Abortista
 ( Psl 139:13-16)
13."Sillä sinä olet luonut minun munaskuuni, sinä kudoit minut kokoon äitini kohdussa.
14. Minä kiitän sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää.
15. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä.
16. Sinun silmäsi näkivät minut jo idussani. Minun päiväni olivat määrätyt ja kirjoitetut kaikki sinun kirjaasi, ennenkuin ainoakaan niistä oli tullut”.

Jumala antaa ihmiselle elämän ja kuoleman.Meidän kaikki päivämme ovat jo Jumalan tiedossa ennen kuin yksikään niistä on tullut! Raamattu sanoo kauniisti, että  Jumala antaa elämän ihmiseen jo hedelmöittymisessä eli idussa, puhaltaa siihen elämän ja uusi elämä alkaa.
Se ei ala sikiön kiinnittymisestä kohdun seinämään vaan alkiosta.Niin on Jumala sen päättänyt tehdä kauniisti ja tätä elämää ei ole kenekään ihmisen lupa tuhota, koska Jumala on halunnut antaa hänelle elämän ja se riistetään tältä ihmiseltä jo ennen syntymää.
Raamattu, Jumalan muuttumaton, iankaikkinen sana  
sanoo selvästi:Älä tapa.
Jos olet jo tehnyt abortin ja kannat siitä syvää masennusta ja syyllisyyttä, käänny Jeesuksen puoleen niin Raamattu lupaa:Joka syntinsä tunnustaa ja hylkää saa armon, mutta joka sydämensä paaduttaa se onnettomuuteen lankeaa.
Kerro myös muille etteivät tekisi aborttia!


(Tiesitkö,että Suomessa tehdään Stakes:in tietojen mukaan noin 30 aborttia joka ikinen päivä eli noin 11 000 joka vuosi)

Kaikki Kristityt kertokaa niille jotka aikovat tehdä abortin että se on murha, ja pyytäkää heitä katsomaan videot sivuiltamme!


tuula huvinen 02.10.2012 13:25

Ihmisen syntymä on ihmeellinen asia, jonka jumala on antanut lahjana syntyä tähän maailmaan

| Vastaa

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. Hänelle kirjoittamasi kommentti ei välttämättä välity hänelle. Hyvää joulun odotusta.

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kauniit sanat hienosti sovitetusti
Ja... niin Maire,koska ja missä esiinnyt livenä?Olisi hienoa,kun laulaisimme

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäreen joulujuhlassa viime vuoden joulukuussa.Minäkin innostuin laulamaan.

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös Rikun kuvia joka nykyinen ylläpitäjä.