Materiaalin käyttöön on Hannu Matikaisen lupa

Toronton siunaus, Todd Bentley ja Lakelandin parantumisherätys

Olen julkaissut tämän kirjoituksen alun perin jo vuonna 2008 eräällä muulla sivustollani. Sitten siirsin tekstin tämän blogini Sivuksi. Nyt on tullut aika siirtää se Artikkeliksi muiden blogini kirjoitusten joukkoon. Vuosien varrella tekstiä on aika-ajoin täydennetty ja linkkien toimivuutta tarkistettu.


Taustaa

Lakelandissa Floridassa alkoi keväällä 2008 parantumisherätys, jonka keulakuvana oli Todd Bentley. Tästä ilmiöstä alkoi oma kiinnostukseni aiheeseen, kun Suomestakin useita henkilöitä kävi siellä paikan päällä ja toi erittäin myönteistä viestiä tänne. Eräskin siellä käynyt saarnamies sanoi: “Kunpa voisimme olla jakamassa täällä sitä samaa voimaa, mitä siellä koimme.” Tämän sivun tarkoituksena on tarjota materiaalia, joiden perusteella toivottavasti käy selville, mistä voimasta ja minkälaisesta ilmiöstä on kyse. Netistä löytyy näiden lisäksi runsaasti muitakin Youtube-videoita ja kirjoituksia – tässä on vain pieni osa niistä.

Ei ole mitenkään tavatonta, että herätyksen laitamilla näkyy lieveilmiöitä ja tapahtuu ylilyöntejä. Tässä nimenomaisessa liikehdinnässä ongelmana onkin se, että sen ytimessä olevan Todd Bentleyn julistuksessa ja toiminnassa on paljon kristinuskolle vieraita aineksia. Mikä on tämä mies, jonka paidassa lukee “Jesus Gave Me My Tattoos!” (Jeesus antoi minulle tatuointini), ja joka korostaa voimakkaasti yliluonnollisia asioita ja enkeleiden merkitystä?

Suurkokoukset Lakelandissa ovat nyt vaimenneet, mutta sama ilmiö jatkuu siellä eri seurakuntien ja järjestöjen toimesta. Niiden nimekkäimmät keulakuvat ovat:

  • Todd Bentley / Fresh Fire USA,
  • Bill Johnson Ministries / Bethel Church,
  • John Arnott / Toronto Airport Christian Fellowship,
  • Rick Joyner / Morningstar Ministries,
  • Che Ahn / HROCK Church,
  • Marc Dupont Ministries,
  • Jeff Garvin ja monet monet muut.

Itse asiassa kyseessä on jo 1994 alkanut ns. Toronton siunaus (nauruherätys), jonka yksi ilmentymä on Todd Bentley. Bentley on tuossa liikkeessä vaikuttaneista ja vaikuttavista henkilöistä ehkä helpoimmin havaittavissa vääräksi profeetaksi – silti hänen työtään siunaavat ja kannattavat hyvin monet seurakuntien johtajat Pohjois-Amerikassa ja muuallakin. Alla on muutamia Toronton herätykseen liittyviä nimiä:

  • Rodney Howard-Browne
  • Kenneth Hagin
  • Kenneth Copeland
  • Steve Hill

Jumala tekee työtään Pyhän Henkensä kautta mitä moninaisimmilla tavoilla. Kaikella tälle sivulle kootulla aineistolla on tarkoituksena osoittaa, ettei kaikki se, missä huudetaan “Jeesus, Jeesus!”, ole kuitenkaan Pyhästä Hengestä lähtöisin (lue Patrick Ersigin näky oikeasta ja väärästä herätyksestä). Meidän on muistettava, että on olemassa kavala vastustaja, joka tahtoo tehdä Jumalan työn tyhjäksi. Saatana tahtoo eksyttää, jos mahdollista, valitutkin (Matt. 24:24). Sen ovelin keino on tekeytyä valon enkeliksi, kuten Paavali varoitti (2. Kor. 11:14). Petokselle on otollista sellainen maaperä, jossa ihmeet ja merkit ovat keskeisessä asemassa Jeesuksen sovitustyön julistamisen sijaan – kun etsitään enemmän parantumista kuin Parantajaa.

“Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että ihminen vaeltaa Jumalan tahdossa. Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että ihmisen oppi ja opetus ovat Jumalasta. Ihmeet ja suuri voima eivät merkitse sitä, että Jumala itse on liikkeellä.” Näin varoittaa Tapani Suonto luottamasta sokeasti kaikkiin näkemiimme ihmeisiin. “Perkeleen yksi yleisimpiä tapoja johtaa ihmisiä harhaan on tuottaa samanlaisia kokemuksia kuin Pyhä Henki vaikuttaa. “

“Ei jokainen, joka sanoo minulle: ‘Herra, Herra’, pääse taivasten valtakuntaan. Sinne pääsee se, joka tekee taivaallisen Isäni tahdon. Monet sanovat minulle sinä päivänä: ‘Herra, Herra! Sinun nimessäsihän me profetoimme, sinun nimessäsi me karkotimme pahoja henkiä ja sinun nimessäsi teimme monia voimatekoja.’ Mutta silloin he saavat minulta vastauksen: ‘En tunne teitä. Menkää pois minun luotani, vääryydentekijät!’” (Matt. 7:21-23)

Yksi suurimpia ongelmia tämän päivän seurakunnissa on se, että ei koetella henkiä. Ajatellaan, että kun minä olen uskossa ja muut tässä kanssani, niin ei täällä voi vaikuttaa muu kuin Pyhä Henki. Tämä ongelma on aivan samanlainen kaikissa kirkkokunnissa – olipa se sitten luterilainen, katolinen tai vapaita suuntia edustava. Mutta mitä sanoo Raamattu: “Rakkaat ystävät, älkää uskoko kaikkia henkiä. Koetelkaa ne, tutkikaa, ovatko ne Jumalasta, sillä maailmassa on liikkeellä monia vääriä profeettoja.” (1. Joh. 4:1). Lue, mitä henkien koetteleminen käytännössä tarkoittaa.

“Pyhä Henki sanoo selvästi, että viimeisinä aikoina jotkut luopuvat uskosta ja alkavat seurata eksyttäviä henkiä ja pahojen henkien opetuksia” (1. Tim. 4:1). “Tulee näet aika, jolloin ihmiset eivät siedä kuulla tervettä oppia vaan haalivat itselleen halunsa mukaisia opettajia kuullakseen sitä mitä kulloinkin mieli tekee. He tukkivat korvansa totuudelta ja kääntyvät kuuntelemaan taruja.” (2. Tim. 4:3-4)

Hannu Vuorinen kirjoittaa Uusi elämä -lehdessä Lakeland-ilmiöstä: “Toddin puheissa ei viitata Kristukseen persoonana, joka on läsnä. Sen sijaan painopiste on siirretty Pyhään Henkeen, hallitsemiseen, auktoriteettiin ja omaan voiteluumme. Kun Kristus ei ole herätyksen keskipisteessä, niin silloin oikea Pyhä Henkikään ei voi siellä toimia – VAAN JOKU MUU VOIMA. Kun voitelu tai luottamus enkeleihin ottaa Kristuksen paikan, silloin muut henget ottavat Pyhän Hengen paikan. Tällöin kyse on noituudesta. On hyvä muistaa, että Pyhän Hengen päätehtävä Raamatun mukaan on kirkastaa Kristusta, ei olla itse innostuksen ja huomion keskipisteenä.” (UE 8-9/2008)

Toronton ja Lakelandin herätysten kannattajat Suomessa

Suomessakin on paljon henkilöitä ja yhteisöjä, jotka kannattavat ja puolustavat Toronton ja Lakelandin herätyksiä sekä tuovat Suomeen puhujia tästä liikehdinnästä. En halua laittaa näiden suomalaisten tahojen nimiä näkyville; rukoillaan, että Jumala avaisi heidän silmänsä tässä asiassa. Pystyt kyllä heidät tunnistamaan niiden piirteiden perusteella, joista olen tällä sivustolla kertonut.

Ole hengellisesti valppaana ja tutki kaikki uudet asiat Raamatun valossa ja pyydä Jumalalta viisautta tulkita näkemääsi!

Videoita

Todd Bentley ei pysty hallitsemaan itseään: mieletöntä huutoa ja nauramista, pakkoliikkeitä, nykimistä, hoippumista ja konttaamista kuin juopuneena.

Väkivaltaista, aggressiivista ja levotonta toimintaa.

  • Video 1: Todd Bentley kertoo mm., miten ”Pyhä Henki” käski häntä potkaista lattialla makaavaa henkilöä kasvoihin. Osa videolla kuultavasta puheesta kirjoitetussa muodossa.
  • Video 2: (Todd Bentley on mies sininen huivi päässään)
  • Video 3: BAM! BAM! BAM! Take it! Take it! Take it!
  • Video 4: (3-7 minuutin paikkeilla)

Analyysiä Todd Bentleystä. (Videot, joissa Bentleyllä ei ole tatuointeja, ovat hänen aikaisemmilta julistajavuosiltaan. Hän otti tatuoinnit vasta myöhemmin vuoden 2005 tienoilla.)

Todd Bentley ja kokousväki huutavat Jumalaa lähettämään enkelit palvelemaan heitä.

Mikä on se henki, joka yhdistää monia herätyskokouksia jopa eri uskonnoissa? Aiheeseen palataan myöhemmin tällä sivulla otsikolla Kundaliini.

Kirjoituksia

Taas yksi karismaattisuuden kriisi – Lakeland. Hannu Vuorisen hyvä kirjoitus siitä, minkälaisessa ajassa elämme.

Todd Bentleyn sanoma hämmentää

Jouko Pihon arviota Lakelandin liikehdinnästä

Antti Huiman analyysiä Todd Bentleystä

A False Healing Revival? – Lakeland, Florida

Todd Bentley and the Lakeland Revival. Toiminnan ja julistuksen arviointia.

Angelic Hosts. Todd Bentley opettaa enkeleistä ja kertoo kohtaamisestaan Emma-enkelin kanssa.

Todd Bentley’s (and prophet Bob Jones) angel, Emma. TB:n enkelikokemusten arviointia.

Todd Bentley’s Angels. TB:n muita enkelikohtaamisia ja niiden arviointia.

Let Us Reason Ministries Alert On Lakeland. Vakavaa varoitusta Todd Bentleyn puheiden ja toiminnan epäraamatullisuudesta.

Todd Bentley, Fresh Fire Ministries and Lakeland Revival. Taustojen ja toiminnan analysointia.

Todd Bentley/Fresh Fire Ministries Research Page. TB:n puheiden ja kirjoitusten analysointia.

Pasi Turusen huomioita

Charisma-lehden toimittajan J. Lee Gradyn kirjoituksia

Toronto, Pensacola – nyt Lakeland ja Todd Bentley. Tiivistelmä, josta käy ilmi ne asiat, joita edellä olevissa linkeissä on käsitelty.

Lakeland in memoriam. Esko Halmeen “muistokirjoitus” Ristin Voitto -lehdessä.

Kundaliini

Onko kundaliinijoogalla ja tällä kyseisellä liikehdinnällä sama lähde? Kun Todd Bentley sanoo jakavansa voiteluaan muille, niin hänen tapauksessaan kyse näyttääkin olevan kundaliinienergian siirrosta (shaktipat) vastaanottajalle.

Toronton siunaus

Kaikki aiemmin tällä sivulla kuvatut asiat liittyvät yhteen ja samaan kokonaisuuteen, joka on Toronton siunaus eli nauruherätys. Seuraavassa on joitakin linkkejä, joissa tätä ilmiötä käsitellään.

Sanomaa tälle ajalle

VISION of TRUE and FALSE REVIVAL – by Patrick Ersig 4.3.2006 Patrick Ersigin näky oikeasta ja väärästä herätyksestä

The Church of the USA will be Filtered by Deception – Steven Dobbs (U.K.), 2005. USA:n kirkkoa tullaan seulomaan eksytyksen kautta.

Seurakuntakokouksen häpäisy – varoitus eksytyksestä. David Wilkerson 1999

Richard Smithin näky syövyttävästä pilvestä 1994 (sivulta 2 alkaen).

Karismaattisuuden harharetket. Tapani Suonto

Risti vai menestys – mitä on menestysteologia? Tapani Suonto

Toinen Jeesus, toinen henki, toinen evankeliumi. David Wilkerson 1991

Suuri luopumus! David Wilkerson 1986

Iisebelin oppi – väärän opin viettelemäksi tulemisen vaara. David Wilkerson 1988

eeva 04.12.2012 20:58

Kiitos. Tuttua asiaa, mutta hyvä oli kerrata taas kerran.

| Vastaa

Uusimmat kommentit

03.12 | 11:10

Hei, Risto. Tämä on Hengellinen kotikirjasto, ei Mairen kotisivu. Hänelle kirjoittamasi kommentti ei välttämättä välity hänelle. Hyvää joulun odotusta.

03.12 | 04:10

En ole aikoihin kuullut mitään näin upeita.Syvät,kauniit sanat hienosti sovitetusti
Ja... niin Maire,koska ja missä esiinnyt livenä?Olisi hienoa,kun laulaisimme

26.11 | 22:13

Aivan upeita ja koskettavaa musiikkia.Vierailit,säestit ja lauloit Varapäreen joulujuhlassa viime vuoden joulukuussa.Minäkin innostuin laulamaan.

03.11 | 15:39

Tässä kansiossa, Markon kuvia-ensimmäinen ylläpitäjä. Myös Rikun kuvia joka nykyinen ylläpitäjä.