaleissa. Nämä kuninkaat, prinssit, kuningattaret ja prinsessat ovat tiukasti perheen sisäistä verilinjaa. He hallitsevat salaa tiettyä aluetta maailmassa omalle verilinjalleen. Tämä on itsenäinen ja erillinen osa Illuminaatin hierarkiaa josta minä kerroin tammikuun 1993 uutiskirjeessäni. Tässä uutiskirjeessä kuvattiin noitapiirit, Sisters of Light, Mother of Darkness sekä Grande Mother. Illuminati tuo useat yhteen useiden konsiilien alaisuudessa. Tämä Grande Druid Council, tai Council of 13 on sinun ensisijainen konsiilisi Kuoleman veljeskunnalle (Brotherhood of Death). Tämän Council of 13:n yläpuolella on Council of 9, sekä sisäpiiri, Council of 3 jonka uskotaan johtavan tätä konsiilia. Kuinka me tiedämme tällaisia asioita? YHWH:n (Jumala) voima on tunkeutunut Saatanan valtakunnan ytimeen asti ja vetänyt joitakin kaikkein voimakkaimpia satanisteja Kristuksen luokse. On useita satanisteja jotka olivat aivan huipulla ja jotka ovat onnistuneet löytämään Kristuksen. Lisäksi, jotkut hierarkian seuraavalta portaalta, kuten jotkut Mother of Darknessit ovat löytäneet Kristuksen. Tämä Illuminaatin hierarkia viittaa usein itseensä nimellä "piiri".

Jos sinä haluat ymmärtää kuinka & miksi & miten päätökset tehdään maailman asioissa ja keiden toimesta, sinun täytyy opiskella Illuminatia. Todelliset vastaukset eivät löydy USA:n kongressista. Esimerkki siitä mistä kirjoitan on James & Suzanne Poolin kirjoittama kirja Who Financed Hitler. Nämä kirjailijat olivat halukkaita katsomaan kulissien taakse. Usko minua, oli ihmisiä joita Hitler kuunteli. Nämä olivat ihmisiä jotka nostivat hänet valtaan.

Tämä Rockefellerin perhe on ollut niin kiireinen ja heistä on paljon informaatiota. Siksi minun päämääräni tämän luvun suhteen on tarjota esittelynomainen tietopaketti lukijoille sekä määritellä että se, mitä on kirjoitettu tässä luvussa ei ole muuta kuin perustiedot siitä mitä tämän perheen aktiviteeteista pitäisi kirjoittaa. Minun oma materiaalini Rockefellereistä katosi aiemmin tänä vuonna, eikä minulla ole aikaa suorittaa samoja tutkimuksia uudelleen. Suuri osa siitä käsitteli salaisia sopimuksia joita solmittiin kulissien takana ja joiden avulla nostettiin Rockefellerit valtaan. Jotkin näistä yksityiskohdista myös käsittelivät heidän manipulointiaan hallita kaikkea mahdollista. Osa näistä tutkimuksista käsitteli Rockefellerin Huoneen okkultistisia aktiviteetteja.

Osa 2: Lyhyt historia huomattavista Rockefellereistä

ENSIMMÄINEN PAHAMAINEINEN ROCKEFELLER

Tämä ensimmäinen pahamaineinen Rockefeller johon tutkijat (jotka eivät ole Rockefellerien palkkaamia) viittaavat on William Avery Rockefeller (1810-1906). William Avery oli totaalisen korruptoitunut ja häneltä puuttui kaikenlainen moraali. Hän oli kietoutunut okkultismiin ja harjoitti magiaa. Hän avioitui lukuisten naisten kanssa ympäri maata. Hänellä oli myös useita rakastajattaria sekä paljon seksikumppaneita. Häntä syytettiin erään naisen raiskauksesta ja hän pakeni New Yorkin osavaltiosta välttääkseen joutumasta vankilaan. Hän valehteli ja varasti. Hän pukeutui hienoimpiin vaatteisiin, eikä häneltä koskaan puuttunut rahaa, mukaanlukien kultakolikot. Sen lisäksi että hän himoitsi naisia, hän rakasti uhkapelejä. Ja mistä hänen rahansa tulivat? Hän tienasi suurimman osan rahoistaan epärehellisesti.

Hänen elämänsä on hiilipaperi-kopio muista miehistä joiden tämä kirjailija tietää kuuluvan Illuminatiin. [Lukijan täytyy pitää mielessä että Illuminati toteuttaa paljon salaisia okkultistisia avioliittoja, joista ainoastaan sisäpiiriin kuuluvat ovat tietoisia.]

Eräs hänen vaimoistaan oli Eliza Davidson (1813-1889). Hän oli äärimmäisen julma nainen. Ne historijoitsijat jotka eliitti on ostanut, haluavat kuvata Eliza Davidsonin hyvin hurskaaksi naiseksi. Vaikka hänellä oli uskonnollinen julkisivu, hänen elämässään oli useita asioita jotka osoittavat että hän ei ollut sellainen hyveiden esikuva jollaiseksi hyvin palkatut historijoitsijat kuvaavat hänet. Kun hän avioitui William Avery Rockefellerin kanssa hän muutti asumaan tämän luokse yhdessä Williamin rakastajattaren kanssa.

JOHN D. ROCKEFELLER SENIOR -- ENSIMMÄINEN HUOMATTAVA RIKAS ROCKEFELLER

William Averylla oli useita aviottomia lapsia, ja voidaan kuvitella että monet näistä lapsista syntyivät rituaalia varten tai kulttiin. Hänen vaimonsa ELiza synnytti kuusi lasta hänelle ja näistä lapsista tämä John D. Rockefeller oli se joka toi perheen parrasvaloihin. John D. Rockefellerista tuli eräs maailman mahtavimmista miehistä. Eräs parhaiten säilytetty salsisuus olivat hänen salaiset sopimuksensa muiden illuminaatti-perheiden kanssa. Nämä Payseurit ja muut illuminaatti-perheet ovat läheisesti kietoutuneet Rockefellerien valtaannousuun. Toinen tekijä joka liittyi John D. Rockefellerin valtaannousuun oli hänen äärimmäinen armottomuutensa. Hän oli halukas tekemään mitä tahansa vallan eteen. Kertomukset hänen armottomuudestaan taloudellisen vallan saavuttamiseksi ovat hämmästyttäviä.

John D. Rockefeller istutti perheensä heidän ensisijaiseen asuntoonsa Pocantino Hilliin, New Yorkin osavaltioon. Olen kadottanut arkat luvut, mutta ainakin 100 Rockefelleriä asuu yksityisellä maalla Pocantino Hillsissä.

John D. Rockefeller Senior huiputti julkisuutta. Hän, sekä William H. Vanderbilt ja Jay Gould solmivat keskenään sopimuksen että he toimisivat yhdessä samalla kun yleisö luuli että he olivat toistensa vihollisia. J.P. Morgan ja John D. Rockefeller Senior tapasivat ainakin kahdesti yksityisesti. Näissä tapaamisissa he olivat koppavia mutta kohteliaita toisilleen. Mikäli raportit Morganin ja Rockefellerin tapaamisista voidaan ottaa sellaisinaan, voitaisiin sanoa että he näkivät toisensa kilpailijoina.

Joten mitä meidän pitäisi ajatella Rothschildien ja Rockefellerien väitetystä keskinäisestä vihamielisyydestä? Se on samanlainen muiden konfliktien kanssa jotka perustuvat Hegeliläiseen dialektiikkaan. John Archibald, John D. Rockefeller Seniorin oikean käden mies purjehti Eurooppaan ja solmi salaa sopimuksia Rothschildien kanssa 1880-luvulla. Kuten aiemmin on mainittu, jotkut informoidut henkilöt uskovat että Rockefellerit ovat Rothschildien jälkeläisiä feminiinisen verilinjan kautta.

DAVID ROCKEFELLER SENIOR

David on tehnyt töitä Rothschildien kanssa muovatakseen maailman tapahtumia. Hän on tärkeä Bilderberger, eliitin Century Clubin jäsen samoin kuin vaikutusvaltainen henkilö CFR:ssä ja Trilateraalisessa komissiossa. Hänellä on tutkinto useista instituutioista mukaanlukien Jewish Theological Seminary. Tämä seminaari palkitsi hänet "World Brotherhood" -mitalilla. Hän avioitui Abby Greene Aldrichin kanssa Aldrichin Illuminaatti-perheestä. Hänellä on ollut merkittävä asema Chase Manhattan Bankissa. Hän on ollut mukana Neuvostoliiton ja USA:n välisessä kaupassa. Hän on ollut Rockefeller Universityn luottamushenkilö vuosina 1940-1995 sekä sen puhemies. Hän sai kaikenlaisia palkintoja eri valtioilta ympäri maailmaa. Patriootit USA:n tiedustelupalvelussa väittävät että David Rockefeller oli osa kommunismia ja että hän toivoi USA:n muuttuvan toiseksi Neuvostoliitoksi. USA:n hallitus on virallisesti omaksunut kaikki kommunismin ohjelmakohdat. Samalla kun Venäjä on luopunut kommunismin tunnusmerkeistä, Amerikka on vaivihkaa omaksunut sosialismin. Eräs silminnäkijä väittää että Davidin vuoteen yllä on kultainen Kaikkinäkevä silmä. Toinen väittää että David hankkii ruokansa Ranskasta.

David Rockefeller oli CFR:n tutkimusryhmän sihteeri joka loi Marshall-avun. Tätä Marshall-apua käytettiin yhdistämään sodanjälkeinen Eurooppa. David on käyttänyt taloudellista riippuvuutta merkittävänä metodina tuoda maailmanhallitus. David puhui YK:ssa 14.9.1994 sanoen: "Mutta tämä nykyinen mahdollisuuksien ikkuna, jonka kautta todellinen rauhanomainen ja epäitsenäinen maailmanjärjestys saatettaisiin kyetä luomaan, ei ole avoin pitkään. Jo nyt on mahtavia voimia töissä jotka uhkaavat tuhota meidän toivomme ja pyrkimyksemme pystyttää globaalin riippuvaisuuden kestävät rakenteet."

Millaisen epäitsenäisen yhteiskunnan David haluaisi nähdä? David Rockefellerin ihastus totalitarismia & sosialismia kohtaan tarjoaa vihjeen. David sanoi New York Times -lehdessä (10.8.1973) seuraavaa: "Mikä tahansa hinta Kiinan vallankumouksella onkaan ollut, se ilmiselvästi onnistui luomaan -- ei ainoastaan tahokkaamman ja asialleen omistautuneemman hallinnon -- vaan myös luomaan korkean moraalin ja päämäärätietoisen yhteiskunnan. Kiinan yhteiskunnallinen koe puhemies Maon alaisuudessa on eräs kaikkein tärkeimpiä ja onnistuneimpia ihmiskunnan historiassa." [David Rockefeller oli täydellinen kusipää. Mao onnistui tappamaan 60-70 miljoonaa oman maansa kansalaista, lähinnä omaa ilkeyttään ja tyhmyyttään. Suom. huom.]

Davidin Chase Manhattan Bank oli ensimmäinen amerikkalainen pankki joka avasi haarakonttorin Moskovaan ja Pekingiin. Hän oli myös tiiviisti yhteydessä Titoon ja Francoon.

Tarkastellaanpa muutamia Davidin huomattavimmista julkisivuista ja agenteista. Agentteja ja kontrolloituja korporaatioita käytetään helpottamaan Davidin kulissien takaisia kauppoja. Tämä CFR on ollut Illuminaatin instrumentti & propaganda-julkisivu. Illuminaatti-pomo David Rockefeller oli CFR:n puhemies. Illuminaatti Hamilton Fish Armstrong työskenteli Rockefellerin kanssa luodakseen Henry Kissingerin. Kissingerin tunnustettiin edustaneen laajalti David Rockefelleriä, kuten hän oli myös Nelson Rockefellerin läheinen ystävä/työtoveri. Väitetään että Adnan Khashoggia käytettiin Rockefellerin agenttina Lähi-idässä & maailmalla yleisesti. 1980-luvun loppupuolella, Rockefeller teki suunnitelmia korvata tämä etelä-amerikkalainen julkisivu United Fruit Company muilla julkisivuilla. Jotkut väittävät että Sony edustaa akronyymiä sanoista "Standard Oil New York". Toinen väite on että Crocker Citizens National luotiin yhdistämään ARCO ja Rockefellerien Standard Oil of CA. Jotta saataisiin selkeämpi ymmärrys David Rockefellerista, pitäisi ymmärtää sellaisten roistojen kuten Kissingerin hankkeet/vehkeilyt, jotka palkittiin hyvin työstään agentteina. Rockefellerit ovat pitkään läytäneet uskonnollisia ryhmiä julkisivuinaan, joten on tyypillistä että evankelista William Cameron Townsend, Wycliffe Bible Translatorista teki töitä Nelson Rockefellerin kanssa saaden aikaan satojen tuhansien Amazonasin intiaanien kuoleman tehdäkseen tietä Illuminaatin voitoille ja agendoille. David johti CFR:ää vuosina 1949-1985.

David Rockefeller Junior -- Tämä mies on kasvanut perheen sisällä. Hän on Brookings Instituten ja CFR:n jäsen. Hän kannatti Clintonia presidentiksi.

Godfrey S. Rockefeller -- Andover-nimisen salaseuran (AUV) päällikkö, jonka poika Godfrey Anderson "Rocky" Rockefeller oli tämän salaseuran päällikkö aikana jolloin George Bush kuului siihen vuonna 1942. Godfrey S. oli Kiinassa jolloin sekä hän että Mao olivat yhteydessä Yaleen. Hänen serkkunsa Isabel oli Bushin äidin morsiusneito. Myöhemmin Bush vietti aikaa Maon kanssa jota David Rockefeller avoimesti ihailee.

John D. Rockefeller III -- Samalla kun Nelson keskittyi Etelä-Amerikkaan, John D. Rockefeller III keskittyi Kaukoitään. Vuonna 1949, hän kuului Ulkoministeriön pyöreään pöytään joka määräsi USA:n ulkopolitiikasta Maon Kiinaa kohtaan. Hänen isänsä, John D. Rockefeller II, oli luonut IPR:n vuona 1925 josta tuli OSS:n selkäranka itä-Aasiassa Toisen maailmansodan aikaan. John Foster Dulles & John D. Rockefeller III pitivät toisistaan. Vuonna 1951, he matkustivat yhdessä Japaniin ja laativat 88-sivuisen dokumentin joka olennaisilta osiltaan loi USA:n Japanin politiikan.

Laurance Rockefeller (syntynyt vuonna 1910) -- Hän oli John Juniorin poika, Rockefeller Centerin puhemies. Hän meni Duken yliopistoon. Hän on ollut Valitut Palat (Reader's Digest) -lehden johtokunnassa, ja hän on useiden Rockefellerien omistamien säätiöiden luottamushenkilö. Hän oli Princetonin Yliopiston luottamushenkilö. Hän on saanut monia kunniamainintoja/palkintoja, ja hän on ollut monissa korkeissa viroissa kuten niin monet Rockefellerit. Laurance myönsi eräälle New Ageen suuntautuneelle roomalaiskatoliselle papille apurahan niin että tämä pystyi kirjoittamaan kirjan Illuminaatille otsikolla The Coming of the Cosmic Christ. Laurance oli Earth Dayn hallintoneuvoston jäsen joka markkinoi Äiti Maan palvontaa. Laurance myös myönsi rahaa Barbara Marx Hubbardille jotta tämä voisi kirjoittaa oman New Age -kirjansa. Barbara Marx Hubbard sekä muut New Age -johtajat ovat kirjoissaan väittäneet että uskonto tulevassa Uudessa maailmanjärjestyksessä olisi vapaamuurarius. Erään sisäpiiriläisen saaman tiedon mukaan, Toisen maailmansodan jälkeen hän investoi helikoptereihin; Piaseckiin ja Itekiin Felix du Pontin kanssa jotka valmistivat vakoilukameroita U2-koneisiin sekä CIA:n vakoilusatelliitteihin. Hän tienasi miljoonia tällaisilla sijoituksillaan. Hänen vaimollaan oli uskonto pakkomielteenä siinä määrin että tämä saattoi olla ohjelmoitu orja. Laurancen Jackson Hole Preserve käytti 2.000.000 dollaria hankkiakseen 6.000 eekkeriä maata joka luovutettiin SIsäministeriölle kun USA:n hallitus käynnisti illuminaattien johtaman kampanjan tehdä Amerikan erämaista yleisölle suljettuja alueita.

Michael Rockefeller -- Hän sai surmansa kun hän yritti lahjoa erästä Uuden Guinean heimopäällikköä suurella rahalla saadakseen ryhtyä metsästämään alkuasukkaita sekä valmistaa kutistettuja ihmisenpäitä. Nämä alkuasukkaat olivat luopuneet ihmissyönnistä eivätkä suostuneet aloittamaan sitä uudestaan Michaelin lahjuksista huolimatta. Lopulta, kyllästyttyään Michaeliin he päättivät surmata hänet!

Rodman C. Rockefeller -- CFR:n jäsen.

Winthrop Rockefeller -- Homoseksuaali joka nautti elämästään Arkansasissa mustaihoisen mieskumppaninsa kanssa. Kerrotaan että hänellä oli maailman suurin porno-kokoelma. Hän oli Arkansasin kuvernööri vuosina 1966-1970.

Winifred Rockefeller Emeny -- Nelsonin serkku, murhasi kaksi lastaan ja teki sitten itsemurhan.

Nelson Aldrich Rockefeller -- USA:n varapresidentti ja New Yorkin kuvernööri. Kerrotaan että hän kuoli 70-vuotiaana ollessaan sängyssä 25-vuotiaan naisen, Megan Marshackin kanssa. Hänen leskensä, "Happy" Murphy loi oman skandaalinsa kun hän jätti aviomiehensä ja lapsensa avioituakseen Rockefellerin kanssa vuonna 1963.

George Dorr O'Neill on "the Cousins" -nimisen Rockefellerien sukupolven johtaja, joka alkaa nyt korvata aikaisempia johtajia nimeltään "the Brothers". Vanity Fair -lehden tammikuun numero paljasti paljon Georgesta, eräästä Rockefellerien perillisestä joka tuki Phyllis Schlaflya. Hän palkkasi nuoria Illuminaatin ohjelmoimia uhkeita naisia. Hänen ex-vaimonsa Amy Whittlesey saattaa olla ohjelmoitu monipersoona.

Monilla Rockefellerien perheen jäsenillä on ollut ongelmia elämässään, jotka ovat olleet täynnä kaikenlaisia pelkoja ja okkultistisia aktiviteetteja. Tiedetään että Rockefellerit ovat toistuvasti rakentaneet monia salaisia tunneleita ja ja salaisia huoneita rakennuksiinsa. He ovat kehittäneet okkulttista ja maallista valtaansa siihen pisteeseen saakka että he pitävät itseään jumalina. Heidän mahtavat jäsenensä usein kohtaavat väkivaltaisen rituaalikuoleman niinkuin korkean tason saatanallinen traditio vaatii.

 

 

Luku 9b -- Rockefeller

Osa 3: Rockefellerien valta, perhe joka saalistaa yhdessä

Rockefellerit ovat riisuneet/vapauttaneet suurimman osan omistuksistaan paikkoihin joita he hallitsevat mutta joiden omistajia he eivät ole virallisesti. Tämä Rockefellerien taloudellinen valta on paljon suurempi kuin mitä taseiden perusteella voisi päätellä. Rockefellerit voivat antaa lahjoituksia organisaatiolle jota ha hallitsevat eivätkä täten menetä rahojensa hallintaa. Nämä lahjoitukset näyttävät vaikuttavilta, mutta Rockefellerien verilinja ei ole menettänyt mitään. Ilman epäilystäkään Rockefellerit hallitsevat miljardeja dollareita. Raha ei ole ongelma Rockefellereille, heillä on sitä aivan niin paljon kuin mitä he pystyvät käyttämään. Rockefellerit ovat aina olleet hyvin salailevia sen suhteen miten he käyttävät rahojaan, ja hyvästä syystä. Suuri osa heidän rahoistaan on likaista ja niitä käytetään likaisiin tarkoituksiin.

Oletko sinä koskaan huomannut että Rockefellerien Standard Oil käyttää saatanallista pentagrammia ympyrän sisällä logossaan?

Vain kolme lukemattomista Rockefellerien yhtiöistä ovat Texas Instruments, General Electric ja Eastman Kodak. Rockefellerit hallitsevat myös Boeingia. Tälle kirjailijalle, Fritz Springmeierille, on toistuvasti annettu informaatiota lukemattomista lähteistä koskien okkultistisia aktiviteetteja joita suoritetaan Boeingin tehtailla Seattlen lähellä. Jopa Monarch-ohjelmointia suoritetaan Boeingin tehtailla. Kaikki nämä sopivat yhteen kun henkilö pääsee katsomaan koko kuvaa. Rockefellerit hallitsevat myös Delta Airlinesia. Onko kukaan tajunnut että Deltan symboli on laajalti käytetty saatanallinen symboli? Onko ihme että niin monet illuminaateista, CIA, Maailmanpankin työntekijät sekä ihmiset kuten Chuck Colson lentävät Deltalla? [Kaikilla näillä yhtiöillä Standard Oilia lukuunottamatta menee kehnosti. Suom. huom.]

Rockefellerit ovat esittäneet roolia Lucis Trustissa sekä Yhdistyneissä Kansakunnissa. Mielenkiintoista, sinä tulet huomaamaan että Prinssi Charles on Lucis Trustin puhemies sekä toimii YK:ssa monin tavoin. Prinssi Charles on eräästä toisesta saatanallisesta verilinjasta. Lukijoiden täytyy opiskella minun kirjaani Be Wise As Serpents nähdäkseen kuinka Lucis Trust liittyy koko kuvaan.

Minun tarkat muistiinpanoni katosivat, mutta riittää kun sanoo etä Rockefellerit omistavat maata kaikkialla Etelä-Amerikassa. Rockefellerit omistavat maata kaikilla suosituilla lomanviettopaikoilla Hawaijilta Teksasiin ja Floridasta Seal Harboriin, Maineen. Huomasitko kuinka usein Bush kävi Mainessa kun hän oli presidenttinä?

Rockefellerit olivat mukana FBI:n luomisessa, niin että FBI on aina ollut Illuminaatin rautakanki. Tämän vuoksi FBI:llä on käynnissä virallisia ohjelmia siepata lapsia käytettäviksi ihmisuhreina. Tämä organisaatio joka toimii osana FBI:tä on nimeltään Finders. Haju oli niin paha että U.S. News & World Report kirjoitti tarinan pehmentääkseen tämän skandaalin vaikutuksia. Entiset satanistit jotka toimivat FBI:ssä ottaakseen vastaan FBI:n sieppaamat lapset ja myydäkseen heidät uhreiksi ovat yrittäneet kertoa julkisuuteen tästä FBI:n korruptiosta/mädännäisyydestä. Kun Illuminati oli tulossa paljastetuksi Franklin Saving & Loan -tapauksen yhteydessä LIncolnissa, Nebraskassa, FBI oli osa likaisia näyttelijöitä ja oli osa peittelyä.

Rockefellerit ovat hallinneet FBI:tä siitä lähtien kun se aloitti. Kun Kongressi halusi tutkia CIA:n väärinkäytöksiä, he nimittivät komission jota johti Rockefeller tutkimaan näitä väärinkäytöksiä! Kyllä, tämä Rockefeller Commission teki suuren tutkimuksen ja näpäytti CIA:ta muutamasta pienestä virheestä. Koska Rockefellerien perhe tekee töitä käsi kädessä CIA:n kanssa luodakseen mielenhallinta-orjia, tietysti CIA:n väärinkäytökset ylenkatsotaan!

Entinen satanisti, Michael McArthur, on antanut arvokasta sisäpiirin informaatiota koskien FBI:n ja CIA:n ohjelmia siepata lapsia ihmisuhreiksi saatanallisiin rituaaleihin. Tässä on muutamien agenttien nimiä jotka sieppaavat lapsia:

  • "Chucky", "Mike", "Peters" -- FBI hit man in Division 5 of FBI, involved with Inslaw case
  • Nichol Harrah -- FBI agent who abducts children for sacrifice
  • Linda Krigg -- Satanist Working for FBI
  • Ken Lanning -- FBI agent who abducts children for sacrifice
  • Nick O'Hara -- FBI hit man, satanist, has covered FBI child kidnappings by murder
  • Kepe Richardson -- FBI agent who abducts children for sacrifice.

MUUTAMIA JULKISUUDEN TIEDUSTELU-YHTEYKSIÄ

Rockefellerit ottivat osaa CIA:n luomiseen. Eräs CIA:n agentti kuvaili CIA:ta "riisutuksi huoraksi" jonka täytyisi tulla pois kadulta ja peseytyä. Tämä sen tähden että CIA on ollut Illuminaatin huora. He ovat käyttäneet sitä omien päämääriensä edistämiseen, ja antaneet kaiken loan kaatua CIA:n niskaan.

Rockefeller pantiin tutkimaan CIA:n mädännäisyyttä. Mikä vitsi. Nelson Rockefeller istui jopa CIA:takin korkeammalla osana Kansallisen turvallisuuden neuvostoa. Kun me suuntaamme katseemme CIA:han, me näemme ihmisten kuten ARchie Rooseveltin menevän Afrikkaan CIA:n johtajana David Rockefellerin kanssa vieraillakseen Kanun Emiirin luona Nigeriassa. Tämä vierailukohde oli lähellä Timbuktua. David Rockefeller otti mukaansa egyptologian professorin kun hän meni Egyptiin käymään pyramideilla. David on tämä Rockefellerjolle kovakuoriaiset ovat pakkomielle. Kenties egyptiläisten kunnioitus kovakuoriaisia kohtaan viehätti häntä. Tri. Charles Breasted, Amerikan kuuluisin egyptologi, oli Rockefellerien arvostama. Tämä ei ole yllätys kun ymmärtää Egyptiläisen Kuolleiden kirjan ja tämän päivän saatanallisten rituaalien välisen yhteyden.

Rockefellerit ovat esittäneet avainroolia CFR:ssä. Rockefeller kirjoitti kirjan Future of Federalism jossa markkinoidaan maailmanhallitusta. Useiden vuosien ajan Rockefellerit ovat syytäneet miljardeja dollareita projekteihin ja kansainvälisiin ryhmiin jotka yrittävät markkinoida maailmanhallitusta yleisölle (on jo olemassa salainen maailmanhallitus). Rockefellerit ottavat osaa päätöksiin jotka vaikuttavat Venäjään, Kiinaan & muualle Aasiaan, ja hyvästä syystä: Rockefellerien Huoneella on sijoituksia näissä maissa.

Mieluummin kuin ottaa riski ja tehdä asia rehellisten vaalien kautta, suoritettiin nerokas vallankaappaus jonka avulla Nelson Rockefelleristä tehtiin varapresidentti.

Kun Nelson Rockefellerei päässyt USA:n presidentiksi, Rockefellerit vaihtoivat taktiikkaa ja tukivat Jimmy Carteria, joka oli yksi heidän miehistään Trilateraalisessa komissiossa. Tämä Trilateraalinen komissio koostui seuraavien yhtiöiden toimitusjohtajista: IBM, Shell, Siemens, Chase Manhattan, Sony, Nippon Steel; sekä monien muiden. Tämä komissio loi komiteoita koordinoimaan taloudellisia ja poliittisia päätöksiä Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa.

Henkilö joka tutkii Rockefellereita saa selville että heillä on ollut sormensa USA:n politiikassa 1900-luvulla. Suunta jonka tämä kansakunta on ottanut, on seurausta lukemattomista määräyksistä joita Rockefellerit ovat antaneet. Kuka tietää kuinka syvälle heidän rahansa ja valtansa ulottuvat? Me tiedämme että tämän Chase Investment Corporationin kautta Rockefellereillä on omistuksia sellaisissa paikoissa kuten terästehdas Turkissa, ja tekstiilitehdas Nigeriassa. Nelsonilla on ollut Creole Petroleum Venezuelassa. YK:n pääsihteerit ovat vierailleet Rockefellerien luona heidän talossaan Pocantinossa, ja Chase Manhattanilla on täysivaltainen edustaja YK:ssa. Toisaalta Latinalaisessa Amerikassa on ollut lukuisia verisiä mellakoita joissa on protestoitu sitä että tämä verilinja hallitsee useita banaani-tasavaltoja. Archer-Daniels-Midlandilla (ADM), jolla on monopoli siemenissä ja muissa maataloustuotteissa, on Margaretta "Happy" Rockefeller johtajanaan. Happy Rockefelleroli myös USA:n edustajana YK:n yleiskokouksessa vuonna 1991. ADM on saanut jonkinverran huomiota tämän kirjailijan lukuisissa luennoissa ja kirjoituksissa koska eliitti käyttää sitä työkaluna monopolisoidessaan maataloutta.

LIITOSSA OLEVAT PERHEET

Useat perheet ryhtyivät yhteistyöhön Rockefellerien kanssa ja rikastuivat ainoastaan sen tähden että he palvelivat Rockefellereita. Näitä perheitä ovat: Archbald, Bedford, Chesebrough, Cutler, Flagger, Folger, Harkness, Payne, Pierce, ja Rogers. Tämä alkuperäinen Rogers oli Henry H. Rogers, Standard Oil Companyn johtaja, ja hänen jälkeläisensä kuuluvat Illuminatiin, kuten myös näiden liitossa olevien perheiden eräät jäsenet.

Rockefellereilla on muutamia omia jotka ovat Kongressin jäseniä kuten John Davison "Jay" IV Rockefeller, joka oli Länsi-Virginian senaattorina. Lewis Kirby Rockefeller oli Edustajainhuoneen republikaani-jäsen.

Senaattori "Jay" Rockefeller ja hänen perheensä ovat johtaneet Länsi-Virginiaa kuten omaa maataan. Hän kuuluu myös CFR:ään ja Trilateraaliseen komissioon. Hän kävi Yalen yliopistoa. Hän hoiti Indonesian asioita USA:n ulkoministeriössä vuonna 1963. Indonesia oli eräs näistä maista joissa USA:n tukema tyrannimainen koneisto piti valtaa. Jos se olisi ollut kommunistinen, maan ihmisoikeusrikkomuksiin olisi kiinnitetty enemmän huomiota. Senaatissa, Jay on ollut joissakin tärkeissä komiteoissa, mukaanlukien rahoitus, kauppa, taloudellinen kehitys ja veteraani-asiat.

Arkansas, kuten Länsi-Virginia, on ollut takapajuinen osavaltio jota Rockefellerit ovat saalistaneet ja jota he edelleen kontrolloivat.

Muutama Rockefeller on ollut edustajana Kongressissa, mutta on tyypillisempää että Rockefellerit omistavat senaattoreita. Esimerkiksi, vuonna 1904 Senaattori Penrose sai 25.000 dollaria ja Senaattori Bliss sai 100.000 dollaria Rockefellereilta Standard Oilin kautta. Eräs tutkija kuvasi Rockefellerien poliittista valtaa näin: "Tämä Standard Oil on tehnyt Pennsylvanian lainsäädännölle kaikkea muuta paitsi jalostanut/rikastuttanut sitä." [Henry Demarest Lloyd, "Wealth Against Commonwealth"]

Kun Rockefellerit halusivat rakentaa epäsuositun valtatien henkilökohtaisia tarpeitaan varten, he kutsuivat sisäministeri Stewart Udallin Nelsonin asuntoon, jossa hänet suostuteltiin hyväksymään tien rakentaminen.

Vuonna 1968 Hubert Humphrey halusi sekä Davidin että Nelsonin kabinettiinsa. David Rockefeller neuvoi presidentti John F. Kennedyä.

Samalla kun Rockefellerien verilinja on mukana satanismin edistämisessä, he hallitsevat myös kristillisiä uskontokuntia. Pyhän Johanneksen kirkko New Yorkissa on eräs heidän kirkoistaan.

Täytyisi lukea useita kirjoja jotta ymmärtäisi täysin kuinka Illuminati hallitsee uskontoja, mukaanlukien Kristinusko. Illuminati itse imee verensä noin viidestäsadasta hyvin mahtavasta perheestä ympäri maailmaa.

Tässä luvussa ei yritetä selittää Rockefellerien verkostoja tai heidän monia organisaatioitaan. Itse asiassa, kukaan ei tiedä kuinka monta trustia Rockefellereilla on. Heillä on kätkettyjä trusteja salaisten trustien sisällä. Arvioidaan että heillä on 200 - 3.000 trustia ja säätiötä. John D. Rockefeller SEnior sijoitti noin 400 miljoonaa dollaria trusteihin & säätiöihin (nykyrahassa vieläkin enemmän). Rockefellerien omaisuus oli niin hyvin kätketty että Nelson Rockefeller ei maksanut lainkaan tuloveroa vuonna 1970. Kuitenkin hän oli kenties Yhdysvaltain rikkain mies.

Rockefellereillä on valtava vaikutus uskontoihin tässä maassa useilla tavoilla:

  1. He lahjoittavat valtavia summia seminaareihin joita Yhdysvallat tarvitsee toimiakseen.
  2. He lahjoittavat paljon rahaa yliopistoille. Koulutus vaikuttaa ihmisten uskonnollisiin arvoihin.
  3. He lahjoittavat paljon rahaa lukuisille uskonnollisille organisaatioille.
  4. Heidän valtansa ja vaikutusvaltansa määrää siitä kuka saa julkisuutta mediassa ja kuka ei.
  5. Heidän vaikutusvaltansa on edesauttanut monien antikristillisten organisaatioiden perustamista.
  6. He suoraan auttavat hallitsemaan tiettyjä uskonnollisia ryhmiä kuten Lucis Trustia.

Rockefellerien vaikutusvalta on toisinaan hienovaraista ja toisinaan näkyvää.

Kirjassa The Unholy Alliance annetaan yksityiskohtia siitä kuinka seminaarit, seurakuntien hallintoneuvostot ja kristilliset opistot on napattu. Suuri osa rahoista jolla tällaisia asioita tehdään tulee Rockefellereilta. Eräs ensisijaisista suurista säätiöistä joka oli työkaluna erilaisten uskonnollisten instituutioiden kontrolloimisessa oli tämä Sealantic Fund.

Tämä säätiö, Sealantic Fund, joka luotiin vuonna 1938 ja jolla oli päämaja New York Cityssä antoi valtavasti rahaa protestanttien manipuloimiseen. Vuonna 1964, tämä säätiö teki lahjoituksia 681.886 dollarin edestä. Vuonna 1969 lahjoituksia tehtiin 1.889.550 dollarin edestä.

Vuodesta 1984 lähtien, tätä säätiötä ei enää käytetty. Mutta suuntaa katseesi erääseen toiseen Rockefellerien voittoa tavoittelemattomaan säätiöön, nimeltään Rockefeller Brothers Fund. Paljastuu mielenkiintoisia asioita. Monet ihmiset eivät löydä mitään yhdistävää tekijää siinä mikä näyttää satunnaisten lahjoitusten kaavalta. Minun kirjassani Be Wise As Serpents kerrotaan kuinka nämä lukuisat ryhmät jotka saavat lahjoituksia ovat sukua toisilleen sekä auttavat Rockefellerien agendaa. Vaikka nämä muut Rockefellerien säätiöt eivät ole suoranaisesti suuntautuneet uskontoon kuten tämä Sealantic Fund, on selvää että nämä muut säätiöt vaikuttavat uskontoon, kuitenkin hienovaraisemmin.

Rockefeller Brothers Fundin antamia lahjoituksia vuonna 1984:

  • Council on Foundations -- 41.000 dollaria -- Virallinen selitys kuuluu: "Raha suunnattu projekteihin joiden tavoitteena on lisätä tietoisuuttamme globaalista epäitsenäisyydestä sekä suhteista kansainvälisten ja kotimaisten asioiden suhteen. Painotus tullaan kohdistamaan tiedotus- ja koulutusohjelmiin jotta rahoittajat oppisivat tuntemaan kuinka analysoida mahdollisuuksia kansainvälisiin lahjoituksiin."
  • Harlem Interfaith Counseling Service -- 100.000 dollaria.
  • Private Agencies Collaborating Together -- 25.000 dollaria -- "Rohkaisee yhteistyöhön yksityisten kehitys-virastojen kanssa jotka toimivat Afrikassa, Aasiassa, sekä Latinalaisessa Amerikassa..."
  • Trilateral Commission -- 240.000 dollaria.
  • ACLU -- 15.000 dollaria.
  • American Historical Association -- 42.000 dollaria.
  • Americal Philosophical Association -- 57.000 dollaria.
  • Catholic University of America -- 25.000 dollaria.
  • Catholic University of Chile -- 224.200 dollaria.
  • Council on Foreign Relations -- 165.000 dollaria.
  • NAACP -- 100.000 dollaria.
  • Population Counsil -- 1.235.000 dollaria.
  • University of Notre Dame -- 25.000 dollaria.

Roomalaiskatoliset ovat saaneet paljon rahaa säätiöiltä jotka ovat yhteydessä Uuteen maailmanjärjestykseen. Roomalaiskatolinen Kirkko, Episkopaalinen Kirkko sekä Unitaarikirkko esittävät suurta roolia Uudessa maailmanjärjestyksessä. Vaikka Paavi ei kuulu Illuminaatin hierarkiaan, hän tekee heidän kanssaan liiketoimia sekä koordinoi toimintansa heidän ohjeidensa mukaan.

Nyt me käymme tarkemmin läpi nämä kuusi asiaa jotka on listattu edellisellä sivulla:

  1. Tämä Union Theological Seminary on toiminut Rockefellerien rahoilla. UTS ei ole ainoa protestanttinen seminaari joka on saanut Rockefellerien rahoja mutta se saattaa olla esimerkki seminaarista jota Rockefellerit kontrolloivat.

    Tämä Sealantic Fund sanoi tiedotteessaan: "Nykyiset intressit ovat ensisijaisesti suunnattuina protestanttiseen teologiseen koulutukseen." Sealantic Fundin presidentti, kun se toimi, oli David Rockefeller, ja Laurance S. Rockefeller oli varapresidenttinä. Steven C. Rockefeller oli eräs luottamushenkilöistä.
  2. Vuonna 1952, kongressiedustaja Eugene E. Cox johti komiteaa joka ensimmäistä kertaa yritti paljastaa Rockefellerien (sekä muiden) rahastojen aktiviteetit. Jostakin syystä, Cox kohtasi kiivasta vastarintaa kaikkialla mitä hän tutki, ja jostakin tuntemattomasta syystä tämä mies sairastui ja kuoli. Eräs komitean jäsen, kongressiedustaja Carroll Reece ja hänen neuvonantajansa Rene Wormster yrittivät jatkaa tutkimuksia. Rockefellerien hännystelijät ja sanomalehdet tekivät parhaansa tuhotakseen Kongressiedustaja Reecen. Reecen tutkimuksille annettiin vain vähän resursseja. Kuitenkin, he pystyivät paljastamaan etä 1930-luvun alkupuolelta lähtien Rockefellerin ja Carnegien säätiöt käyttivät valtavia rahasummia koulutukseen. Näitä rahoja käytettiin John Deweyn, marxismin, maailmanhallituksen sekä sosialismin markkinoimiseen. Nämä säätiöt (ensisijaisesti Rockefellerin ja Carnegien) rahoittivat kahta kolmasosaa kaikista korkeamman tason opetusta tarjoavista instituutioista Amerikassa vuosina 1900-1933. Tämä National Education Assiciation (NEA) oli suurelta osin Rockefellerin & Carnegien säätiön rahoittama. NEA:n vuoden 1934 raportissa sanotaan: "Kuoleva 'antaa mennä' -periaate täytyy täysin tuhota ja meidät kaikki, mukaanlukien 'omistajat' täytyy alistaa suuressa määrin sosiaaliselle kontrollille."

    Reecen komitean neuvonantaja Rene Wormser kirjoitti raporttiinsa: "Tämä pakottaa tekemään sen johtopäätöksen että on olemassa, todellakin, jotakin varsinaisen salaliiton kaltaista, jonka tavoitteena on luoda sosialismi koulutusjärjestelmämme kautta..." He saivat selville että tämä Rockefeller Foundation on pääasiallisin syyllinen sosialismin opettamiseen Amerikan kouluissa sekä yliopistoissa, ja oli myös NEA:n politiikan takana.

    Rene Wormster, Reecen komitean neuvonantaja raportoi: "Hyvin voimakas säätiöiden kompleksi on kehitetty vuosien aikana valvomaan opetustamme. Osana tätä kompleksia, ja etupäässä vastuussa siitä, ovat Rockefeller ja Carnegie."

    Tällainen oli tilanne 1950-luvulla, kun Reecen komitea oli lyhyen aikaa töissä. Nämä Rockefellerien ja Carnegien ryhmät ovat jatkaneet koulutuksen kontrolloimista kohtaamatta juurikaan vastarintaa.

    Eräs koulukirjojen tuottaja on Grolier Incorporated. Avery Rockefeller JUnior istuu Grolier Incorporatedin johtokunnassa. Hän oli UNESCO:n kansainvälisten kirjojen komitean jäsen. Täten Rockefellereillä on suuri vaikutusvalta YK:ssa.
  3. John D. Rockefeller puhui New Yorkin protestanttien neuvostossa 31.1.1945 ja kertoi heille että vastaus Kristinuskon ongelmiin oli, että Kristinuskosta pitäisi tulla "elävän Jumalan kirkko". Monet sen ajan kuuntelijat eivät kenties ymmärtäneet että hän ja muut Illuminaatti-johtajat pitävät itseään jumalaina, ja että ratkaisu jonka John D. Rockefeller verhotusti antoi oli että Kristinuskon tulisi palvoa häntä elävänä jumalana. Tässä viimeisessä lausunnossa on enemmän järkeä kun ymmärtää Illuminaatin mielenhallintaa, jossa uhrit ohjelmoidaan niin että he näkevät isäntänsä jumalana.
  4. Rockefellereilla on suuri valta lukuisissa aikakauslehdissä ja sanomalehdissä. Salli meidän tutkia kuinka tätä lehdistön valtaa voidaan käyttää uskonnossa. Eräs aikakauslehti jonka sisällä Rockefellereilla on jonkin verran valtaa on Time. Lehden johtokunnan puhemies, Andrew Heiskell, oli David Rockefellerin liikekumppani. Toinen illuminaatti (6. taso), Henry J. Fisher, johti McCall's Magazinea vuosina 1917-1956. Tämä Illuminaatin lehdistö antoi Anton LaVeyn Saatanan Kirkolle paljon julkisuutta. 31.1.1967, New York Daily News kirjoitti siitä kun Anton LaVey suoritti ensimmäisen saatanallisen avioliitto-seremonian Amerikassa. McCall's Magazinen artikkelissa satanismista annetaan ruusuisempi kuva kuin mitä se todellisuudessa on. [Niille aivopestyille tavallisille ihmisille jotka ajattelevat että tämä Anton LaVeyn ilmainen mainostaminen tehtiin ainoastaan sen takia että yleisön mielenkiinto lehteä kohtaan säilyisi, minä voin näyttää sinulle kymmeniä vieläkin mehukkaampia juttuja jotka eivät ole koskaan nähneet päivänvaloa koska ne ovat sellaisia joista Illuminati ei halua yleisön tietävän. En kiistä etteikö tarina satanismista olisi mielenkiintoinen, minä vain painotan sitä että monia muita mielenkiintoisia juttuja ei koskaan julkaista. Päätoimittaja valitsee jutut; valinta ei tapahdu sattumalta.] Lopulta, 19.6.1972, Time kirjoitti jutun LaVeysta otsikolla "okkultistinen korvike uskolle". Usko minua, vilpittömät kristilliset ryhmät eivät ole koskaan saaneet tällaista ilmaista julkisuutta. En viittaa ihmisiin kuten 33. asteen vapaamuurari Billy Graham, joka tekee töitä Uuden maailmanjärjestyksen eteen ja joka on saanut paljon julkisuutta -- vaan pikemminkin moniin epäitsekkäisiin hyväsydämisiin ihmisiin joita minulla on ollut onni tavata, jotka ovat tehneet mielenkiintoisia ja suuria asioita ihmiskunnalle ilman taka-ajatuksia.

    Toinen vähäinen esimerkki johon minä viittaan koska ne nousevat pintaan monta kertaa vuodessa ovat von Dänikenin UFO-kirjat. Lew Wasserman, MCA:n johtaja, joka omistaa G.P. Putnam's Sons -nimisen kustannusyhtiön on Rockefeller University Councilin jäsen. G.P. Putnam's Sons julkaisi von Dänikenin teorioita. [Von Däniken ei varsinaisesti kirjoita Ufoista. Suom. huom.]

    Cadence Industries omistaa Marvel Comicsin. Miehet Cadencen johtokunnassa istuvat David Rockefellerin alaisuudessa paikoissa kuten CFR. Onko ihme että Marvel Comics mainostaa okkultismia sekä sankareita kuten "Saatanan Poika"? Sinä sanot että Rockefeller ei määrää aivan kaikista "pikkuasioista"? Pidä mielessäsi että monet Rockefellerit kutsuvat itseään baptisteiksi. Jos he olisivat aitoja kristittyjä, eikä heidän pitäisi käyttää vaikutusvaltaansa lopettaakseen tällaiset hirvittävät asiat? Pointti on siinä että mädännäisyys alkaa huipulta. Pyramidin alempien kerrosten on vaikea kääntää suuntaa silloin kun pyramidin huippu on omistautunut Saatanalle.

    Rockefeller ja Hearst hallitsivat uutis-monopolia. Se oli Hearst joka markkinoi sekä satanismia että Billy Grahamia. Hearst teki Billy Grahamista sellaisen jollainen hän on tänään tukien häntä taloudellisesti ja antaen hänelle julkisuutta. Rockefeller rahoitti Billy Grahamin New Yorkin ristiretkeä ja Chase Manhattan auttoi Billy Grahamia taloudellisesti.
  5. Maurice Strong on Rockefellerien hyvä ystävä. Hän on mainostanut Äiti Maan palvontaa. David Rockefeller tekee yhteistyötä Maurice Strongin kanssa. Rockefellerien säätiöt tukevat voimakkaasti ympäristöliikettä. Yhä useammat ihmiset ovat tulossa tietoiseksi siitä että tätä sotaa ympäristön pelastamiseksi käytetään edistämään Illuminaatin agendaa joka pyrkii riistämään ihmisiltä heidän vapautensa sekä tarjoamaan perusteet Illuminaatin perheille omistaa koko maailma. George Hunt paljasti tämän juonen mentyään UNCED:in Earth Summitiin jossa Rockefellerit ja Rothschildit suunnittelivat käyttävänsä World Conservation Bankia saadakseen itselleen lisää maata.

    Rockefellerit ovat rakastaneet suuresti korealaista Pastori Moonia. Moon kutsuu itseään Kristukseksi ja on perustamassa uskontoa joka markkinoi internationalismia. Hänen uskontonsa on myös hyvä koekenttä aivopesu/värväystekniikoille joista NWO tekee täydellisiä. Rockefellerit ovat auttaneet Moonia, jolla on yksityinen asunto New Yorkissa. On myös kiinnostavaa että huomattavat poliittiset hahmot jotka kannattavat Moonia ovat niitä joilla on sidoksia NWO:hon, ja niihin kuuluvat Ted Kennedy, vapaamuurari Mark C. Hatfield, vapaamuurari Jesse Helms & illuminatus William F. Buckley Junior.

Eräs vähemmän tunnettu ryhmä on nimeltään Spiritual Frontiers Fellowship (SFF) Missourissa. Heidän tarkka osoiteensa on <i<="" i="">. Se perustettiin vuonna 1956. Aivan kuten Pastori Moon, he väittävät olevansa kristittyjä mutta harjoittavat ja opettavat muunlaisia asioita. He opettavat ja harjoittavat okkultismia. Kaksi SFF:n huomattavaa miestä ovat Marcus Bach ja Gardner Murphy. Heillä molemmilla on mielenkiintoinen tausta. Marcus Bach vihjaa yhteyksiin Rockefellerien kanssa. </i

Marcus Bach, syntynyt vuonna 1906, of SFF:n erityisprojektien johtaja. Tämä Rockefeller Foundation myönsi hänelle stipendin "tutkijana ja luovana kirjoittajana" vuosille 1934-1936.

Gardner Murphy oli UNESCO:n neuvonnantajana New Delhissä, Intian opetusministeriössä. Vuosina 1952-1968 hän oli Menninger Foundationin tutkimusjohtajana Topekassa, Kansasissa. [Kyllä, okkultistit pääasiassa johtavat psykologiaa!] Menninger itse on useiden ympäristöjärjestöjen jäsen, Aspen Instituten luottamushenkilö, vapaamuurari, ACLU:n jäsen sekä W. Clement Stonen läheinen työtoveri. W. Clement Stone vuorostaan on myös vapaamuurari, okkultistisen American Society for Psychical Researchin jäsen sekä Menninger Foundationin taloudellinen tukija.

Rockefellerit rahoittivat suurelta osin tätä Federal Council of Churchesia. Kirjassani Be Wise As Serpents kerrotaan yksityiskohtaisesti kuinka FCC luotiin tuhoamaan Kristinusko, kuinka he huolellisesti lavastivat että näyttäisi siltä kuin FCC olisi syntynyt ruohonjuuritasolta käsin, kun todellisuudessa eliitti (Illuminati) loi sen. Minä edelleen kerron yksityiskohtia siitä kuinka ihmiset jotka johtavat sitä ovat korkea-arvoisia vapaamuurareita, sosialisteja sekä maailmanhallituksen kannattajia. Kirjassa osoitetaan myös kuinka he huolellisesti manipuloivat Evankeliumia omien petollisten päämääriensä edistämiseksi.

Tätä Riverside-kirkkoa New Yorkissa on kutsuttu "Rockefellerien kirkoksi". Syksyllä vuonna 1977, William Sloane Coffin Juniorista (Skull & Bones) tuli kirkon vanhempi pastori. Riverside Church on osa opistojen, seminaarien ja kirkkojen rykelmää Rockefellerien hallitsemalla alueella nimeltään "Morningside Heights" johon kuuluu Columbia University, Barnard College, Teachers College, International House, Union Theological Seminary, Jewish Theological Seminary, Juilliard School of Music, Corpus Christi Church, sekä Cathedral of St. John the Divine. Tässä on esimerkki Rockefellerien vallan keskittymisestä.

  1. David Rockefeller on osa Lucis Trustin johtoa. Lucis Trust julkaisi Alice Baileyn kirjan Externalization of the Hierarchy jossa kerrotaan uusaikalaisten ja satanistien suunnitelmista, ja kuinka hengellinen hierarkia (itse asiassa demonien hierarkia) tulee hallitsemaan tätä planeettaa. Tässä kirjassa kerrotaan muutamia yksityiskohtia tästä suunnitelmasta, ja sitä käytetään oppikirjana uusaikalaisten Arcane-kouluissa New Yorkissa ja Lontoossa selittämään kuinka Uusi aika & maailmanuskonto & maailmanhallitus luodaan.

    Kirjassa Externalization of the Hierarchy toistetaan useita kertoja että kolme työkalua joita käytetään Uuden aikakauden luomiseen tulevat olemaan: 1) vapaamuurari-looshit; 2) kirkot; 3) opetus. [Tämä on selvästikin paljastavaa meille että miehet kuten Rockefellerit käyttävät kirkkoja edistääkseen tätä luciferilaista suunnitelmaa. Opetusta tarvitaan sen tähden että kaikki eivät käy kirkoissa. He tarvitsevat turvaverkon saadakseen jokaisen aivopesuun tehdäkseen meistä kaikista sellaisia että me haluaisimme olla onnellisia orjia tämän Valonkantajan alaisuudessa.]

Rockefellerien elämä heidän kotonaan on tarkoituksellisesti erilaista kuin tavallisten ihmisten elämä. Heillä on yli sata kotia joissa he voivat asua. Rockefellerit omistavat suuria alueita viljavaa maata useissa Etelä-Amerikan maissa ja heillä on hienoja koteja Brasiliassa, Ecuadorissa ja Venezuelassa. Heillä on kaksi asuntoa Washington D.C:ssä (vähintään), lukuisia karjatiloja ympäri Yhdysvaltoja, loma-asuntoja Hawaijilla, Puerto Ricossa ja Karibialla, 32-huoneen asunto Viidennellä Avenuella New Yorkissa puhumattakaan heidän kiinteistöistään Seal Harborissa, Mainessa sekä Pocantino Hillsissä, New Yorkissa. Arvioidaan että heillä on 2.500 palvelijaa pitämässä asunnoista huolta.

Täma Romanovien perhee koostuu enemmästä kuin vain venäläisestä haarasta; heillä on myös preussilainen haara ja jotkut Romanoveista muuttivat Amerikkaan jossa hänen tyttärentyttärensä Mary Teissier (Alexander Romanovin serkku) oli eräs J. Paul Gettyn rakastajattarista. Fortune Magazine listasi kerran J. Paul Gettyn Amerikan rikkaimmaksi mieheksi.

Tämä Romanovien veri virtaa joissakin Illuminaatin jäsenissä. Sitä oli myös Frank Sinatran ystävissä. Mike ja Gloria Romanov ovat olleet Frank SInatran ystäviä, ja heidän sytäväpiirinsä koostui Mafian ja Illuminaatin jäsenistä. Esimerkiksi, Frank Sinatra matkusti Ranskaan viettääkseen aikaa Baron Guy de Rothschildin kanssa, ja toisella kertaa heidät nähtiin World Mercy Fundin hyväntekeväisyys-tanssijaisissa Laurance Rockefellerin kanssa. Frank Sinatra osti Mary Astorin suuren monisiipisen kiinteistön Toluca Laken alueelta San Fernandinon laaksosta.

Eräs Rockefellerien ja Rothschildien tuoreimmista projekteista on rahoittaa uhkapelikeskuksen rakentaminen Etelä-Afrikkaan lähelle Johannesburgia, nimeltään "Lost City". Tämä kirjailija on saanut informaatiota vapaamuurarien/okkultistien aktiviteetista joka on yhteydessä Lost Cityyn.

 

Toinen aktiviteetti jota Rockefellerit ja Rothschildit tekevät yhdessä liittyy ADL:ään. Episkopaalinen piispa Paul Moore (Mooren perheestä) on rahoittanut ADL:ää kun taas Leonard Rochwarger, joka oli alueellinen ADL:n johtokunnan jäsen on Rothschildin mies. Tämä ADL taistelee säännöllisesti Teksasin lainsäädäntöä vastaan joka kielsi satanismin, ja sen johto voidaan yhdistää huumeisiin, mielenhallintaan, New Age -ryhmiin, pankki-skandaaleihin sekä muihin rikollisiin toimiin. Tämä ADL on läheisesti yhteydessä sekä B'nai B'rithiin että Mishpuckaan. Vuorostaan, Mishpucka, ADL, irlantilaiset gangsterit ja Mafia ovat tehneet keskenään yhteistyötä New Yorkin osavaltiossa jota Rockefellerit hallitsevat. Pointti on siinä että yhteistyö näiden lukuisten ryhmien kanssa osoittaa että on olemassa korkeampi taso joka antaa ohjeet näille kaikille. Tämä kirjailija on henkilökohtaisesti todistanut että B'nai B'rith, ADL ja Illuminati omistavat USA:n oikeusjärjestelmän; tuomarit & poliisi toimivat heidän ohjeidensa mukaan.

Eräs John D. Rockefeller II:n neuvonantajista, Lindsey Kimball, haastettelussa Rockefeller-tutkijoiden kanssa paljasti että John D. Rockefeller II:n rahoja käytettiin USO:n luomiseen. Kimball sanoo: "Ei ole epäilystäkään etteikö hän olisi eteenpäin kuljettava voima tämän organisaation takana ja johtaisi sitä henkilökohtaisesti." John D. Rockefeller III oli USO:n johtokunnassa. Tutkiessaan Illuminatia tämä kirjailija sai selville että USO:lla oli tärkeä rooli Illuminaatin traumaan perustuvassa mielenhallinnassa samoin kuin heidän muissa rikollisissa toimissaan. USO:n roolista Illuminaatin mielenhallinnassa keskustellaan kirjailijan teoksessa nimeltään The Illuminati Formula Used to Create an Undetectable Total Mind-Controlled Slave.

On selvää että täydellinen valta korruptoi täydellisesti. On myös selvää että jos me emme opi historiasta meidät on pakotettu toistamaan se. Kun keskustellaan historiasta amerikkalaisten kanssa on selvää että historian tarjoama opetus on unohdettu. Tämä Ludlowin verilöyly tapahtui koska John D. Rockefeller II uskoi että työntekijöitä voi kohdella kuin orjia. Kun työntekijät kapinoivat olosuhteitaan vastaan heidän ammuttiin perheidensä kanssa. Coloradon kuvernööri toteutti näiden amerikkalaisten naisten ja lasten murhan Rockefellerien valvonnan alla Coloradon kansalliskaartin toimesta joiden palkan Rockefellerit suoraan maksoivat. Vuonna 1913, jolloin Colorado Fuel & Iron Corporationin työläiset kapinoivat, olosuhteet tässä Rockefellerien tehtaassa olivat pahempia kuin orjilla. Itse asiassa, jotkin kongressiedustajat kuvailivat sitä termillä "valkoinen orjuus", Huhtikuussa vuonna 1914, Rockefellerien ohjauksessa & Rockefellerien rahoilla, tämä Coloradon kuvernööri käytti kansalliskaartia tappamaan lakkolaisten viattomat naiset ja lapset. 66 miestä, naista & lasta surmattiin, eikä kukaan joutunut vastuuseen vaikka Kongressin tutkimuksissa käytiin läpi tuhansia sivuja todistuksia. Tänään käydään paljon keskustelua siitä että ampuisivatko amerikkalaiset sotilaat amerikkalaisia siviilejä; ja armeija 1990-luvulla on tehnyt paljon tutkimuksia löytääkseen ja antaakseen potkut niille sotilaille jotka eivät ampuisi. Tähän kysymykseen saatiin vastaus vuonna 1914. Se kun Meksiko pidätti amerikkalaisia merimiehiä varasti otsikot tuona samana päivänä kun joukkomurha tapahtui. Mikä mahtaa olla se joka siirtää huomiomme toisaalle seuraavalla kerralla? Vuonna 1992, David Rockefeller kiitti tiedotusvälineiden johtajia jotka olivat osallistuneet salaisiin Bilderbergien kokouksiin 40 vuoden ajan ja pitäneet nämä kokoukset salaisina. Eliitti nauroi sille miten tietämättömiä tavalliset ihmiset ovat heidän suunnitelmistaan.

Senaattori Barry Goldwater teki yhteenvedon Rockefellerien agendasta: "David Rockefellerin uusin kansainvälinen salajuoni/nurkkakunta (Trilateraalinen komissio) on tarkoitettu olemaan työkalu monikansallisten kauppa- ja pankki-intressien lujittamiseen, ottamalla Yhdysvaltain poliittisen vallan käsiinsä."

Tämä on ollut hyvin pikainen katsaus Rockefellerien illuminaatti-verilinjaan. Koska muut kirjailijat ovat tehneet töitä paljastaakseen heidät, en ole yrittänyt kuvailla heitä yhtä seikkaperäisesti kuin joitakin muita perheitä. Siitä huolimatta, pitäisi olla selvää mistä tässä verilinjassa on kyse

Kirjoita uusi kommentti: (Napsauta tästä)

123kotisivu.fi
merkkiä jäljellä: 160
OK Lähetetään.
Katso kaikki kommentit

| Vastaa

Uusimmat kommentit

25.04 | 17:05

Kiitos näistä kertomuksista! No lohduttavat mieltä kun on masentunut eikä osaa auttaa itseään. Rukous on tärkeä asia.Kumpa Jeesus parantaisi minutkin.

...
11.04 | 12:05

Siunausta

...
03.04 | 06:48


Pedonmerkkiä ei voi ottaa vahingossa. Lue www.enskansivut.fi

...
18.02 | 10:47

Todella koskettava matka taivaaseen ja paraneminen täysin kuntoon.

...
Tykkäät tästä sivusta
Hei!
Kokeile tehdä oma kotisivu. Minäkin tein! Se on helppoa ja sitä voi kokeilla ilmaiseksi
ILMOITUS